19 November 2010

Young girl, they call them the Diamond Dogs

Tällä viikolla on kouluhommien ja tilaustöistä stressaamisen lisäksi ollut menoa ja tapahtumia jokaiseen suuntaan, yleensä niin harvinainen ylitarjonta tuntuu sekoittavan pään! Säästöjen ja jaksamisen puitteissa poimin kuitenkin vain muutaman huvituksen kalenteriin velvollisuuksia värittämään. Viime perjantaiseen Cinemareen osallistuin kahden elokuvan voimin, vaikka mysteerisen sairauden vuoksi meinasinkin aluksi jäädä kotiin. Uskoin kuitenkin että olo menisi nopeasti ohitse, mutta olin pyörtyä/puklata jo Caligarin aikana penkin alle :D Harmikseni tuo huono olo on kyllä jatkunut tähän päivään asti, johtolangat viittaavat stressin oireisiin.

Eilen puolestaan oli Rokumentin ja sen ainokaisen esityksen aika, jonka tänä vuonna menin katsomaan. Rakkaan ystävän kanssa kipitimme teatterin samettisille penkeille Timanttikoirien vuosi 1984- dokumentin puitteissa. Goottikulttuurin syntyä kuvaava dokkari oli ehdoton katsottava eikä pettymystä tarvinnutkaan dokumentin puitteissa kokea, pari tahatonta tirskahdusta kylläkin :> Suosittelen kuitenkin katsomaan mikäli joku kiinnostui, tänään on vielä yksi näytös tulossa. Tässä pari kuvaa ja pieni kuvaus tapahtuman nettisivuilta:



"Hetken ajan Helsinki oli kuin Berliini sotien välillä: täynnä ideoita, erilaisten ihmisryhmien kohtaamisia, energiaa ja yökausien bileitä kylmän sodan ja George Orwellin 1984-teoksen kuvaileman uhan leijuessa yhä taka-alalla. Synkät, syvät sävyt, vaarallinen musiikki, vampyyrit ja yön olennot edustivat uuden ihmisen maailmaa: uutta romantiikkaa, uutta visiota. Tästä liikkestä kumpuaa myös goottilaisuus, joka on tänäkin päivänä näkyvä ilmiö. Timanttikoirien vuosi 1984 paljastaa tärkeän osan Suomen alakulttuuriin historiasta, jota ei ole aiemmin elokuvassa esitetty."



Unohdin eilen kiireessä ottaa kuvia asustani, mutta timanttisella linjalla jatkoin tänäänkin, liekö sataneen lumen kimalteilla jotain osuutta asian kanssa? H&M:ltä vähän aikaa sitten kotiutettu hiuskoriste on kovin kaunis mutta täysin ylihintainen. Nuo verkossa killuvat pisaraiset korukivet saivat minut kuitenkin heltymään, vaikka olisin toki itsekin voinut samankaltaisen kyhätä.




fascinator, belt, stockings - H&M
earrings - Kaubamaja
pencil skirt - 2nd hand
shirt - from my aunt
boots - eBay


Tahtoisin myös toivottaa kaikille uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa astetta tummasävyisempään seuraan, toivottavasti viihdytte täällä! 


All the wonderful events, such as movies and parties, always seem to be on the same week. Have you noticed the same thing? To keep my calender as little occupied as possible and my financial situation at bay I only picked a few things to see. Last Friday's Cinemare was quite an experience, despite my sickly feelings during the whole evening. (Stress related illness, I suppose, there are so many things to do that I'm going to burst!) Yesterday I went to see a Finnish documentary of gothic subculture, the Year of Diamond Dogs 1984, with a dear friend of mine. I couldn't miss it and the document really was my cup of tea :) By the way, warm welcomes to all new readers! 

5 comments:

  1. Näinkin sinut vilaukselta Cinemaressa, olin jo varautunut vilkuttamaan sinulle ujosti mutta katseet ei sitten kohdanneetkaan :> Sääli että sairastelu varjosti leffailtaasi (tuo stressipahoinvointi on minullekin tuttua), mutta oli se Caligari vaan upea!

    Nyt kyllä harmittaa etten päässyt Rokumenttiin, viime vuonna tuli katsottua monta mielenkiintoista pätkää :<

    ReplyDelete
  2. Tuota hiuskorua olen itsekin h&m:n sivuilta katsellut, mutta postikuluineen siitä tulisi aivan liian kallis. :( Täytyy odottaa jos niitä tulisi tänne jyväskylän myymälään! Vaikka hintava tuo kieltämättä vähän on, niin on se kuitenkin sen verta kaunis, että mielelläni sen itsellenikin kotiuttaisin. :)

    ReplyDelete
  3. Spookshow Baby: Hih, olisit vaan vilkutellut! Caligarin versio oli kyllä upea, paitsi ne taustalle heitetyt väritykset pahensi hiukan oloa. Olipa ainakin kunnon dark ambient-kokemus tuon pahoinvoinnin kanssa, todellista kauhua :'D

    Minäkin pystyin taipumaan nyt vaan yhteen Rokumentin dokkariin, viime vuonna voitin muutaman ilmaislipun niin oli helpompaa kahlata monta elokuvaa läpi :)

    Vampiric: Toivotaan että niitä tulee sinnekin, luulisin ainakin koska Joensuustakin löytyi. Vähän kirpaisi tuo hinta kun kyseessä on kumminkin vain pikkuinen rusetti ja pala harsoa, mutta kaunishan se kieltämättä on ^^

    ReplyDelete
  4. Kaunis tuo hiuskoru, sopii todella hyvin siulle ainakin:) Nykyään kyllä H&M:ltä löytyy vaikka minkä näköistä hiuskoristetta, itselle on tulossa nettikaupasta mm. minisilinteri, ja saman tyylinen rusettihässäkkä.:) Olet todella kaunis nuissa kuvissa ^^ :>>

    ReplyDelete
  5. Vivian: Kiitos paljon kauniista sanoista! :) (Olo oli kyllä tuolloin hiukan väsynyt ja heijastuu tahattoman tympeästä ilmeestäkin.)

    Joulun lähestyessä tuntuu H&M:n hyllyt notkuvan kaikkea kimalletta ja hiuskorua, pitää yrittää hillitä itseään ettei kaikki rahat mene turhuuksiin :D

    ReplyDelete