23 April 2011

400+ giveaway!

Olen hautonut pientä blogiarvontaa mielessä jo pidemmän aikaa ja nyt vihdoin toteutan suunnitelmani, kuuluuhan pääsiäiseen kaikenmoiset yllätykset ja lukijamääräkin on hurahtanut yllättävän suureksi. Te lukijat olette ihan mahtavia tyyppejä ja olen todella kiitollinen siitä että olette mukana unelmoinnissani ja blogihöpötyksissäni. Arvostan jokaista ihanaa ja kannustavaa kommenttia jonka olette naputelleet tänne, ne piristävät päiviäni aina ihan mielettömän paljon! Hirmuisen iso kiitos siis teille! 


Arvonnan palkintoon kuuluu iki-ihanan Coraline-kirjan hengen mukaisesti mustaksi maalaamani uniikki avain, joka on antiikkia ja alunperin kotoisin Englannista. Pitsinauhaisen avainkaulakorun lisäksi palkintoon kuuluu pari unssia vastustamattoman herkullista Liisa Peilimaassa-teetä, joka koostuu mustista teenlehdistä, kuivatuista mansikoista sekä herkullisista mansikkasuklaalastuista. Taikamaailmoihin putoilevien neitokaisten teemalla siis mennään! Arvontaan voivat osallistua kaikki lukijat, myös anonyymit, kunhan vain muistatte laittaa nimimerkin perään. :)

Osallistuminen tapahtuu näin: Kerro jokin lempisiteerauksesi kirjasta, elokuvasta tai vaikkapa jonkun bändin lyriikoista ja kirjoita se vastaukseksi kommentteihin. (Ihan vain koska kiinnostaa tietää teidän suosikkeja, olen itse niin auttamattomasti koukussa riimeihin ja kohtauksiin.) Muitakin terveisiä saa toki naputella mukaan, ja muistathan lisätä myös sähköpostisi vielä perään jotta saan sinut kiinni mikäli onnetar suosii. Ja tämä on siis arvonta, en valitse suosikkia vastauksen perusteella! :D
Aikaa on 1.5. eli vappuun asti, onnea kaikille osallistujille!



It's time for a small giveaway! I'm a very lucky lady to have such sweet and supportive readers, and I deeply want to thank you all for being a part of this site and all my dreams. The giveaway includes an English antique key pendant (which I painted black) and a small pouch of Through the Looking Glass-tea, a flavor filled with Indian black tea with strawberries and chocolate chips.
   The way to participate is quite simple: Just tell me what is your favorite line from some book, film or lyrics! Remember to add your email and if you're anonymous then please add a name to participate. You have time till May Day 1.5., may Miss Fortuna be on your side! :)

109 comments:

  1. Osallistun, ehdottomasti, kyseessä on niin uniikki arvonta ja tee on lähellä sydäntäni.<3
    Rakastan lainauksia, siteerauksia ja kohtauksia. Laitan tähän kuitenkin erään, joka on pyörinyt päässäni jo turhan kauan, Tim Burtonin versiosta Alice in Wonderland:
    "You brought WRONG ALICE?!"
    maili löytyy nickin takaa, mutta hopeless@luukku.com.

    ReplyDelete
  2. Rakastan myös itse siteerauksia ja yksi suosikeistani löytyy Final Fantasy IX-pelistä.

    "Peace is but a shadow of death. Desperate to forget it's painful past."

    sposti: maelgalich@hotmail.com

    ReplyDelete
  3. Osallistun mielelläni! Miun all time-lempisiteeraukseni tulle kyllä tuosta Putouksesta, "Harjakainen: Minäkin olin kerran etelässä ja paloin pahasti. Mallorca: Saanko kysyä mikä oli kohde ja suojakerroin. Harjakainen: Minä olin Hangossa ja kaaduin kiukaaseen, suojakerroin oli pinta hiki..."
    http://www.youtube.com/watch?v=ea1dCWA4A-4 n. 4.02 --> :)

    ReplyDelete
  4. Miekin osallistun!
    Tee on ihan parasta ja toi avainkoru on juuri sen tyylinen mitä olen pitkään kaivannut. Kiitos ihanasta blogista. <3

    Mun lempisitaatti on Moulin Rouge-leffasta;
    "Why live life from dream to dream
    And dread the day when dreaming ends"

    ReplyDelete
  5. Osallistun! En muista tarkalleen mistä tämä seuraava lause on, muuta kuin että jostain Tove Janssonin tarinasta, olin sen vain kirjoittanut itselleni ylös:
    "..eläin avasi suunsa ammolleen, sitten se taas puristi hampaat yhteen ja kirskutteli niitä, ihan vähäsen vain, ja ajatteli: -Minä en tarvitse teitä enää, minullahan on hampaat."
    lamorgue(at)luukku.com

    ReplyDelete
  6. Oi, minäki haluan osallistua! Mut ääk, tää onki oikeastaan aika vaikea. Valitsen siis miun lempparileffasta (Interview with the Vampire) erään lauseen. :>

    "One lesson you taught me: never drink from the dead."

    Osoite on: toivotonmaterialisti@gmail.com

    ReplyDelete
  7. Mulla on aivan älyttömästi kaikkia ihania siteerauksia, etenkin biisien lyriikoita mielessä. Evanescensen biisistä Sweet Sacrifice; "Fear is only in our minds but it's taking over all the time" Meiliosoite on modernmyth@hotmail.fi

    Mä tykkään tosi paljon sun tyylistä ja tää blogi on mielenkiintoista luettavaa.(:

    ReplyDelete
  8. Ainiin lisäys tonne mun edelliseen kommenttiin, mun s-posti on tummakuiskaus@hotmail.com. :)

    ReplyDelete
  9. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  10. This is one of my favourite quotes from a Cure's song: "...and this is why I hate you and how I understand that noone ever knows or loves another"
    Helenaisred@rocketmail.com

    ReplyDelete
  11. Mie kanssa ko muutkin! No ei, sentään vain siksi. Varsinainen lainaus olisi Nicholas Sparksin kirjasta (The Notebook) mutta koska minula ittellä on se vain suomeksi, ja englanniksi se kuulostaa niin paljon paremmalta, on tämä samannimisestä elokuvasta vuelta 2004;

    "I am nothing special; just a common man with common thoughts, and I've led a common life. There are no monuments dedicated to me and my name will soon be forgotten. But in one respect I have succeeded as gloriously as anyone who's ever lived: I've loved another with all my heart and soul; and to me, this has always been enough."

