18 June 2010

Playful tassels and other treats of the day

Tänään minua on ilahduttanut:

-Ihanan ystäväni vinkki, jonka avulla sain vihdoinkin kauan kaipaamani tasselikorvikset! (Seppälä yllätti jälleen). Mustia tupsuja tietysti hamusin kauppaan mennessäni, mutta ikäväkseni niissä oli kultaiset koristeet, enkä minä mahdu kullan kanssa samaan pakettiin, hopeaa minulle, kiitos. Ajattelin kuitenkin kokeilla mustien tupsujen tekoa itse tai metsästää netin uumenista, siihen asti heiluttelen tyytyväisenä valkohopeisia versioitani. Korvikset ovat hiukan burleskihenkisiä tasseleita kätevämmät päiväkäyttöön, vai mitä? ;)



- Uskalsin viedä Parikan jätskikengät pitkälle kävelylle läpi koulun käytävien ja kaupungilla seilailun. Annan herkuille kymmenen pistettä ja pusun siitä, että jalkani ovat korkeasta korosta huolimatta vieläkin pirteät! Ja kengät enemmän kuin suhteellisen ehjät, joten kymmenen pistettä ropsahtaa myös minulle :D


- Lakatut kynnet. Tunnustan olevani ihan mahdottoman huono pitämään kynsiäni kauniissa kunnossa, osittain siksi koska upotan kädet miltei päivittäin väreihin ja pesuaineisiin. Toisaalta siksi, etten koskaan jaksa odottaa lakan kuivumista ilman että kymmenen viirua on jo ilmestynyt lakan pintaan, enkä myöskään osaa lakata suttaamatta sormia. Nyt olen kuitenkin ihastunut manikyyriin, jossa kynnet lakataan 30-luvun henkisesti niin, että puolikuu jätetään paljaaksi. Tässä hiukan kärsinyt esimerkki, toivottavasti taidot karttuvat uusien lakkauskertojen myötä:


- Vasara ja naulat. Olen naulannut seiniemme tauluja parempaan järjestykseen ja ripustanut samalla uusia, projekti alkoi oikeastaan jo eilen. Tarkoituksena on laittaa pienemmät kehykset yhteen parveen ja hyvään sommitelmaan, ainoa pulma on se että seinämme ovat tapetin alta kiveä. Hermojen ja naulojen säästämiseksi tartuin esteettisesti rumempiin valkoisiin muovikoukkuihin, joita seinämme sentään syövät hyvin mielin.

Sain myös idean värjätä paperille printatun runon tuhdilla teevedellä, ja tässä lopputulos, mielestäni se muodostaa Alice-taulun kanssa oivan parin! (Ja mikäli jotain lukijaa kiinnostaa, runo on minulle kauan sitten kovin rakkaaksi muodostunut E.A.Poen Alone-runo, joka löytyy kirjan kätköjen lisäksi myös täältä.)


Onko jokin erityinen asia piristänyt sinua tänään?

9 comments:

  1. Tämä sinun ihanan myönteinen postauksesi piristi minun hetkellisesti synkäksi vaipunutta mieltäni - aavistuksen liian pitkään vierähti aikani Jodi Picoultin Yhdeksäntoista minuuttia -kirjan parissa. Sen äärellä kun en osaa kovin myönteistä mieltä pitää yllä, sen verran rankka kirja kyseessä.

    ReplyDelete
  2. Kirjat upottaa kyllä helposti toisiin maailmoihin, välillä todella synkkiinkin syövereihin. Mukava kuulla että piristyit hetkeksi :)

    ReplyDelete
  3. Hei, olen lukenut blogiasia vähän aikaa kaverin suosituksesta ja tämä on ihana! Koska olen itse kynsifriikki ja rakastan huoiteltuja kynsiä, on minun pakko levittää pikakuivattajien ilosanomaa! Eli jos pidät lakatuista kynsistä muttet jaksa odottaa sormet ojossa lakkojen kuivivan kiduttavan hitaasti, kokeile Mavalan pikakuivattajaa, lakkapullon näköistä versioita. Älä kokeile spraytä. Tätä käytetään päällyslakan päällä/asemasta viimeisen lakatun kerroksen päälle noin 10sek lakkauksen jälkeen. Odotan n.15sek, ja snulla on kuivat, kovat kynnet :)

    ReplyDelete
  4. Kauniit taulut ja juuri kyseisistä Parikoista haaveilen.

    ReplyDelete
  5. Anonyymi: Ihana kuulla että tykkäät blogistani, tervetuloa lukemaan :) Mulla oli joskus sellaista pikanopeaan kuivuvaa lakkaa ja kuivatti kyllä kynnet siinä samalla, olen aina hiukan skeptinen kaikkea uutta kosmetiikkaa kohtaan :D Mut laitan kyllä korvan taakse kyseisen tuotteen, toivottavasti toimii minunkin kynsille!

    ravenwaves: Kiitos, ja sun kannattaa käydä Tatty Devine boutiquessa katsomassa josko noita vielä alesta löytyisi ;)

    ReplyDelete
  6. Heippa! pakko kysäs6tä tosta sun lakkaustekniikasta että veditkö ihan vapaalla kädellä vai käytitkö jotai tippitarroja vastaavia että sait noi puolikuut siististi?

    ReplyDelete
  7. Moikka! Tarroja kannattais tietysti käyttää, mutten omista sellaisia joten ihan vapaalla kädellä lakkasin :D Ehkä joskus ymmärrän ottaa apukeinot käyttöön.

    ReplyDelete
  8. I love Dita's naildesign. I always do that by myself!

    ReplyDelete
  9. T., it's not Dita's design in any way. That nailstyle is from the 1930's :)

    ReplyDelete