18 March 2011

Black Swan


Vaikken pikkutyttönä koskaan haaveillutkaan herkän ballerinan urasta, niin Tchaikovskyn Joutsenlammen sävelet muistan vahvasti jo noilta ajoilta. Vuosien aikana taianomaisten sävelten lumo ei ole rauennut, eilen jouduin jälleen niiden pauloihin kun kävin ystäväni kanssa katsomassa Black Swanin.

En oikein osaa pukea sanoiksi sitä, kuinka järisyttävän vaikuttava elokuva oli. Hiukan pelkäsin ahdistavuuden nousevan Unelmien Sielunmessun tasolle mutta elokuva tuntui jotenkin erilaiselta, paljon henkilökohtaisemmalta ja voimakkaammalta kuin odotin. Tuttujen sävelten kaikuessa trillerin sydämessä veri tuntui seisahtuvan ja kyynelet tulvivat huomaamatta silmiin loppuratkaisua kohden. Olin hiukan hengästynyt kun astuimme ulos elokuvateatterista, mikä on mielestäni aina vahva hyvän elokuvan leima.


Illan asuna toimivat mustat sulkakorvikset, pilkkuharsollinen ballerinamekko sekä tumma silmämeikki ja tiukka nuttura elokuvan henkeä myötäillen. Ballerinatossut sentään piti vaihtaa ulkokenkiin pakkasen puitteissa ja elokuvasalin hyytävyyden vuoksi harteilla oli neuletakki, mutta muuten asun pienet yksityiskohdat auttoivat eläytymään illan vahvaan tunnelmaan. Mikäli kaapissani olisi Minna Parikan siipikengät tai vanhan tuotannon joutsenlaukku niin olisin varmasti poiminut ne asuun mukaan!

Oletteko te käyneet katsomassa Black Swanin, mitä piditte siitä?

dress & ballerine flats ~ 2nd hand
feather earrings ~ Seppälä
tights ~ H&M



Being a delicate ballerina was never a childhood dream of mine, but I vividly remember Tchaikovsky's Swan Lake and how much I liked it. The spell of that melody has never lost it's charm, and yesterday it grew even stronger as my friend and I went to watch the very vaunted Black Swan. The film was even better than I hoped for, and so powerful that tears welled up in my eyes which is a sign of a bloody great film to me! Have you watched it, and if so, how did you feel about it?

29 comments:

  1. Katteltiin kaveriporukalla kyseinen leffa. Ihan hianohan se oli ja kaikkea muttei mielestäni kuitenkaan mikään mestariteos. Hieman sekava, siitä miinuksia. Tekihän Natalie upean roolisuorituksen ja tämähän on monia koskettava elokuva mutta henk koht itseäni ei oikeastaan saanut nappaamaan.

    ReplyDelete
  2. Minulle tulee helposti sellainen olo, että pelkään sekoavani, joten leffa vaikutti minuun sillä tavoin. Muuten olin hiukan pettynyt, sillä odotin enemmän.

    Minuun jotenkin vetoaa baletin kurinalaisuus, tietynlainen hallinta, ehkä näen siinä jotain zeniläistä. Vaikea selittää. Haluaisin kuitenkin aloittaa aikuisbaletin. :)

    ReplyDelete
  3. Tänään olen menossa katsomaan sen parhaan ystäväni kanssa. ^^

    ReplyDelete
  4. Kävin katsomassa Black Swanin aikapäiviä sitten ja oli vaikuttava. Odottelen kovasti, että saan kyseisen leffan oman kokoelmani joukkoon :)Pitkästä aikaan sellainen elokuva, jonka haluan katsoa uudelleen.

    ReplyDelete
  5. Black Swan on ihan mieletön. Kävin katsomassa sen ennakkoon ja nyt odotan kieli pitkällä, että dvd ilmestyisi ja leffaa pääsisi tuijottamaan kotona vaikka joka ilta. Vaikka eihän mikään vedä vertoja suurelle valkokankaalle. Natalie on mun lempparinaisnäyttelijä, rakastan tanssia ja Aronofskya ja halusin pienenä ballerinaksi - ei siis paljoa tarvittu, että rakastin tätä elokuvaa jo ennen kuin näinkään sitä ;)

    Ja sulla on taas älyttömän kauniita ja tunnelmaan sopivia kuvia asuineen kaikkineen!