    Because I believe that happiness is based on love :)

    s-posti on omenahappo@hotmail.com

    ReplyDelete
  12. Ihana on blogisi, ja minun siteeraustani on vaikea arvata;

    "Ash nazg durbatulûk, ash nazg gimbatul,
    ash nazg thrakatulûk, agh burzum-ishi krimpatul."
    ja siis sama suomeksi:
    "Yksi sormus heidät löytää, se yksi heitä hallitsee,se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee. "

    Tuskin tarvitsee siis sanoa edes mistä on kyse.

    tanjamorte@gmail.com

    ReplyDelete
  13. Liian ihana palkinto, joten täytyy koittaa onneaan. :-) Lempilainauksiani on monia, erityisesti fantasialeffoista poimittuja. Ylimmäksi suosikiksi kuitenkin nousee Gandalfin sanoma ''All we have to do is decide what to do with the time that is given to us.'' :-)
    -Reetta (reetta.paavola@hotmail.com)

    ReplyDelete
  14. Blogiasi on aina ilo lukea ja pakkohan tähänkin on osallistua!

    Yksi parhaista siteerauksista on elokuvasta Sleepy Hollow:

    "A strange sort of witch with a loving heart, how can you think that?"

    En edes pysty selittämään, mikä tuosta sitaatista tekee niin hienon :)

    ReplyDelete
  15. Ehkä on minunkin aikani heittää kommentti tänne, vaikka olenkin ollut tällainen pitkäaikainen piilokyylä tätä blogia kohtaan :).

    Oma lempisiteeraukseni on Six Feet Under tv-sarjasta ja se kuuluu näin: "You can't take a picture of this - it's already gone." Tällä tavalla irtirevittynä se ei ehkä niin hätkähdytä, mutta siinä kohtauksessa se onnistui tökkäämään aivojani.

    Ja sähköpostiosoite onpi bbreathing @ hotmail.com

    ReplyDelete
  16. Omistaminen merkitsee vain huolia ja matkalaukkuja, joita joutuu raahaamaan mukanaan.
    - Pikku Myy
    Palaan tämän blogin pariin uudelleen ja uudelleen, ihana lukea tekstiäsi ja katsella kauniita kuvia, inspiroiva blogi!

    ReplyDelete
  17. Ulverin Lost in Moments kappaleesta tämä kohta:

    "And all this time she was tremendously excited
    About everything she saw
    Everything we had talked about
    Every detail of every moment that had passed"

    Puhuttelee vaan kovasti, samaistun. :)

    Nimimerkki Friikka, s-posti lumboga@gmail.com

    ReplyDelete
  18. Minäkin osallistun. :) Yksi lemppareistani on ehdottomasti viisaan Nalle Puhin sanoma "On mahdotonta olla masentunut jos sinulla on ilmapallo." Tämä pettämätön logiikka saa mut aina hyvälle tuulelle!

    Blogisi on aivan loistava, kiitos siitä. :)

    S-postini on annyria.a@gmail.com

    ReplyDelete
  19. "Sit mä menin kristallimetsän läpi ja nyt mä oon tässä"
    -Jimi/Pitkä kuuma kesä

    s-posti: taintedi@hotmail.com

    ReplyDelete
  20. Kamalan vaikeaa valita ainoastaan yksi, hyviä lausahduksia on paljon. Mutta ensimmäinen joka tuli mieleeni:
    "I reject your reality and substitute my own" Elokuvasta Dungeonmaster, tutuksi tullut minulle kumminkin Adam Savagen lausumana Myytinmurtajissa.

    Blogisi on viehättävä ja samoin on palkintokin.

    rocnani@gmail.com on osoitteeni mun.

    ReplyDelete
  21. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  22. (Pahus, unohdin sähköpostin!)

    Voi hitsi, tuo tee nosti veden kielelle! Täytyyhän se siis heittää oma korteni kekoon mukaan. Haluan vielä sanoa, nyt kun tässä kerta suu avattiin, että olet luonut mahtavan blogin ja vaikutat mielettömän kiehtovalta persoonalta. ♥ *piilofanityttöily*

    Paljon on maailmassa hienoja lainauksia, mutta jos nyt yksi pitää valita suosikeista.. Ylläripylläri, Oscar Wildea. Minkäs teet, kun äijällä on niin sana hallussa. :D Tämä lause kuvastaa hyvin niitä ajatuksia, joita päässäni pohdiskelen aina välillä.
    "World is a stage, but the play is badly cast."

    @: tiggari91@hotmail.com

    ReplyDelete
  23. "Don't dream it, be it."
    -Frank N. Furter
    rauniohermo@gmail.com

    ReplyDelete
  24. New around here but definitely you got a new (and faithful) reader. I always like when people ask me about favourite lines, as long as I am a big-fiction-predator. I suppose you just want one (which is hard to me, because I have real problems by choosing) so there you go:


    ‘Listen,’ he said to her softly. ‘Now you are mine. In the dark you are mine. And when you die you are mine. But in the day you are not mine, because I have no power in the day. In the night, in the dark, and in death, you are mine. And that is for ever. No matter if I must leave you. I shall come again from time to time. In the dark you are mine. But in the day I cannot claim you. I have no power in the day, and no place. So remember. When the darkness comes, I shall always be in the darkness of you. And as long as I live, from time to time I shall come to find you, when I am able to, when I am not a prisoner. But I shall have to go away soon. So don’t forget — you are the night wife of the ladybird, while you live and even when you die.’

    The Ladybird, D.H. Lawrence.

    By the way, I just started a blog mainly about dark fashion. This is the address If you are interested.

    http://fashionismyblackreligion.blogspot.com/

    ReplyDelete
  25. Ooh, osallistun :)) Minun lempisitaattini on elokuvasta The Prestige: "Now you are looking for a secret. But you won't find it, because you are not really looking. You want to be fooled."

    neriah_92@hotmail.com

    ReplyDelete
  26. Ihania siteerauksia muilla. Tämä ei välttämättä ole niinkään perinteisellä tavalla kaunista, mutta sopii silti omaan ajatusmaailmaani varsin hyvin:
    What the f**k is wrong with you people? / Combichrist

    ReplyDelete
  27. Ihana arvonta (ja voin kai näin samalla sanoa, että tykkään blogistasi tosi paljon, ei ole vain tullut aikaisemmin kommentoitua)!

    Tässä on siteeraus mun lempirunosta:

    "The woods are lovely, dark and deep,
    But I have promises to keep,
    And miles to go before I sleep,
    And miles to go before I sleep."

    vrillette(at)hotmail.com

    ReplyDelete
  28. Minäkin tahdon!

    Ensinnä käytettäköön hyväksi tilaisuus kertoa, että blogisi on ihastuttavan kaunis, kepeästi kirjoitettu ja erinomaisen somasti kuvitettu. Vaikka tuore lukija olenkin, monta ilahduttavaa hetkeä olen blogisi parissa viettänyt.

    Lempparisitaattini on Fight Club- leffasta.

