2 September 2011

Lovely Boutiques


Pyörin matkalla muutamaan otteeseen myös lumoavissa putiikeissa kalastelemassa unelmia, erityisesti vierailu Tiia Vanhatapion uudessa myymälässä oli ehdottomasti listalla. Olisinkin kiikuttanut useamman mekon rekeiltä kotiin mikäli opiskelijan tilisaldo olisi surkulukemia pulleampi, varsinkin alla näkyvä pitsimekko oli monen muun upean leningin joukossa puhdasta rakkautta! Tuntuu aina ihanalta nähdä design-luomuksia jotka istuvat napakasti synkempäänkin makuun, ne vaan saavat salaa toivomaan lottovoittoa tai rikkaan perijättären uraa. Tai vähintääkin parempaa itsekuria säästämisen puolella.



Dita von Teese wearing Tiia Vanhatapio's gorgeous creations

Kävelin myös eräänä iltana siskon kanssa pitkin Bulevardia, matkalla kohti Minna Parikan liikettä ja myöhäisiä näyteikkunaostoksia. Sulkemisaika oli jo mennyt reippaasti ohi mutta yllätys oli suuri kun itse suunnittelija oli juuri lukitsemassa ovia ja kysyi haluaisimmeko käydä vielä sisällä kurkkaamassa. Ystävällisestä eleestä yllättyneenä hoipertelin Irvikissan virneen kaltaisella hymyllä pari askelta Parikan jalanjäljissä sisälle pimennettyyn putiikkiin, Parikan kengät omissakin jaloissani kopisten. Parempaa huumetta ei pahan luokan kenkänarkkari voisi toivoa.


 

Napsin virallisen luvan kera muutamia kuvia ja silittelin kiiluvin silmin pientä Ginger-laukkua, jonka varmasti vielä joku päivä lunastan itselleni. Siskon mielestä olisin voinut niiskaista hetkellä millä hyvänsä onnesta, itse pelkäsin lähinnä kuolavanan valuttamista putiikin lattialle. :D Kuvien nappailun ja hetken kenkähöpöttelyn jälkeen jatkoimme matkaa eri suuntiin, noin minuutti siitä hetkestä taivas repesi vedenpaisumukseksi ja kengätkin tulvivat vettä mutta hymy ei silti sulanut kasvoilta. Koskaan ei voi tietää mihin satunnainen kävelyretki voi johtaa!



I visited some of my favorite boutiques in Helsinki, though the resources of a student aren't always quite adequate for these creations. But a girl can always dream, and that I did. :) Tiia Vanhatapio is my favorite Finnish clothing designer, and I'd pick almost any of her dresses in my wardrobe if I only could. I'm always so glad when designers create something suitable for the darker taste, just look at that lacy dream!
   The real surprise was when we went window shopping at Minna Parikka's boutique after the closing time. The designer herself was locking the place up and asked us if we wanted to take a peek. Well, hell yeah! I took a few pictures with an official permission to show the boutique to my foreign readers, so here's a peek to the Wonderland of shoes and bags. My sister thought I'd be shedding tears of happiness anytime but as usual, I was just afraid of creating drool spots on the floor. I was so happy and overdosed with visual drugs the whole evening, I didn't even mind the pouring rain that soaked us on our way home. I love the way life has little surprises like this, you never know what's lurking behind the corner!

18 comments:

  1. Oii namnam, parikan putiikki näyttää saaneen vähän uutta ilmettä. Minä haen oman Gingerini vuoden odotuksen jälkeen ensi maanantaina! :)

    ReplyDelete
  2. Godness! Beutiful clothes and accesories! Thanks for sharing your tips about finnish designers!

    ReplyDelete
  3. Oijoijoi, ei saa näyttää tollasia kuvia kenkähullulle. Panitko muuten merkille, oliko liikkeessä vielä niitä alkuperäisiä siipikenkiä? *pakko saada*

    ReplyDelete
  4. Jenni L: Eiiii saa kiusata! :'D Mut kyllä minäkin tuon mustan sydämen vielä nappaan, kunhan vaan saisin muut investoinnit ensin pois alta.

    Eris: Eikös vain! :>

    Linnea-Maria: Oh it's my pleasure, I'm glad if this post helped!