    ReplyDelete
  6. Sanotaanko näin että näin sen noin viikko sitten, ja pelkkä tämä sun postaus nostaa mun niskakarvat pystyyn ja syke nousee pilviin. Viikon verran olen painajaisia nähnyt ynnä muuta.
    Leffa pilasi mun lempinäyttelijän ja lempibaletin varmaan aika pitkäksi aikaa. Mutta muuten leffa oli inhottava, mä olen kai liian vanhanaikanen mutta mä en halua nähdä lesbopornoa elokuvateatterissa, varsinkin kun siellä samassa näytöksessä oli monta yläasteikäistä kersaa.

    ReplyDelete
  7. Leffa muodostui heti välittömästi yhdeksi parhaimmista joita olen nähnyt.

    Kyyneleet tulivat minullakin elokuvan lopussa, senkin takia, että tiesin, että Portman on nyt sillä tasolla, jolle hän kuuluu. Katsoin Black Swanin ennen Oscareitten jakoa enkä epäillyt hetkeäkään etteikö Portman sitä saisi.

    Myös painostava ilmapiiri ja elokuvan loppu olivat vaikuttavia. Jotenkin tuli mieleen M. Night Shyamalanin kuulisaksi muodostuneet juonenkäänteet leffan lopussa, mutta Black Swan teki sen tyylikkäämmin. Liekö sitten vastakohtaisuuksien asettelulla vaikutusta: herkkää balettia vastassaan kauhulla höystettyä täydellisyyden tavoittelua. Tykkäsin vaikka baletti ei minua koskaan ole kiinnostanut.

    ReplyDelete
  8. Itse kävin eilen myös ystäväni kanssa katsomassa kyseisen pätkän ja aika hiljaiseksihan se veti. Kaikessa kokonaisuudessaan varsin vaikuttava elokuva kuitenkin! Ja Natalie Portmanin roolisuoritus oli kyllä upeaa katsottavaa!

    Välillä jotkut kohtaukset olivat kuitenkin jopa vaikeaa katsottavaa,juurikin tuon ahdistavan tunnelman vuoksi. Mutta onneksi se ei sentään mennyt niin ahdistavaksi tosiaan kuin Unelmien Sielunmessu, joka on taas aivan liian ahdistava elokuva itselleni..

    ReplyDelete
  9. Aivan upean taitavasti tehty, koskettava elokuva ♥ ja asusi on upea ja sopii leffaan 8)

    ReplyDelete
  10. Anonyymi: Ymmärrän täysin ettei leffa kaikille nappaa, sellaista elokuvaa tuskin on keksittykään josta kaikki pitäisivät :) Sekavuus tosin istui mielestäni aika hyvin leffan skitsofreeniseen tunnelmaan, elokuvan rytmitys varmasti jakaa mielipiteitä.

    Anonyymi: Se sekoamisen tunnelma oli kyllä rakennettu upeasti, muutenkin pidin elokuvan hiljalleen mukaan hiipivistä harhoista. Oli kiehtovaa kurkistaa hetkeksi baletin kurinalaiseen maailmaan, itsensäpiiskaamisen kautta kauniisiin suorituksiin venyvät tanssijat on kyllä kunnioituksen arvoisia. Ja sun kannattaa ehdottomasti aloittaa aikuisbaletti jos niin haluat! ^^

    Isa, toivottavasti pidit elokuvasta! :>

    Suski: Onnekas sinä, Englannissa kaikki tulee paljon nopsempaan kuin täällä. Mullakin tuli heti sellainen olo että elokuva on pakko nähdä uudelleen, mikä yllätti koska sietokykyni trillereitä kohtaan on laskenut, jotkut elokuvat voi katsoa vain kerran. Hassua miten kauhuelokuvia ei pelkää samalla tavalla :D

    Bubble: Huoh, olisipa kotona kunnon kotiteatteri surround-kaiuttimilla ja videotykillä, kelpaisi kyllä elää elokuvan tunnelmia uudelleen! Mutta pakko tuo elokuva on joka tapauksessa hyllyyn hankkia, sen verran vaikuttava taideteos. Natalie on munkin suosikkeja ja neito ylitti tällä kertaa itsensä, Oscar oli täysin oikeutettu!

    Ja kiitos kuvakehuista, lämmittää hirmusti mieltä kuulla tuollaista ♥

    Beatamarie, jos on herkkä mieli tällaisille elokuville niin silloin ei varmaan kannata katsoa, tulee vain huono mieli :( Ainakin itse en ihan suosiolla katso joitain elokuvia kuten Antichristia koska tiedän etten saisi mitään hyvää irti, pelkkää ahdistusta.