    "Slide." - Marla Singer

    ReplyDelete
  29. Tämä "We're all mad here" on varmaan todella yleinen siteeraus, mutta minkäs voit..
    kolahti minuun...niinkin paljon, että saattaa vaikka päästä ihon koristukseksikin joskus :)

    "we're all mad here. I'm mad. You're mad." said the Cat.

    "How do you know I'm mad?" said Alice.

    "You must be," said the Cat, "or you wouldn't have come here."

    Ja kaikki varmaan tietää tarinan josta tämä lainaus on :)

    anezu@yahoo.com

    ReplyDelete
  30. Oma lemppari leffakohtaus on ehdottomasti seuraava:

    “Take one fuckin’ step and I’ll jam this in my aorta! Go ahead!”
    “Lisa, your aorta is in your chest.”
    “Good to know.”

    -Girl, Interrupted

    Oon niin koukussa sun blogiin! Aivan ihana, ja rakastan myös teetä, joten oli pakko osallistua. :)

    jjosku@hotmail.com

    ReplyDelete
  31. No pitäähä sitä ny onneaan kokeilla : D
    Meikällä on oikeastaan kaksi eri lempisitaattia, molemmat lauluista; Nickelbackin 'If today was your last day' kappaleesta ovat sanat "Every day's a gift and not a given right" ja toinen sitten Donkeyboyn 'Promise kept'-kipaleesta "Will I be myself again? Will my heart beat in the end?"

    Ja jos nyt jotenkin niin onnekas olisin, niin yhteyttä saa ottaa iia.merilainen@hotmail.com :3

    ReplyDelete
  32. "I want you, and I want you to want me to want you
    But I don't need you
    Don't need you to need me to need you
    That's just me
    So take me or leave me
    But please don't need me
    Don't need me to need you to need me
    Cos we're here one minute, the next we're dead
    So love me and leave me
    But try not to need me
    Enough said
    I want you, but I don't need you

    La la la
    La la la"

    I've also nominated you for a Versatile Blogger award!

    Sarah: NailsDevil@gmail.com

    ReplyDelete
  33. Oi miten ihana arvonta! Jouduin miettimään lainausta yllättävän vähän aikaa. Heti tuli mieleen Albus Dumbledoren sanat: "Happiness can be found, even in the darkest of times, if one only remembers to turn on the light."

    Tuon kun muistaisi! :) jonna@student.uef.fi

    ReplyDelete
  34. hii, ihana palkinto! itsekin olen the ounceen ihastunut ja rrrakastan itse tehtyjä (avain-)koruja, ja saan aina suurta nautintoa blogisi kauniista kuvista. <3 minulla on valtavasti suosikkeja, joita lainata, mutta burtonin nerokas lauseen mittainen runo saa aina vinon hymyn huulille:
    Stick Boy noticed that his Christmas tree looked healthier
    than he did.

    s-postiosoite on kaipaus@gmail.com

    ReplyDelete
  35. How can I possibly explain this eternal youth?
    When I can do nothing, but sit by
    As my loves grow old and wither
    And with each of them, take a fragment of my heart
    And prolong this endless winder

    Ihana arvonta! Tuli ihan vesi kielelle tuosta teesekoituksesta :P

    cherise@cherise.eu

    ReplyDelete
  36. Pitäähän sitä nyt onneaan kokeilla ja osallistua tämmöseen arvontaan. Täytyy sanoa, että tässä on aivan loistava idea! On nimittäin kiva lukea muiden lempisitaatteja, tai mitä ne nyt ikinä onkaan! :)

    Miun ehdoton lemppari on Hunter S. Thompsonin lausahdus: "I hate to advocate drugs, alcohol, violence, or insanity to anyone, but they've always worked for me." Ehkä mie olen sit jotenkin kieroutunut..?

    ja sähköpostiosotetta pukkaa tässä; sapsunen@hotmail.com

    ps. mie tosiaan salaisesti lueskelen siun blogia, mutta ehkä se ei oo enää niin salaista sitten..:D

    ReplyDelete
  37. Voikun ihana arvonta, sulla kaikki on viimisen päälle ihanaa, jopa arvonnatkin. Jaajaa.. en oikeen ollut varma mitä laitan, mutta suurena Nightwish fanina laitanpa pätkän yhdestä lempikappaleestani, Cadence of her last breath.

    "Why do I miss someone
    I never met, with bated breath I lay
    Seawinds brought her to me
    A butterfly, mere one-day miracle of life
    And all the poetry in the world
    Finally makes sense to me"

    Voisin tähän väliin taas mainita, että olet yksi maailman inspiroivimmista naisista :)

    ReplyDelete
  38. Oi ihanaa arvonta mihin pystyy anonyyminäkin osallistumaan :) Oon kyllä niin koukussa tämän blogin taikaan. Kovana Twin Peaks fanina laitan tähän tosi omaperäisen lainauksen :D Mutta joka kerta kun Mike lausuu nuo sanat karvat nousevat pystyyn:

    "Through the darkness of futures past
    The magician longs to see
    One chants out between two worlds
    Fire walk with me"

    On sarjassa muitakin ehdottomia klassikoita ja hyviä kohtauksia mutta en sanatarkasti muista niitä.
    -Jenni- ne_ko@luukku.com

    ReplyDelete
  39. Oioioioi minäkin osallistun, vaikken koskaan mitään voitakaan! Mutta saapahan lisää jännitystä kanssaosallistujille. ;)

    Lainauksia on paljon, enkä osannut valita kahdesta. Toinen on Nightwishin Dead Boys Poem-kappaleesta, jota olen harkinnut myös tatuoinniksi niskaan:
    "Teach me passion for I fear it's gone."

    Toinen on Mokoma-yhtyeen Marko Annalan viisauksia:
    "Ei onni löydy siitä että aina uutta hamuaa, vaan siitä että oppii saamastaan nauttimaan."

    escaping_escapist@hotmail.com

    ReplyDelete
  40. Lovely giveaway! It's hard to make a decision about my favourite quote...there are so many! But I think I'll go with this one from the song 'For My Fallen Angel' by My Dying Bride, simply because it has always moved me to tears.

    "Love's golden arrow,
    At her should have fled,
    And not Death's ebon dart
    To strike her dead."

    ReplyDelete
  41. dialvforvintage@gmail.com, I forgot to add!

    ReplyDelete
  42. Oij, ihanat palkinnot olet keksinyt^^ Miekin siis osallistun, avain kaulakoruja ei ole koskaan liikaa. Ensin mie kiitän siuta blogin pitämisestä, sie kirjotat todella hyvin, ja kuvat on aina hyvin onnistuneita, tätä on niiiin ilo seurata!<3

    Ja sitten sitaattiin, mie tykkään hirmuisesti To/Die/For: in Farewell kappaleesta juurikin sanoituksien takia. Tässäpä siis miun lemppari pätkä:

    the world is cold and so alone
    we've got no place to call our own

    but I don't care
    come run with me
    and we will find a way
    believe me now
    I'll take you someplace safe

    <3

    ReplyDelete
  43. Oih minäkin osallistun!
    Epäilen vahvasti arpaonneani, mutta palkinnolle löytyisi kyllä kunniapaikka kaulastani ja teepurkistani ;)

    Lempilainauksia löytyy läjittäin, mutta päädyn nyt yhteen, joka pelastaa minut aina kun jään sanattomaksi:

    -BURMA!
    ...
    -Why did you say Burma for?
    -I panicked.