    Cherise: Myynnissä on harmi kyllä enää vain Little Luluja, vaikka somat ovat nekin. Minäkin haluaisin hirveän paljon omat Pollyt (jos tarkoitit niitä?), ja varsinkin mustat Lulut, mutta ehkä niitä kävelee vielä second handina vastaan. Toivotaan niin! :)

    ReplyDelete
  5. mun päästä kuului *pim* tän postauksen jäljiltä, kiitos ja hei.

    ReplyDelete
  6. Nelliina, hei ja anteeksi! Mulla tuo *pim* on aika krooninen olotila :D

    ReplyDelete
  7. Ruudun tällä puolella varotaan myös kuolavanan valuttamista lattialle. Liian kauniita ja ihania kenkiä!:)

    ReplyDelete
  8. Uinuva parikkakuumeeni heräsi jälleen, kiitti vaan! :D Kuolisin varmaan onnesta, jos pääsisin edes lähelle tuota liikettä..

    ReplyDelete
  9. Pakko saada Parikat! :D Ja ihanalta vaikutti tuo Tiia Vanhatapion liike myös.
    Pitäisi päästä seuraavalla Helsingin reissulla käymään niissä.

    ReplyDelete
  10. Vanhatapio & Parikka ♥ Suomen lahjat maailmalle ♥ Harmi ettei mun kaltaisella köyhimyksellä ole koskaan varaa lunastaa kummankaan tuotoksia koska vaikka kuinka säästäisin, aina tulee jotain tärkeämpää joka syö mun säästöt :'(
    No onneksi ikkunashoppailu ja netistä kuvien kuolaaminen on ilmaista :)

    ReplyDelete
  11. i have ordered a new pair minna parikka shoes. i can pick them up this afternoon. can't wait!!! :)

    ReplyDelete
  12. Mä oon jo kauan himonnu noita Parikan kenkiä ja laukkuja. Kai sitten jossain kohtaa yhdet Parikan kengät on ostettava.

    ReplyDelete
  13. Tuollaista sattuu vain elokuvissa! Onneksi on viikonloppu niin voin potea kenkäkuumetta kaikessa rauhassa :)

    ReplyDelete
  14. Oikun hyvä tuuri. Kuten edellinen sanoi aivan elokuva mautskua. Parikan kengät ovat kyllä ostoslistalla. Tyylikkäitä putiikkeja molemmat en ole kumpaankaan uskaltautunut sisälle, koska sitten pian jo höyläisi luottokorttia :

    ReplyDelete
  15. Lusitarius: Jee, hyvä kuulla etten ole ainoa kuolamaakari näiden kenkien perään ;)

    Foxie: Hehee, ollos hyvä vaan! :D Kannattaa kyllä ottaa sydänkohtauksen riski ja vierailla tuolla, niin ihania nuo kenkähyllyt ja laukut on.

    Embize: Kannattaa ihmeessä poiketa kurkkaamassa molempia!

    Bea: Suomesta löytyy kyllä yllättävän paljon upeita suunnittelijoita, nämä kaksi tietyti omatkin suosikkini. ♥ Ei mullakaan ole varaa ostaa suoraan putiikista, mutta katselen aina jos second handina löytyy edullisesti, niin silloin näihin voi sijoittaa. Mieluummin kyllä ostaisin herkkukenkiä kuin maksaisin sähkölaskuja..

    Miss Twinkle: Ooooh I'm so envious, Lulus are my favorites and I can't afford to buy them right now! :< But love your Lulus on my behalf too, they are such gorgeous shoes!

    Siirioo: Kannattaa ostaa jos niitä mielit, laatuun on mun mielestä aina hyvä sijoittaa.

    Anonyymi: Heh, kummalliselta onnenkantamoiselta kieltämättä tuntui koko tilanne. Omakaan kenkäkuume ei ole osoittanut laantumisen merkkejä, tuntuu että sairastan sitä aina. :)

    Miia: Hui, luottokortti! En varmaan ikinä uskalla hommata sitä tällaisten houkutusten vuoksi. :D

    ReplyDelete
  16. I must go to Finland and visit these shops! I have heard lots of things about Minna Parikka but I haven't heard of the clothing designer. Her clothes look very pretty and glamourous!

    ReplyDelete
  17. Dial V for Vintage: Oh, you must come to Finland someday, and these shops are definitely worth a visit! Both of these designers have a kind of vintage-inspired style but the clothes and shoes are still quite modern, I simply love the combination.

    ReplyDelete