    Harmi jos elokuva mielestäsi pilasi jotain tärkeää, mulle vain tuli aivan päinvastaiset fiilikset ja Portman on edelleen suosikkini, vielä enemmänkin kuin ennen. Ja ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä ero lesbopornolla on heteropornoon? Anteeksi, mutta ihmettelen vain kun moni yläasteikäinen kuitenkin harrastaa seksiä ja katsoo pornoa mutta yksi tyylikkään realistisesti toteutettu tyttörakkauskohtaus on kamalaa? Ymmärrän jos se joitain shokeeraa, mutta kyseessähän on täysin luonnollinen asia!

    Viiru: Portman ylitti itsensä täysin, ihanaa nähdä kun näyttelijä omistautuu sydämellään roolille ja tulee vielä palkituksi parhaalla mahdollisella tavalla. Omaan suosikkielokuvien kärkeen Black Swan ei ehkä yllä, mutta elokuvataiteellisesti varmasti yksi parhaimpia koskaan näkemiäni! Loppukohtaus oli järkyttävä ja jopa kaunis kaikessa traagisuudessaan.

    Kontrasti baletin herkän kauneuden ja psykologisen romahtamisen välillä oli tosiaan upea ja tyylikäs. Shyamalanin tuotannolla on jotenkin vähän erilainen pohjavire kuitenkin, ja harmi kun miehen tuotanto on laadullisesti älyttömässä syöksylaskussa. Kuudes Aisti oli kyllä hyvä!

    Vampiric: Unelmien Sielunmessu oli hieno elokuva, mutta olen nähnyt sen vaan kerran koska ahdistuin siitä valtavasti, ehkä nyt olisi muutaman vuoden jälkeen taas sopiva aika katsoa. Black Swanin kohdalla tunnelma oli erilainen, ahdisti hiukan mutta haluaa heti nähdä uudelleen!

    Ravage: Ihan yllätyin miten koskettavaksi elokuva kasvoi, päähenkilöön pystyi jotenkin oudosti samaistumaan. Ja kiitos kovasti :>

    ReplyDelete
  11. Ihana asu! ^__^ Black Swan todellakin on aivan järisyttävän upea elokuva <3

    ReplyDelete
  12. Jaahas. Täytyy näköjään ensi viikolla mennä katsomaan tämä. O_O

    ReplyDelete
  13. Ihana mekko! Mun on kyllä ihan pakko alkaa etsiä pikkumustaa mekkoa, kun en omista kuin yhden hassun, joka ei enää taida edes mahtua päälle. Mutta niin, Black Swan oli minusta ihan mieletön. En ollut lukenut mitään leffan juonesta, en ollut edes tarkistanut kategoriaa, joten yllätyin todella positiivisesit. Karmea, mutta karmean hyvä. Tykkäsin kovasti!

    ReplyDelete
  14. Mä haluisin hurjasti mennä sen katsomaan, kaikilla on ollut siitä vaan hyvää palautetta.. ja oli hinku mennä jo ennen niitäkin xD

    ReplyDelete
  15. Onko sinulle laitettu jotain täytettä huuliin vai onko sulla luonnostaan tuollaset Angelina Jolie huulet :P?

    ReplyDelete
  16. Sulla on aivan mahtavan kauniisti ja naisellisesti toteutettu tyyli.Olen itse täysin erityylinen ja näköinen, mutta on mukava seurata blogia, joka on täysin omani vastakohta. Tosi kaunis blogi!:))

    ReplyDelete
  17. Olen tähän asti ollut taustalla vain hiljainen lukija, mutta kuten toiseenkin blogiin jo kirjoitin, tuon elokuvan näkemisen jälkeen en vaan voi olla enää hiljaa.

    Lyhyesti: elokuva oli aivan upea, aivan kuten Unelmien sielunmessukin, joka kuuluu suosikkielokuviini. Jostain syystä pidän nimenomaan ahdistavista elokuvista, ehkä juuri siksi että ne herättävät jotain ajatuksia ja tunteita enemmän kuin muut perus romanttiset leffat tai toimintakomediat. Tosin joskus pitää niitäkin katsella, sunnutai-iltapäiviin ne sopii aika hyvin :D

    Sulla on muuten upea tyyli, ja usko tai älä, Black Swania tänään katsoessani näin sussa ja Portmanissa tosi paljon samoja kasvonpiirteitä :)

    ReplyDelete
  18. Oh, I don't understand a word of this conversation:(
    Nevertheless I have seen the movie and I really liked about last 30 minutes. Whole film was good but I fully enjoyed the last scenes. I wish all of it was so dark and ambiguous.
    And you look fantastic, as usual:)

    ReplyDelete
  19. Ihanaa, taas uusi päivitys <3 Olen ensi viikolla menossa myös katsomaan kyseisen leffan, odotukset ovat korkealla.
    Toivottavasti ei haittaa, mutta vinkkaan tässä yhdestä tapahtumasta joka voisi kiinnostaa eli Cirque Dracula Turussa kesällä, liput on aika suolaisen hintaiset mutta kuulostaa niin lumoavalta, että oli pakkko hankkia.