    (Monty Python'n Flying Circus)

    satuilin@wippies.fi

    ReplyDelete
  44. Osallistun!

    Minulta löytyy parikin lempparia, teemanmukaisesti Liisa Ihmemaassa-elokuvasta Hullun hatuntekijän repla ''Why is a raven like a writing desk?''. Musiikista lempparilyriikkani löytyvät In Flamesin kappaleesta sekä Sentencedin kappaleesta.

    In Flames - Like you better dead
    ''I'll never sleep here anymore
    my house is not my home''

    Sentenced - End of the road
    ''Is life over, this life's over?
    Or has it only just begun?
    It grows colder, starts to moulder...
    Coming apart yet still not done
    Forever one''

    areyoudeadyet@live.fi

    ReplyDelete
  45. Mikään ei ole lumoavampi kuin Gone with the windin lopussa: "Frankly, my dear, I don`t give a damn". Aloin itkeä, kun lempparianimaatiossani Burtonin Corpse Bridessa siteerattiin Rhettiä, se tuli niin puskista. Ja jos mahdollista, rakastuin tästä syystä Burtoniin vieläkin enemmän. Teksti koristaa hieman muunneltuna myös vartaloani :)

    nelliinan (ät) gmail . com

    ReplyDelete
  46. Ihana palkinto! Kauhean vaikea valita yksi ainut lempisitaatti, mutta yksi parhaista tulee Maija Poppanen-elokuvasta

    "We better keep an eye on this one. She's tricky"

    daisukeilija@gmail.com

    ReplyDelete
  47. Life imitates art far more than art imitates life <3 Wilde

    ReplyDelete
  48. Ehdottomasti haluan osallistua!
    Yksi lempi lainauksistani on Nylon Beatin sanoituksista. En kyseisestä "orkesterista" muuten niin perusta, mutta tämä lainaus on jäänyt elämään mieleeni ja sydämeeni:

    "Jos vain olisi mustaa tummempaa, se on värini silloin jos erotaan. Pala harmaata saisi vain sinua kaipaamaan."

    jepyli@hotmail.com

    ReplyDelete
  49. "Ilo on sinun surusi ilman naamiota. Ja sama lähde josta naurusi kumpuaa, on usein täyttynyt kyynelistä." - Kahlil Gibran

    jenna.joensuu@gmail.com

    ReplyDelete
  50. Ei muuten ole epäilystäkään siitä, että osallistunko, i-h-a-n-a idea ja lainaukset nyt vaan ovat rakkaus.

    Muumeilla on ihania ajatuksia ja lainauksia, mm.

    "Älä pelkää, se ei välttämättä koidu kuolemaksi." -nipsu
    "Taide ei ole hupia! Taide on tuskaa!" - rouva Viljonka
    "Nojaa. Eihän sitä aina voi ystävällinen ja seurallinen. Ei yksinkertaisesti ehdi." - nuuskamuikkunen

    Mutta ehkä kaikista osuvin ja paras ikuna löytyy kirjasta Linnunradan käsikirja liftareille. Käy tilanteeseen kuin tilanteeseen!
    "DON'T PANIC."

    ReplyDelete
  51. Pakko osallistua on niin kiva idea tässä jutussa nyt!

    Suosikkeja on minullakin monia, mutta ensin nyt tulee 'niin mä'-fiilis tästä.
    'We broke up because of artistic differences, he saw himself as alive...and I saw him DEAD!'- Chicago leffasta.

    ReplyDelete
  52. voi ei, on täysin mahdotonta valita vaan yhtä! joten tässä muutama jotka on pyöriny mun päässä viime aikoina:

    "i carry your heart(i carry it in my heart)"
    -Edward Estlin Cummings

    "This is your life and it's ending one minute at a time."
    -Fight Club

    "Postimies: "Putosin kuoppaan jo kolmannen kerran!"
    Myy: "Kahta ensimmäistä ei lasketa, koska en ollut näkemässä."
    :---D lempi muumijaksosta

    ja se lempparein on kuitenkin:

    "The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return."
    -Moulin Rouge ♥

    siinäpä muutama, oisin voinut laittaa vaikka viiskymmentä lisää.... :')

    ja sähköpostia voi laittaa osoitteeseen :selflove_sick@hotmail.com

    ReplyDelete
  53. Uih, ihana palkinto joten osallistun :)
    Lausahduksena toimii omana elämänohjeenanikin toiminut repliikki:
    "It can't rain all the time" - The Crow

    Sähköposti: missnekokawa@hotmail.com

    ReplyDelete
  54. "Nuo linnut ovat edelleen vapaina
    Kuka vapauttaisi ihmisen
    Ja kun sillat ja tiet ne on petosta
    Kun kaikki ne ei johda mihinkään"
    -Joose Keskitalo

    silvadensa@hotmail.com

    ReplyDelete
  55. What hills, what hills are those, my love
    That rise so fair and high?
    Those are the hills of heaven, my love
    But not for you and I

    And what hills, what hills are those, my love
    Those hills so dark and low?
    Those are the hills of hell, my love
    Where you and I must go

    It's a quote from one of my favourite english poems :)

    Vanessa Ribeiro

    vanessahenriquesribeiro@gmail.com

    ReplyDelete
  56. Aivan ihana arvonta! :)

    "Life is like a box of chocolates. You never know what you're gonna get." - elokuvasta Forrest Gump

    "Tämä kuoppa täytyy poistaa kartalta, etten putoa siihen uudestaan." -eräästä Rölli jaksosta, Rölli on vain niin paras! :)

    Lainauksia olisi ollut vaikka kuinka, mutta tällä erää nämä kaksi.

    Ennu
    e-mail swanheart90@hotmail.com

    ReplyDelete
  57. (lisäys omaan, s-posti unohtui, pahakurki@hotmail.fi, tack)

    ReplyDelete
  58. "The Wheel of Time turns, and Ages come and pass, leaving memories that become legend. Legend fades to myth, and even myth is long forgotten when the Age that gave it birth comes again. In one Age, called the Third Age by some, an Age yet to come, an Age long past, a wind rose around the alabaster spire known as the White Tower. The wind was not the beginning. There are neither beginnings nor endings to the turning of the Wheel of Time. But it was a beginning."

