28 May 2011

Memento Mori

Lukemattoman monet asiat aiheuttavat tummaa estetiikkaa rakastavalle mielelle sydämentykytyksiä, mutta lumoavan kauniit hautausmaat ovat aina oma lukunsa. Ulkomaanmatkoilla pitää aina harrastaa edes hiukan hautuumaaturismia sillä nuo paikat ovat yleensä muualla paljon koreampia kuin Suomessa, erityisesti satoja vuosia vanhojen hautuupaikkojen kauneus on todella pysähdyttävää!

Edinburghin kalmistojen karu kauneus upotettuine reliefeineen ja kaiverrettuine luineen sai meidät innostumaan sen verran että kameran kaivaminen laukusta meinasi välistä unohtua, tässä kuitenkin pari otosta jotka nappasimme kiertelyn lomassa.


Tarinat kertovat että erityisesti Greyfriars Kirkyardilla kummittelee, alueella kun on tapahtunut selittämättömiä katoamisia ja onnettomuuksia. Välähdystäkään emme puolison kanssa kummituksista nähneet, mutta yöaika olisikin ollut päivää otollisempi ajankohta haamubongailuille. Edinburghissa pidetään myös kummituskierroksia, joissa kaapuihin sonnustautuneet oppaat vievät kävijät läpi maanalaisten kammioiden kynttilöillä valaistujen reittien kertoen kummitustarinoita kaupungin historian kätköistä. Vaihdoimme viime hetkellä kyseisen kokemuksen puistopiknikkiin miettiessämme kierroksen turhaa turistirysämäisyyttä, mutta ensi kerralla (sellainen nimittäin todellakin tulee!) sitäkin on pakko kokeilla :>


If there's something about Edinburgh that gives good chills for a person who loves dark aesthetics, then it's those gorgeous graveyards that are an essential part of the city. The beauty and atmosphere of those sepulchres and reliefs was so bewitching! The stories tell that some places are haunted and people have fallen sick or disappeared, especially at Greyfriars Kirkyard. We didn't even catch a glimpse of any ghouls or ghosts, but maybe next time we will go to some goofy ghost tour. As there will definitely be a next time!

19 comments:

  1. Voi vau! Itse olen kanssa syvästi rakastunut hautausmaiden synkeään estetiikkaan, haluaisin myös päästä kuvaamaan kaikkia vanhoja upeita hautausmaita! *_* Nämä kuvat ovat aivan ihania!

    ReplyDelete
  2. Nämä ja kaikki edelliset Edinburgh-kuvat ovat UPEITA. En varmaan ole ainoa lukijasi joka pisti pystyyn matkakassan!
    Lisää lisää :)

    P.S. Miten reissussa voi näyttää noin täydellisen rähjääntymättömältä? Varsinkin tuo toinen kuva... järjettömän kaunis.

    ReplyDelete
  3. Aivan upeita hautoja, tässähän alkaa suorastaan odottaa omaa kuolemaansa (haluan tuollaisen makaaberin kallohautapaaden!!). :D

    ReplyDelete
  4. Upeita kuvia kerta kaikkiaan, samoin kuin ne aikaisemmat. En ole ihan hirveästi aiemmin tuntenut vetoa mihinkään kohteeseen Brittein saarilla, mutta tuo kyllä kieltämättä vaikuttaa käymisen arvoiselta kaupungilta!
    Ja nuo luut, nuo luut... jollain kierolla tavalla melkein hilpeitä.

    ReplyDelete
  5. Täällä kanssa yksi hautausmaihin totaalisen ihastunut tyyppi. :) Sääli vaan tosiaan, ettei Suomessa olla samaan tapaan panostettu hautojen ulkonäköön. Kovasti saa etiskellä ennen kuin löytää niitä oikeasti hienoja hautakiviä rumien "palikoiden" ja yksinkertaisten ristien keskeltä... Kuvaajan näkökulmasta niitä tavallisia ei jaksa oikein zoomailla.

    ReplyDelete
  6. ihana laukku sinulla. Saako udella, että mistä sen olet pongannut?

