8 July 2010

In the heat of the night, in the heat of the day

Kesä on nähtävästi ottanut prioriteetikseen tappaa minut, auringon paahde ja tukahduttava kuumuus ainakin tuntuvat tekevän selvää jälkeä. Toivon että kostean kuumuuden parhain puoli tulisi jo pian esiin, violetit pilvet ja taivasta halkovat ukkosmyrskyt ovat mielestäni kesän parasta antia! Niiden aikana olo muuttuu voimakkaaksi, tuntuu kuin sähköinen energia virtaisi omiinkin akkuihin. Ukkosmyrskyjä vain pitäisi tulla viikoittain jotta kesän huonot puolet ylittyisivät minun saldossani.


Asuni ovat olleet lähiaikoina kovin pelkistettyjä, sillä helle kuorii pukeutumisesta kermat pois päältä. En edes tahdo miettiä korsettien, saappaiden ja muiden herkkujen käyttöä tämän sään mainingeissa, annan niiden odottaa suosiolla parempia, viileitä kelejä. Sillä aikaa tyydyn maustamaan yksinkertaisuutta asusteilla ja kääntämään huomioni niihin asioihin, joita helteessä voi tehdä. Luova työ onnistuu edes jotenkuten, ajattelu kun on tällä säällä huomattavasti työläämpää eikä flown aikana (jos sellainen ilmaantuu) tarvitse pahemmin ajatella.

 
(Ukkini vanha maalausteline on yksi lempiasioistani)


Tämän illan ohjelman valtaa siis taide. Sarjakuvakurssin työ täytyy saada pian päätökseen ja aion aloittaa myös uuden taulun maalaamisen, ainakin kankaalle luonnostelun muodossa. Taulu piti tosin aloittaa jo kuukausia sitten, mutta minkäs teet kun laiskuus haukkaa aikaa ;> Mukavaa iltaa kaikille, minä painun töhrimään käteni pitkästä aikaa maalien, musteen ja paperiviiltojen maailmaan!


Translation: Summer is seriously trying to kill me, and where oh where are the thunderstorms? They're the best thing in this season and I'm hoping to see them asap. It's impossible to think in this horrid heat, not to mention the dressing up-part! Most of my outfits have been very simple in order stay cool and not to suffocate. It's easy to spice them up though, accessories are a great friend for plain looks :)

Art is the theme of the evening, I should finally finish my comic, it's a class work and deadline is only two weeks away. I'm also going to sketch my new painting on the canvas. I hope you all have a nice evening, mine is spend in the land of paint, ink and paper scratches!

2 comments:

  1. Hurmaava kaulakoru ^__^ Ja vikan kuvan luonnos näyttää tosi hyvältä!

    ReplyDelete
  2. Ravenwaves, kiitos kovasti! Korun tein viime kesänä, nuo teepannu, kuppi ja valkoinen kaniini ovat lapsuudenlelujani ^^ Ja luonnosta pitäisi vielä tussata lisää, hiukan pelottavaa millainen lopputulos tulee..

    ReplyDelete