    Wheel of time.

    ReplyDelete
  59. Miten ihastuttava palkinto, pakko osallistua.
    Jos valitsisin tähän jotain humoristista, sisältäisi se varmasti jonkun Gomez tai Morticia Addamsin kommentin vuosien 1964-1966 tv-sarjasta.
    Mutta päädyn nyt kuitenkin tähän:

    "Seuraavana päivänä käveli Aragorn yksin auringon laskun aikaan metsässä ja hänen sydämensä riemuitsi; ja hän lauloi, sillä hän oli toivoa täynnä ja maailma oli kaunis. Ja äkkiä hän laulaessaan näki nurmikolla neidon kävelemässä koivujen valkeiden varsien välissä; ja hän pysähtyi mykistyneenä, ja luuli joutuneensa uneen, tai saaneensa haltialaulajien lahjan loihtia kuulijoiden eteen laulun tapahtumat.
    Sillä Aragorn oli laulanut sitä osaa Lúthienin Laulusta joka kertoo Lúthienin ja Berenin kohtaamisestaNeldorethin metsässä. Ja katso! siinä kävelihänen silmäinsä edessä Rivendellissä Lúthien yllään hopea-sininen takki, kauniina kuin iltahämärä Haltiakodossa; hänen tummat hiuksensa liehuivat tuulenpuuskassa ja kulmillaan hohtivat jalokivet kuin tähdet.
    Hetken Aragorn tuijotti mykistyneenä, mutta peläten että neito katoaisi eikä hän enää koskaan näkisi häntä, hän kutsui häntä ja sanoi: Tinúviel, Tinúviel! niin kuin Beren Esiajalla kauan sitten.
    Silloin neito kääntyi hänen puoleensa ja hymyili ja sanoi: 'Kuka olette? Ja miksi kutsutte minua tuolla nimellä?'
    Ja mies vastasi: 'Koska uskoin että todella olette Lúthien Tinúviel, josta lauloin. Mutta jos ette ole hän, on muotonne samankaltainen.'
    'Niin ovat monet sanoneet', vastasi neito vakavasti. 'Mutta hänen nimeään ei minulla ole. Vaikka saattaa olla ettei kohtaloni ole kovin toisenlainen.'

    Kyseessähän on tietenkin J.R.R. Tolkienin Aragornin ja Arwenin taru.
    Ja sähköposti: emmi.vuokko@luukku.com

    ReplyDelete
  60. "Nobody will ever let you know,
    when you ask the reasons why.
    They just tell you that you're on your own,
    fill your head full of lies."

    Joskus nuorempana kuuntelin hirveästi Black Sabbathia (Ozzy Osbournen aikaista tietenkin) ja täytyy sanoa, että lyriikat ovat nerokkaita. :> Kyseinen pätkä on biisistä Sabbath Bloody Sabbath.

    isa.lehtinen@gmail.com

    ReplyDelete
  61. "homelife is a drag, deadly like a plague"

    - No Cash - Homelife is a drag

    annuska934@hotmail.com

    ReplyDelete
  62. Ihana arvonta ja kiva lukea sitaatteja!

    Ite tykkään tästä...

    Myrskyt, ah!
    Niiden merkitys lienee siinä,
    että jälkeenpäin näkee auringonnousun.
    - Muumipappa

    jenni@simisami.com

    ReplyDelete
  63. "Why must you lead, when I want to lead? If I want to dance I will ask you to dance. If I want to speak I will open my mouth and speak. Everyone is forever plaguing me to speak further. Why? What good is it to tell you you are in my every thought from the time I wake? What good can come from my saying that I sometimes cannot think clearly or do my work properly? What gain can rise of my telling you the only time I feel fear as others do is when I think of you in harm? That is why I am on this porch, Ivy Walker. I fear for your safety before all others. And yes, I will dance with you on our wedding night."
    - Lucius Hunt elokuvassa The Village

    Tarvitseeko edes selittää miksi. Kiitos ihanasta blogista. :)

    susitar@luukku.com

    ReplyDelete
  64. Oh gosh, niin monta lempisitaattia, mistä valita!! Koska katsoin juuri vähän aikaa sitten tsiljoonatta kertaa Buffy, the vampire slayerin upean jakson "Passion", niin heitetään tähän lempisitaatti siitä:

    Passion. It lies in all of us. Sleeping..waiting. And though unwanted, unbidden, it will stir, open its jaws and howl. It speaks to us, guides us. Passion rules us all and we obey. What other choice do we have. Passion is the source of our finest moments. The joy of love..the clarity of hatred..and the ecstasy of grief. It hurts sometimes more than we can bear. If we could live without passion maybe we'd know some kind of peace. But we would be hollow. Empty rooms, shuttered and dank. Without passion we'd be truly dead.

    silent.ravenwaves@gmail.com

    ReplyDelete
  65. Kiitos ihanasta blogistasi!

    "If you follow footsteps of a stranger you'll learn things you never knew"
    Colours of the wind, Pocahontas-elokuvasta

    "Sokea on se, joka ei katso"
    joku random tv-ohjelma
    (en oo ihan varma menikö se aivan noin mutta joka tapauksessa.. :D)

    kellarinovi@hotmail.com

    ReplyDelete
  66. Ehkä kaikkien aikojen all-time elokuvasuosikkini on Lemony Snicketin Ja Surkeiden Sattumusten Sarja. Elokuvan loppupuolella on kohtaus, kun elokuvan päähenkilöt, kolme sisarusta, palaavat palaneen kotinsa raunioihin ja löytävät sieltä jo edesmenneiden vanhempiensa lähettämän kirjeen. Kirje menee näin:

    'Dearest children - since we've been abroad we have missed you all so much. Certain events have compelled us to extend our travels. One day, when you're older, you will learn all about the people we have befriended and the dangers we have faced. At times the world can seem an unfriendly and sinister place, but believe us when we say that there is much more good in it than bad. All you have to do is look hard enough. And what might seem to be a series of unfortunate events may, in fact, be the first steps of a journey. We hope to have you back in our arms soon, darlings, but in case this letter arrives before our return, know that we love you. It fills us with pride to know that no matter what happens in this life, that you three will take care of each other, with kindness and bravery and selflessness, as you always have. And remember one thing, my darlings, and never forget it: that no matter where we are, know that as long as you have each other, you have your family. And you are home.' ♥

    Kohtaus on kauneudessaan ja surumielisyydessään niin koskettava.


    pisamainen

    anni.savolainen@gmail.com

    ReplyDelete
  67. Ihana idea kerätä lukijoilta siteerauksia! Minäkin kerään niitä, toistaiseksi mieleni lokeroihin, mutta jossain vaiheessa kehystettyinä seinälle :)