    ReplyDelete
  7. Niin karulta kuin se kuulostaakin, sovit hyvin tuonne hautuumaan maisemaan. :D
    Ystäväni oli mukana kummituskierroksella ja todellakin suosittelen hänen kertomiensa herkullisten kummitusjuttujen perusteella lähtemään sellaiseen mukaan ensi kerrallasi! En halua spoilata, joten en kerro aiheesta sen enempää.
    Valtavan hienoja kuvia ja yksityisohtia. Toki olisi ollut mukavaa nähdä lisääkin, mutta täytyy todeta, että on näköjään itse lähdettävä paikan päälle. Jospa kukkaron nyörit antaisivat joskus periksi.

    ReplyDelete
  8. Mekin oltiin Greyfriarsilla, sekä siellä kummituskierroksella viime kesänä :) Kummitusotuksia ei kyllä taidettu nähdä, vaikka selkäpiitä kylmäsikin..

    Edissä ja Britanniassa ylipäätäänkin on aivan ihania, vanhoja hautuumaita. Nykissäkin yritin bongailla, mutta ne oli enimmäkseen sellasia tylsiä, suuria ja hautoja ihan vieri vieressä - rönsyilevää kasvillisuutta oli tosi vähän :/ Surku.

    Toi lukkokuva hämähäkinseitteineen on pure love!

    ReplyDelete
  9. Sally Slander: Voi kiitos hirmuisesti! Hautausmaiden kauneus on kyllä ihan erityistä. :)

    Satuilin: Oi hitsi, kiitos paljon! ♥ Matkakassaa kannattaakin kerätä, niin ihana paikka tuo oli. Toivottavasti en kuitenkaan houkutellut tuhoamaan koko kesän budjettia lentolippuihin :D

    ja voi kuule, reissussa rähjääntyy jokainen. Tuo toinen kuva on otettu ekana iltana, jolloin olin matkustanut koko päivän ja nuhjaantumista on ainakin mun mielestä selkeästi havaittavissa. Mieli oli kuitenkin niin iloinen ettei haitannut ollenkaan!

    Ms Little Black Riding Hood: Itsekin mietin että omalle haudalle on pakko saada jotain noin hienoa kun aika koittaa! Vaihtoehtoisesti voisin ottaa tosi koristeellisen uurnan, mut nyt menee ajattelu jo vähän liian etuaikaiseksi ja makaaberiksi ;D

    Laura Sofia Koski: Kiitän paljon!

    Raphael: Kiitos! Hymyileviä pääkalloja ja asetelmia löytyi paljonkin noilta hautuumailta, kierolla tavalla ne tosiaan tuntui hiukan hilpeiltä. Ehkä ihmisten asenne kuolemaan oli ennen jotenkin erilainen, mielellään kyllä vieläkin tuollaisia katselisi niiden pienten kivipaasien sijaan.

    Bemary: Ne Suomen hautuumailla lokoilevat graniittipötikät tylsillä kullatuilla kirjaimilla varustettuna ei kieltämättä houkuttele pätkääkään kuvaamaan. Ja mikä pahinta; niissä on usein vielä niitä karseita posliinienkeleitä ja muuta rihkamaa lisukkeena. :D Nykymaailman estetiikantaju on välillä jotain ihan älytöntä..

    Lady in Black: Oh thank you!

    Ano: Kiitos, ostin sen vähän aikaa sitten muistaakseni Lindexistä kun tarvitsin suuremman laukun matkalle.

    Ano2: Hahaa, goottihenkisenä otan tuon kyllä ihan kohteliaisuutena. :D Minäkin kuulin paljon noista kummituskierroksista ja myös lueskelin netistä lisää, silti tuntui paremmalta viettää viimeinen ilta piknikillä rentoutuen kuin juosten kiireessä kummituskierrokselle. Ensi kerralla kyllä kokeillaan sitäkin, varmasti hauskaa puuhaa.