    Kiitos vielä aivan ihanasta blogista!

    ReplyDelete
  20. Olen metsästänyt jo kauan ouija-lauta julistetta jonka saisi kehystettyä. Mistä olet löytänyt omasi jos saanen kysyä? :)

    ReplyDelete
  21. ravenwaves: Voi kiitos! ^.^

    Emmy: Kannattaa ehdottomasti mennä! Kallis lippukaan ei haitannut kun astui ulos teatterista, oli mielestäni niin hyvä että maksaisin varmaan toistekin.

    Joa: Kiitoksia :) Pikkumustiin kannattaa aina sijoittaa, niitä tulee ainakin mulla käytettyä kaikista vaatteista eniten. Olisi tosiaan fiksumpaa mennä elokuviin katsomatta liian tarkasti arvosteluja ja juonipaljastuksia, ainakaan silloin ei tule ladattua liikaa odotuksia. Mutta mukavaa että pidit Black Swanista, oli se kyllä tajuttoman upea!

    Leena: Sun kannattaa sitten mennä! :)

    Anonyymi: Hahhaa mitä ihmettä! :D En olisi ihan uskonut että joku ajattelisi moista, ihan siis luonnostaan omistan tällaiset huulet.

    Anonyymi: Oi kiitos paljon! Mukavaa aina kuulla että löytyy tyyliltään erilaisia lukijoita, itsekin luen mielelläni omasta tyylistäni poikkeavia blogeja. Toivottavasti viihdyt täällä tulevaisuudessakin! :)

    Lilith: Mukavaa kun päätit kommentoida, tuntuu hyvältä herättää keskustelua ja jatkossakin saa tietty kommentoida! Ahdistavilla elokuvilla on tosiaan hetkensä, niiden herättämät tunteet on arvokkaita vaikka mieli elokuvan jälkeen voikin olla uskomattoman raskas. Joidenkin leffojen ahdistavuus on tosin ollut niin järkyttävää että on ollut pakko lopettaa kesken, mm.Sympathy for Mr.Vengeancea pystyin katsomaan vain vähän matkaa ja olin ahdistunut pari päivää sen jälkeen, ihan kamala olotila. Sunnuntai-iltapäivät sujuu luultavasti pehmeämmin sen romanttisen hömpän kuin Unelmien Sielunmessun kaltaisten leffojen parissa, ainakin jos saa helposti krapulapelkotiloja :D

    Ja hui, en kyllä voi uskoa tuota viimeisintä! Olen ihan tavallinen ja Portman niin uskomattoman kaunis :o Mutta kiitos silti kamalasti, ihan hassua kuulla moista!

    Lady in black: That's a flaw of bilingual blogs, but don't you worry, it's just mostly positive opinions about the film! I'm glad you liked Black Swan, I think it was important that the film grew darker towards the end to emphasize the spreading horror in Nina's mind. And thanks for the compliments! :)

    Anonyymi: Hih, ihanaa että pidät! ^^ Eikä linkkailu haittaa ollenkaan, tuo Cirque Dracula kuulostaa aivan mielettömän houkuttelevalta! Alkoi vaan harmittaa kun en luultavasti pääse sitä katsomaan, Turku kun on niin kaukana ja matka kaikkine lippuineen tulisi kamalan kalliiksi jopa opiskelija-alennuksilla :( Mut toivottavasti saisin jonkun ihmeellisen onnenpotkun että pääsisin paikalle!

    Anonyymi, saa tietysti kysellä! Yritin itsekin aluksi etsiä julistetta mutta lopulta latasin vain mahdollisimman ison ja hyvälaatuisen Ouija-kuvan netistä ja tulostin sen koulun väriprintterillä. Ouija-taulut on mahtavia :)

    ReplyDelete
  22. Pakko oli tulla heittämään ensimmäinen kommentti, vaikka olen blogiasi jo tovin lukenut. (ja tykkään kovasti, olet todella kaunis, tyylisi on upea ja blogisi suloinen!)