    "Asiat eivät sinänsä ole pahoja; vain sillä on merkitystä, mitä sinä niistä ajattelet." (Epiktetos)

    taikapaju@netti.fi

    ReplyDelete
  68. Oih, miten ihana aihe! Ja tosi vaikea valita siteerausta, kun niitä on niin paljon..
    Mutta laitetaas vaikka nämä:
    "It can't rain all the time." - The Crow
    "What is real? How do you define real? If you're talking about what you can feel, what you can smell, what you can taste and see, then real is simply electrical signals interpreted by your brain." -The Matrix

    Maili löytyypi blogista. :)
    "Don't be afraid. I'm going to give you the choice I never had." - Veren Vangit

    ReplyDelete
  69. "we are unfashioned creatures, but half made up, if one wiser, better, dearer than ourselves -- such a friend ought to be -- do not lend his aid to perfectionate our weak and faulty natures."
    -Frankenstein
    catharinewethered@yahoo.com

    ReplyDelete
  70. Turvallisuutta ei ole
    ei palkka ei vakuutus ei eläke
    ei toinen ihminen

    on vain uimataito
    luottamus siihen että vesi kantaa.

    -Kyllikki Villa

    Mikä ihana arvonta!
    kkrsita@hotmail.com

    ReplyDelete
  71. Lovely give aways.

    blackbordeaux@gmx.de

    Because I don't want to translate a german quote into English, I took an English one ;)

    (From the play: the importance of being Earnest)
    To speak frankly, I am not a favour of long engagements.They give people the opportunity of finding out each other's character before marriage, which I think is never advisable.

    ReplyDelete
  72. Kuten aika monet muutkin, rakastan myös sitaatteja.. Aivan ensimmäisenä tuli kuitenkin mieleen Edgar Lee Mastersin Spoon River Antologiasta eräs runo (ja erityisesti aivan viimeiset rivit):

    Viimeiseen saakka
    merkitsi toisten totuus minulle valhetta,
    toisten oikeus minulle vääryyttä;
    heidän kuolemansa syyt minulle elämää,
    heidän elämänsä syyt minulle kuolemaa.
    Minä olisin voinut surmata ne, joita he pelastivat,
    ja pelastaa ne, joita he surmasivat.
    Ja minä ymmärsin, miksi jonkun Jumalan,
    maan päälle joutuessaan,
    olisi pakko toimia oman näkemyksensä
    ja ajatuksensa mukaisesti,
    pystymättä ilman alituisia erimielisyyksiä
    elämään tässä ihmisten maailmassa,
    rinta rinnan heidän kanssaan toimien.
    Tomu on ryömimistä, taivas lentämistä varten -
    Siksi, oi sielu, jos siipesi ovat täysimittaiset,
    kohoa kohti aurinkoa!

    Sposti: mrs__sandman@hotmail.com

    ReplyDelete
  73. Ensimmäinen lainaus Pikku Prinssistä, se kirja on täynnä ihania viisauksia.
    "Voi joutua itkemään vähän, jos on antanut kesyttää itsensä."

    Ja toinen Paulo Coelholta, siinä vasta fiksu mies!
    "Lähde etsimään sitä missä olet hyvä. Mitä paremmin ymmärrät itseäsi, sitä paremmin ymmärrät maailmaa."

    ReplyDelete
  74. Hmm aika paha kysymys, mutta pakkohan tähän on vastata Reija Kaskiahon pientä purtavaa:lla :

    "onko sulla purkka perseessä kun jauhat paskaa?"

    sposti: mau166@hotmail.com

    -Mau

    ReplyDelete
  75. ja siis ihana arvonta ja loisto blogi! Ei liity suhun mitenkään tuo siteeraus, musta se vaan jotenkin kuvastaa elämää niin hyvin :D

    -Mau (mau166@hotmail.com

    ReplyDelete
  76. En osaa valita vain yhtä. Tapanani on ollut kirjoittaa kirjoista lainauksia..mutta en ole kirjoittanut kaikkiin ylös kenen ne ovat (kuinka noloa).
    Tässä näitä kuitenkin:

    "Herään ja näen silmäsi. Aurinko on noussut."

    "...kunnes sammal suumme sulki ja peitti nimetkin". -Emily Dickinson

    "Vain yksi elämä, eikä sen jälkeen saa enää ainuttakaan mahdollisuutta."

    Jos arpaonni suosii, mailaan sulle. En ole saanut aikaiseksi tehdä blogisähköpostiosoitetta.

    ReplyDelete
  77. Mahtava arvonta, ihanassa blogissa! Odotan aina innolla uusia päivityksiä.

    Vaikea valita yhtä tiettyä suosikkisitaattia, sillä niitä on niin paljon, mutta laitetaan vaikka nämä:

    " kirjallisuus? naurettavaa. Musiikki. Halpaa. Olen kadottanut taiteen. Taiteen? Elämä on tekemistä. Ihmisiä. En vain tunne ystävyyttä tai intohimoa kenenkään kanssa. Olen sammumaisillani. Pitäisi rakastua elämään. Kuulla ja nähdä ainoa kaikkeus ympärillään, tuntea tähtien sisällä syntyneet alkuaineensa, miljardien elonvuosien kaiku kehossaan. Se on kuitenkin ajatuksista hulluin, sillä kaikki päätyy kauhuun ja unohdukseen aina. Paksun otsaluuhun kilpistyy kaikki kauneus ja maailman loputon vivahteikkuus. Haen ja tarvitsen sitä ihmeellistä paikan tajuamista, tunnelman aistimista, josta kaikki lähtee... Totuuden ihmeellistä tuoksua."
    -A.W.Yrjänä, Päiväkirja.

    In my dream I was flying across the sky with huge iridescent butterfly wings.
    And then I landed on the beach. And I walked away, leaving my wings on the sand behind me.
    And when I woke up I knew just what I was going to do with the rest of my life.
    -Neil Gaiman, Death: the time of your life

    "I took my love and I took it down
    I climbed a mountain and I turned around
    And I saw my reflection in the snow covered hills
    Well the landslide brought me down
    Oh, mirror in the sky
    What is love
    Can the child within my heart rise above
    Can I sail thru the changing ocean tides
    Can I handle the seasons of my life
    Well, I've been afraid of changing 'cause I built my life around you
    But time makes you bolder
    Children get older
    I'm getting older too"
    -Stevie Nicks, Landslide

    pirthe@gmail.com

    ReplyDelete
  78. Nefernefernefer25 April 2011 at 22:35

    Komppaan, ihana palkinto, joten pakko osallistua! Multa löytyykin kotoa vain Liisa Ihmemaassa-teetä joten tota olisi kiva kokeilla, ja avaimet nyt on aina ihania. :)

    Joku jo ehti viedä Cheshire Catin "We're all mad here" -sitaatin, ja vaikka Carrollin teoksissa olisikin monia muitakin hyviä lainauksen mahdollisuuksia, lainaan tähän ennemmin pari säettä Majakovskia:

    Ei tässä elämässä kuolla vaikea
    vaan vaikeinta on luoda elämää!

