23 October 2010

If you need me, me and Neil'll be hangin' out with the Dream King

Tuntuu että aika juoksee jälleen hiekan tavoin sormieni lävitse. Päivät ovat pysähtynyttä sumua ja tuntuu etten saa mitään aikomaani asiaa konkreettisesti tehtyä. Uusi maalaus sai sentään ensimmäisen pohjamaalin alleen enkä malta odottaa sen kuivumista jotta pääsen sotkemaan lisää. Samanlaista tehokkuutta tarvitsisin myös niiden iänikuisten koulutöiden puolelle..

Syysloman päivät ovat kuluneet aivan liian nopeasti, mutta ajan hiekka on sentään nyt vaihtunut unen hiekkaan, fiktiiviseen sellaiseen. Rakkaan Sandman-kokoelmani kanssa olen käpertynyt sohvan pehmeään nurkkaukseen ja uppoutunut tuttujen tarujen maailmoihin, kuulematta mitään ulkopuolisen maailman pauhuista. Tätä minä kutsuisin aidoksi lomaksi 



Mikäli joku sarjakuvista pitävä lukija ei vielä ole tutustunut Sandmanin unelmaisen upottavaan maailmaan, suosittelen etsimään erilliset opukset tai kokoelmaniteet hetimmiten yöpöydälle tai lukulistan kärkeen. En ole vielä tavannut ihmistä joka luettuaan näitä tarinoita olisi pettynyt näkemäänsä :) Tässä muutama pientä herkkua kahisevien sivujen välistä:









Time seems to slip through my fingers like grains of sand. A thick fog surrounds every passing day, I haven't done any of the things I planned to do (except starting a new painting, but that has nothing to do with schoolwork). Autumn holiday has flown past me so, so fast, but luckily the last days have been spent in the best fictional company imaginable. My beloved Sandman collection keeps me happily unattached from reality and blocks all the noises of the outer world from my mind. This is what I would call a proper holiday 

14 comments:

  1. Oi, ehkä joskus saan itsekin hankittua näitä omaankin kirjahyllyyn, eikä tarvi vain tyytyä lainaamaan kirjastosta uudelleen ja uudelleen aika ajoin..

    ReplyDelete
  2. Löysin Sandmanit ensimmäistä kertaa yläasteella lähikirjaston hyllystä, luin pari ekaa suomennettua albumia, loput löysin englanniksi silloisen kotikaupungin pääkirjastosta. Muistan edelleen kuinka itkin silmät päästäni kun Sandman "kuoli". Omasta hyllystä löytyy ainoastaan ensimmäinen ja yhdeksäs osa, mutta pitäisi muutkin hankkia.

    ReplyDelete
  3. Löysin blogisi tänään ensi kertaa ja olen tietysti tapani mukaan kahlannut kaikki vanhatkin juttusi läpi... Itseasiassa minulle heräsi ajatus sellaisesta että olen projekti opintoinani luomassa yritys pohjaa pääasiallisesti internetissä toimivalle tekstiilitaide yritykselle ja tarvitsisin logon kyseiselle yritykselle. Olisiko sinulla aikaa ja kiinnostusta aiheesta? jos kiinnostusta löytyy ota minuun sähköpostitse yhteyttä: marjaana.jylha@edu.pkamk.fi toivottavasti intoa löytyy sillä haen jotain samanlaista tyyliä yritykselleni kuin minkä olet luonut itsellesi tänne :)

    ReplyDelete
  4. Mikä on Sandmanin ensimmäinen osa? Yritin joskus yhtä lukea, mutta en päässyt siihen sisään, joten ajattelin että aloitin ehkä väärästä albumista.

    ReplyDelete
  5. Mun on pitänyt hankkia Sandmanit itselle jo kauan, mutta eipä niitä vielä hyllyssä näy. Kuulen muuten aina, että Tori laulaa "hangin' out with the drinking " :D

    ReplyDelete
  6. Chastel: Tärkeintähän on tietysti se että ylipäätänsä lukee, mutta kyllä omat kappaleet lämmittää sydäntä aina kun hyllyyn katsoo ^^

    HeidiB: Minäkin löysin Sandmanin yläasteen lopulla, paikallisessa kirjastossa oli tosin vain yksi osa, Dream Country. Aloin sen jälkeen keräämään niitä yksi kerrallaan, ja muistan juuri tuon kamalan lopun! Tuli aika voimakas "NOOOOOO!"-itkureaktio kunnes tajusin että juuri niin pitikin käydä. Surulliselta se silti tuntuu vieläkin.

    Marjaana: Osallistuisin mielelläni projektiin mutta en uskalla nyt ottaa mitään lisätehtäviä kun entisetkin rästijutut ovat tekemättä. Anteeksi :/ Onko asialla kuinka kiire?

    Anonyymi: Ensimmäinen osa on Preludes&Nocturnes. Toivottavasti pääset vielä joskus sisään tarinaan!

    ravenwaves: Hahhaa :D On muuten hauskaa aina etsiä Neilin ja Torin töistä viittauksia toisiinsa, niitä kun on niin runsaasti. Pientä extraherkkua kummankin faneille ♥

    ReplyDelete
  7. ymmärrän kyllä jos et kerkeä....joulukuuksi tarvitsisin sen logon..

    ReplyDelete
  8. Oi sullako on kaikki Sandmanit ihan ikiomina? Nyt oon kyllä niin kateellinen. On pitänyt monta kertaa aloittaa niiden huolellinen keräys, mutta rahatilanne ei oo oikein ikinä antanut periksi :/

    ReplyDelete
  9. Marjaana: Jos voin osallistua niin ilmoitan asiasta pian, mutta tällä hetkellä näyttää pahalta tuo mun kasaantuvien tehtävien lista. Mutta olenkin aika kehno logojen kanssa, toivottavasti löydät jonkun joka osaa paremmin!

    babooshka: On, kaikki :) Kerätähän voi yksi osa kerrallaan, varmasti tavoitteeseen joskus pääsee. Mulla oli helppoa kun olin niin nuori keräilyn aikana, asuin vielä vanhempieni luona ja pystyin säästämään. Kaikki rahat noihin sarjakuviin sitten menikin!

    ReplyDelete
  10. Osaatko suositella jota kuta jolla olisi aikaa?

    ReplyDelete
  11. Minulla olisi aikaa ja mahdollisen tyylin puolesta periaatteessa kiinnostaisi, mutta en ole juurikaan tehnyt logoja.

    ReplyDelete
  12. Sivuhenkilö: laita miulle sähköpostia jos siulla ois esim näytteitä siun töistä...sähköposti osoitteeni on tuolla ylemmässä kommentissa...

    ReplyDelete
  13. Loma onkin just sitä että saa tehdä ihan rauhassa sitä mistä tykkää <<3 mä oon kattonu kaikkea kivaa ja juonu kaakaoo viltin alla, ah. Huomenna on aikaa järjestellä tavaroita, ihanaa kun on aikaa ihan vain olla kotona. No mun on kyllä vähän pakkokin ton silmän takia, mutta enivei xD Olet jälleen niin kaunis <3 Haluaisin uusia sarjakuvia, ehkä toi löytyy pian meiltäkin, jos vain löydän sitä..

    ReplyDelete
  14. Leena: Mutta loma menee aina liian nopeasti ohi, kernaasti olisin ottanut lisää aikaa tehdä sitä mitä oikeasti haluaa! Sandmania löytyy kyllä kirjakaupoista, netistä ja Fantasiapeleistä, mutta kannattaa katsastaa myös kirjaston tarjonta :)

    ReplyDelete