    Minäkin rakastuin Black swan-elokuvaan. Mielestäni siinä oli onnistuttu mielenhäiriön kuvailussa erittäin hyvin ilman turhia kikkailuja. Päähenkilön tasapainoilu tyttöyden ja naiseuden välimaastossa, sekä voimakastahtoisen äidin ja oman itsenäisyyden solmuissa oli vangitsevaa katsottavaa. Löysin elokuvasta monia eri kerroksia ja näkökulmia, ja uskon tämän kestävän useampiakin katselukertoja.

    Minäkään en oikein ymmärrä, mitä Beatamarie tarkoitti kommentillaan. Käsittääkseni porno on aivan eri asia, kuin elokuvissa normaalisti esiintyvä seksi. Ja miksi elokuvissa saisi esittää heteroiden välistä intiimiä kanssakäymistä, mutta ei lesbojen (tai homojen välistä)? Pitääkö "yläasteikäisiä" varjella seksuaalisuuden kirjolta ja korostaa vain normatiivista heterorakkautta?
    Ikävää, jos joku vielä tänä päivänä ajattelee noin.

    ReplyDelete
  23. En oo vielä käynyt, mutta suunnitelmissa on. Ihanaa, kun säkin harrastat tollasta täydellistä eläytymistä, mihin kuuluu aiheen mukaan pukeutuminen ym :)

    Ps. Oot ihan jumalaisen kaunis!

    ReplyDelete
  24. Ensiksi haluan sanoa, että mahtava blogi, olen jo jonkin aikaa lukenut ja nyt aloin lukijaksi :) Blogisi on kaunis, suloinen ja kommenttisi ovat persoonallisia mutta asiallisia. Black Swan teki minuunkin suuren vaikutuksen. Jo elokuvan ensiminuuteilla olin kananlihalla!
    Ihanaa kevättä sinulle!

    ReplyDelete
  25. Mimi, hyvä että päätit kommentoida! Ja kiitos mahdottomasti kauniista kehuista ^^

    Juuri noita samaisia kerroksia itsekin ihastelin elokuvassa, äidin vallan alta pois pyrkiminen ja seksuaalinen herääminen oli pelottavan hyvin kuvattu. Elokuva on pakko nähdä mahdollisimman pian uudelleen, kuulin että toisella katsomiskerralla siihen rakastuu vielä enemmän!

    Ja tietysti jokainen saa ajatella asioista kuten tahtoo, mutta ainakin itse toivoisin homofobian katoavan täysin maan päältä ja nopeasti. Nuoria pitäisi rohkaista olemaan oma itsensä eikä sulkea yhteen seksuaalisuuden perinteiseen muottiin. Mutta onneksi nykyään näkee populäärikulttuurissa selkeästi enemmän homoseksuaalien välistä rakkautta, yllätyn vaan aina kovasti jos joku pitää sitä vastenmielisenä :<

    Peps, teemojen mukaan pukeutuminen on ihan huippua leikkiä, käytän aina kaikki tilaisuudet hyväkseni! Ja menen ihan hassuksi ja punaiseksi tuollaisista kehuista, kiitos ♥

    Julia, tervetuloa lukemaan! :) Black Swanin alkukohtaus sai munkin ihon kananlihalle ja hengen salpautumaan, harvoin elokuva saa niin nopeasti tempautumaan mukaan. Ihanaa kevättä sullekin!

    ReplyDelete
  26. Leffa oli kyllä tosiaanki minun mieleeni! Se oli todella hyvä, olen ihan ihmeissäni.. Pitkästä aikaa noinkin hyvä elokuva tuli vastaan. Olen tyytyväinen, että menin katsomaan teatteriin.

    ReplyDelete
  27. Black Swan <3 Loppu tosin jätti ainakin minut haukkomaan happea, kuin kalan kuivalle maalle :D

    ReplyDelete
  28. Ja lisäänpä vielä, että minä en siinä leffassa ainakaan nähnyt mitään pornoa. Aivan normaali seksikohtaus, ainoana erona oli vaan se, että osapuolet olivat naisia, mikä on harvinaista valtavirran leffoissa edelleen, vaikka eletään jo 2000-luvulla. Jos naisten välinen seksi traumatisoi kersoja, niin eiköhän se heteroiden välinen seksi traumatisoi niitä aivan yhtälailla. Seksi on seksiä, sukupuolilla ei ole väliä. Tekee ihmisille vaan hyvää ravistella omia ennakkoluulojaan.

    ReplyDelete
  29. Black Swan is one of my favourite movies! And your ballerina dress is simply great! And I also can not believe it's from Second Hand:D
    Hugs and kisses
    http://angeliquedama.blogspot.com/

    ReplyDelete