    Koska Majakovski on yksi lempirunoilijoistani, lisäksi tämä hänen runoilijakollegalleen osoitettu runo on aina synkimmilläkin hetkillä voimaannuttava. :) S-postini on unipeili@gmail.com

    ReplyDelete
  79. Ihana arvonta!
    Yksi lempilainaukseni ("Slide" - Marla Singer)oli jo mainittu, joten olkoon minun sitten "If I did have a tumor, I'd name it Marla.", samaisesta Fight Club-elokuvasta.

    Toinen on lempielokuvastani Corpse Bridesta:
    "Just remember, when you want to come back, say "Hopscotch." - Elder Gutknecht

    En oikeastaan edes osaa selittää mikä noissa on niin loistavaa, paitsi ainkain se yhteinen tekijä eli Helena Bonham Carter...

    -Kaiku-
    shamandalie3@hotmail.com

    ReplyDelete
  80. "My car is limping, Dolores Haze,
    And the last long lap is the hardest,
    And I shall be dumped where the weed decays,
    And the rest is rust and stardust."

    - Vladimir Nabokov, Lolita

    a.queenin@gmail.com

    ReplyDelete
  81. Voi, mielelläni osallistun myös!

    "Nyt Sofia kääntyi tiskin äärestä ja osoitti äitiä tiskiharjalla.
    -Ei hän ole häiriintynyt. Hän yrittää vain paarmana häiritä muita, niin että nämä pääsisivät totunnaisesta ajattelustaan.
    -Nyt sinä saat luvan lopettaa. Minun mielestäni se poika vaikuttaa hieman näsäviisaalta.
    Sofia kumartui jälleen tiskivaahdon ylle.
    -Ei hän ole viisas eikä myöskään näsäviisas. Hän vain pyrkii todelliseen totuuteen. Se onkin aidon jokerin ja muiden pakassa olevien pelikorttien välinen suuri ero.
    -Sanoitko sinä jokeri?
    Sofia nyökkäsi.
    -Oletko ajatellut, että korttipakassa on monta herttaa ja ruutua? Patoja ja ristejäkin on useita, mutta jokereita vain yksi.
    -Kaikkea sinäkin vastaat, hyvä lapsi."

    Jostein Gaarder - Sofian Maailma

    ReplyDelete
  82. Gone with the wind:
    'Frankly, my dear, I don't give a damn.'

    Just love it!

    cindy_put@hotmail.com

    ReplyDelete
  83. Ihana giveaway :)

    Rakkaimmat lyriikkani löytyy jo nyt kuolleen ja kuopatun White Stripesin kappaleesta Fell In Love With a Girl:

    Red hair with a curl
    mellow roll for the flavor
    and the eyes for peeping
    can't keep away from the girl
    these two sides of my brain
    need to have a meeting
    can't think of anything to do
    my left brain knows that
    all love is fleeting
    she's just looking for something new
    and I said it once before
    but it bears repeating

    mellukainen@hotmail.com

    ReplyDelete
  84. Oi, ihana arvonta, osallistun ehdottomasti! Onn ihan mahdoton valita yhtä ainoaa lempparisitaattia, mutta sanotaan nyt vaikka että yksi lempparisitaateistani on "Awereness is the enemy of sanity, for once you hear the screaming it never stops" Emilie Autumnin kirjasta The Asylum For Wayward Victorian Girls :) Nyt vaan sormet ristiin että onnetar suosisi. Vaikka heikolta näyttää kun kerran näin monta osallistujaa :DD Huhhuh! Ja onnea tosiaan lukijoiden johdosta! Blogisi ansaitsee ne!

    ReplyDelete
  85. Ihana arrvonta totta tosiaan. :) Tähän voisin liittää yhden suosikkilainauksistani:

    "Vasta kun on menettänyt maineensa, käsittää millainen taakka se olikaan."

    Margaret Mitchell

    Sähköpostini on mslittleblackridinghood(ät)hotmail.com. :)

    ReplyDelete
  86. Aloin ihan fundeeraamaan, että höö ei mulla oo mitään muuta kuin "Saan sähköpostia, olen siis olemassa" Mikä siis on enemmänki heheh-juttui kuin mikään virallinen siteeraus.. mutta sitten muistin:

    "What's here? a cup, closed in my true love's hand? Poison, I see, " Romeo & Juliet

    Itse tosin muistin sen menevän näin: "What is this - a cup of poison in my true loves hand" Mutta tuo on aito oikea lainaus :D

    mirettep@hotmail.com
    :)

    ReplyDelete
  87. "Manuscripts don't burn" The Master and Margarita
    karolakom@interia.pl

    ReplyDelete
  88. Hips! Elikäs minun pätkäni on The Birthday Massacren Happy Birthday -biisistä:

    I think my friend said, "I hear footsteps"
    I wore my black and white dress to the birthday massacre
    Birthday massacre, birthday
    I wore my black and white dress

    Aivan helmi tämä rakas bändi. <3

    ReplyDelete
  89. Viimein tämäki stalkkeri uskaltautuu kommentoimaan:

    "Hóka-héy, today is a good day to die!"
    -Hullu Hevonen-

    Tuotti liikaa vaikeuksia valita siteerausta elokuvien tai musiikin parista, yleensä kaikki sanat menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ku keskityn lähinnä tunnelmointiin, kuviin ja melodioihin. :D

    ReplyDelete
  90. "mitä mä saan ja mitä mä haluun jos kaikki kaatuu yhteen unelmaan"

    ReplyDelete
  91. Elikkä nimimerkkini on Emilia ja sähköposti Smilefrom@hotmail.com

    Minulla ei ole ihan lemppari siteerausta, mutta olen käyttänyt tätä Judas Priestin A Touch Of Evil biisistä löytyvää lausetta siteerauksena profiileissani

    "You Know I Want Your Touch Of Evil" ja joskus jota sanoissa ei lue mutta "I Can't Resist Your Touch Of Evil" :D

    Jos sinua kiinnostaa runot niin lemppari runoni on Mary Fryen kirjoittama (1932)

    " Do not stand at my grave and weep, I am not there, I do not sleep.

    I am a thousand winds that blow.
    I am the diamond glint on snow.
    I am the sunlight on ripened grain.
    I am the gentle autumn rain.

    When you wake in the morning hush,
    I am the swift, uplifting rush.
    Of quiet birds in circling flight.
    I am the soft starlight at night.

    Do not stand at my grave and weep.
    I am not there, I do not sleep.
    Do not stand at my grave and cry.
    I am not there, I did not die!"

