7 June 2010

What is the hatter with me?

Viikonlopun aikana ompelin lintuhäkkiverhot lopulliseen kuosiinsa, korjailin vaatteiden istuvuutta ja loin siinä sivussa pari uutta hiuskoristetta :>

 Jättirusetit pvc:stä ja raitakankaasta

Mustavalkoraidallinen fascinator  rusetilla maustettuna

 

Haluaisin kamalasti ostaa vintagehenkisiä hattuja lisää garderobiini, varsinkin erikoisia pillerihattuja! Myös pikkupäähineistä on ollut arkisessa käytössä pulaa, sillä melkein kaikissa omistamissani fascinatoreissa on joko verkkoa, pvc:tä, höyheniä tai koruja vaikka muille jakaa. Nyt ajattelin ommella muutaman puuvillasta ja muista yksinkertaisista kankaista valmistetun hiukan arkisemman hattusen. Ompelua tulee muutenkin vielä tällä viikolla eteen, sillä tänään löysin kirpparilta yhden teltta-mekon, josta ajattelin valmistaa aivan erilaisen kierrätysmekon itselleni. Katsotaan myöhemmin mitä siitä tulee, hauskaa viikonalkua kaikille!

5 comments:

  1. Oletpa kyhännyt taas somia koristeita! Omasta blogistanikin voi bongata melko samanlaisen raitarusetin, joskin helminauhaan liitettynä.

    En muuten yhtään pahastuisi vaikka joskus hieman valottaisit tekniikkaa, jolla teet fascinaattorisi :>

    ReplyDelete
  2. Jos tästä postauksesta ja eilen ostamistani vanhoista sydänkankaista ei lähde ompeluhimo käyntiin, niin ei sitten mistään. Minun ja ompelukoneen välillä on enää yksi ainoa este: aika. Huok.

    ReplyDelete
  3. Spookshow Baby: Kiitoksia :) Tekniikka on aivan omasta päästä hutaistu, käytän paljon kierrätysmateriaaleja ja jämäpaloja tuotoksissani. Voisin ehkä joskus tehdä postauksen aiheesta, jos kiinnostaa?

    bubble: Oii sydänkankaita!! Nyt vaan heti ompelemaan, kyllä se aika anteeksi antaa :)

    ReplyDelete
  4. Hei! Mistä ostat verkkokangasta hattuihin? Itse en löydä sitä mistään ompeluliikkeistä ja on verkollisten hattujen tekeminen sitten jäänyt.

    ReplyDelete
  5. Moikka! Hattuihin olen käyttänyt ihan perinteisestä hattukaupasta ostettua verkkoa, tyllikin on käynyt hyvästä korvikkeesta. Onnea etsintöihin! :)

    ReplyDelete