    - Mary Frye 1932 -

    ReplyDelete
  92. Olen yleensä aika haka muistamaan ulkoa kaikenlaisia kivoja siteerauksia etenkin elokuvista, mutta arvaa vaan tuleeko mitään mieleen just nyt..?! xD

    Heitetään tähän vaikka Nightwishin (?) lyriikka "Beauty always comes with dark thoughts".

    Yks suosikkejani on myös mm. jossain vanhassa Scooterin biisissä esiintyvä "It's nice to be important but it's more important to be nice". ;-D

    Meili ois: desthea82 (at) gmail . com (välit pois)

    ReplyDelete
  93. Yksi ehdoton suosikkini ja tärkeäksi elämänohjeeksi muodostunut lausahdus kuullaan Harry Potter ja Viisasten Kivi -kirjassa (sekä elokuvassa). "It does not do to dwell on dreams and forget to live" lahdahduksen sanoo Tylypahkan rehtori Albus Dumbledore nuorelle Harrylle, joka on lumoutunut löytämästään Iseeviot-peilistä. Elämänohjeeksi lause on muodostunut omalla kohdallani siksi, että tuppaan uneksimaan ja suunnittelemaan (=elämään) elämää etukäteen välillä liiaksikin:)

    Meili on: lusitarius@hotmail.com

    ReplyDelete
  94. Tottahan toki osallistun arvontaan:)
    Minulle tärkeä ja läheiseksi muodostunnut lause menee näin: Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto -Albert Einstein

    belladiamondg@gmail.com

    ReplyDelete
  95. Voit heittää hyvästit
    yksinäisyydelle

    - Kotoisat sävyt



    enni-lotta@hotmail.com

    ReplyDelete
  96. Voi aivan loistavia sitaatteja on niin paljon että ei tiedä minkä valitsee mutta tässä nyt muutama. Ja kuten sanottua piisamirotta on filosofeista keskeisin ^^

    "Typerä nainen! Ei siivoaminen mitään auta."

    "Pikku Myy: Nostaisiko setä takapuolta?
    Piisamirotta: Sinä häiritset minun syvällisiä ajatuksiani.
    Pikku Myy: Ja sinä meidän kakkua! Sinä istut sen päällä!
    --
    Pikku Myy: Senkin haisunäätä! Kakkuhan on täynnä karvoja!"

    kaihomieli_@hotmail.com

    ReplyDelete
  97. "Voi joutua itkemään vähän, jos on antanut kesyttää itsensä." -Pikku Prinssi

    Ihan mahtava blogi, tätä on ilo seurata :)

    -Lipetsi

    ReplyDelete
  98. Löysin vasta blogisi ja tuntuu höhlältä osallistua samantien arvontaan, mutta haluan kuitenkin jakaa lempparilainaukseni (: "Hetken laulu antaa etumatkan ikuisuuteen", Viikatteen Ei enkeleitä -kappaleesta ja tulee parin vuoden sisällä musteena iholleni <3

    Ihanan näköinen blogi, jään seurailemaan (:

    ReplyDelete
  99. Oi, minäkin osallistun arvontaan.
    Tässä pieni lainaus Piirretystä joka on ollut suosikkini jo kauan, eli Disneyn Herkules piirretystä. Ihanaa huumoria, mutta en vaan muista ulkoa kuin yhden pätkän tähän hätään
    Puhuu Pegasoksesta: "Hevonen..jolla on linnuuun aivot!"
    -unipaasky-
    Ja sähköposti oli: unipaasky(@)jippii.fi Siis nuo sulut pois @ merkin ympäriltä :)

    ReplyDelete
  100. Osallistun todellakin!
    Kaikilla on kovin hyviä lainauksia, joten melkein hävettää laittaa omansa perään.
    Stephen King, Unensieppaaja
    -SSDD (same shit different day)
    Jotenkin tarttunut päähän monen vuoden ajaksi.
    Toinen olisi Englannissa käytetty sanonta "Not my cup of tea" mutta se ei varsinaisesti ole lainaus, joten en oikein tiedä käykö se. :<

    Nanace@bookreader.fi

    ReplyDelete
  101. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  102. "Vittuu kaikki, minä lähden tappamaan jotakin" Neil Gaimanin American Gods -kirjasta. ALkuperäistä englannin kielistä lausetta en kyllä nyt tähän löydä mutta ihanan vinoutunut lause <3

    - Surnu

    ReplyDelete
  103. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  104. Hyviä lainauksia on paperilappusilla yms. ympäri kämppää aivan tavattomasti, mutta tämä on yksi ikisuosikeistani. Einar Már Gudmundssonin kirjasta Kaikkeuden enkelit.

    "En tietenkään käsitä todellisuutta sen enempää kuin sekään minua. Siltä osin olemme sujut. Se ei kuitenkaan ole minulle mitään selityksiä velkaa, ja minä teen tilinpäätökseni sen kanssa. Tietysti olisi hyvä, jos voisi vain sanoa kuten saksalainen filosofi Hegel, kun joku selitti hänelle, etteivät hänen teoriansa sopineet yhteen todellisuuden kanssa. 'Todellisuus parka, sillä täytyy olla vaikeaa.' Niin ne runoilijat osaavat kirjoittaa. Niin ne filosofit osaavat lohkaista."

    black.scarlett@hotmail.com

    ReplyDelete
  105. Mun lainaus on todella pitkä. Se on The White Stripesin Little Acorns biisin alusta. Elämä on ollut joskus vähän vaikeaa ja tämä vaan niin liikutti mua. En ole kuullut mitään järkevämpää ikinä :D Parhaat asiat ovat yksinkertaisimpia ja tää olisi hyvä jokaisen muistaa joskus.

    "When problems overwhelm us and sadness smothers us where do we find the will and the courage to continue? Well the answer may come in the caring voice of a friend,a chance encounter with a book, or from a personal faith.
    For Janet help came from her faith, but it also from a squirrel. Shortly after her divorce, Janet lost her father, then she lost her job.
    She had mounting money problems. But Janet not only survived she worked her way out of despondency and now she says, life is good again. How could this happen? She told me that late one Autam day when she was at her lowest she watched a squirrel storing up nuts for the winter, one at a time he would take them to the nest. And she thought, if that squirrel
    can take care of himself with the harsh winter coming along, then so can I. Once I broke my problems into small pieces I was able to carry them,just like those acorns, one at a time. "

    Mä en vastaa kirjoitusvirheistä, meni aikalailla copypasten kautta, netin ihmeellisistä syövereistä.

    zalcan_@hotmail.com

    ReplyDelete
  106. Gerard Way (My Chemical Romance) said: "One day your life will flash before your eyes - make sure it is worth watching" I love it, it´s so true

    ReplyDelete
  107. Voi ei, taisin missata tämän ihanan arvonnan reissussa ollessani :/ Oh well, better luck next time!

    ReplyDelete