    Ja kiitos kehuista! Mielelläni olisin laittanut enemmänkin kuvia, mutta useammassa hyvässä otoksessa oli mukana puolisoni joka ei mielellään halua kasvojaan tänne blogin puolelle. Osan kuvista jätän myös piiloon omiin arkistoihin. Nuo kauneudet voi tosiaan parhaiten kokea vain paikan päällä, kyllä se kukkaro vielä joskus periksi antaa :)

    Bubble: Kiitos, tuosta lukosta oli ihan pakko ottaa kuva ^^ Muistankin teidän kertomukset noista kierroksista, houkutteli kyllä kovasti mutta rentoilu vei voiton tällä kertaa. Viimeisenä iltana ei jaksanut enää talsia Old Towniin kun siellä oli jo useampaan kertaan kierrellyt, mutta ensi kerralla kummituskierros kutsuu varmasti.

    Tuntuu että miltei kaikissa Euroopan maissa on todella kauniita hautuumaita, karuun Pohjolaan se kulttuuri ei vaan ole koskaan kunnolla levinnyt, mikä surku :/ Kaunein näkemäni hautausmaa on Père-Lachaise Pariisissa, kunpa vain samankaltaisia löytyisi Suomestakin!

    ReplyDelete
  10. Olet kuin veistos,
    niin kaunis olet

    ReplyDelete
  11. Aivan uskomattoman ihania kuvia! Jotenkin varsinkin nuo luurangot ja pääkallot viehättävät hautausmailla erityisen paljon :)

    ReplyDelete
  12. Ikävä sen kuin kasvaa. Ihania kuvia! :)

    ReplyDelete
  13. Very aesthetical indeed! It reminds me of the beautiful Père Lachaise cemetery in Paris, only this one seems darker. The second photo with the frame is simply gorgeous!

    ReplyDelete
  14. Ano: Kiitos paljon kauniista sanoistasi ♥

    IndianaRex: Kiitos, mukava kun tykkäät! Tuollaisia yksityiskohtia soisi olla enemmänkin täällä Suomessa, kaiverrukset piristäisi muuten niin kolkkoja kivipaaseja huomattavasti.

    Ravenwaves: Kiitos paljon, tuntuu että monikin haikailee nyt Edinburghiin ;>

    Dial V for Vintage: Thank you so much :) You know, Père-Lachaise is one of my favorite cemeteries in the world, I've been there twice and it's simply gorgeous. It feels like there's always something new to see, I hope I'll get there again someday!

    ReplyDelete
  15. Mielettömän upeita kuvia! Itsekin olin Skotlannissa noin vuosi sitten (Edinburghissapa juuri :D) ja olisi tarkoitus mennä uudestaan vielä tämän vuoden puolella (helppoa sanoa kun vuosi vaihtui juuri :D) uudestaan.

    Itsekin valokuvaajana mua kiinnostaisi hirveästi millä kameralla ja objektiivilla nuo kuvat on otettu, näyttävät nimittäin ihan törkeän upeilta!

    ReplyDelete
  16. Ah, ja edelliseen kommenttiini piti lisätä, että mikäli muutenkin diggailee hautuumaita ja nättiä luontoa, kannattaa ehdottomasti suunnata myös Irlantiin joku kerta. Itse vietin siellä puoli vuotta vaihdossa ja siellä on todella nättejä kelttiläisiä hautuumaita <3

    ReplyDelete
  17. Katrina, kiitos paljon kuvakehuista! :) Oi, mäkin haluaisin taas tänä vuonna uudelleen Edinburghiin, mutta taitaa tie viedä toisaalle jos rahat edes matkusteluun riittää. Irlannissakin tahtoisin ihan ehdottomasti käydä kuvaamassa, sieltä löytyy varmasti mielettömän upeita paikkoja!

    Reissussa mukana oli Canon EOS 550D, putkena oli EFS 18-135mm. Vähän liian jämerä objektiivi ulkomaanreissuille mun mielestä mutta en tuolloin omistanut muutakaan. Ihan hyviä kuvia sillä kyllä sai mutta ärsytti välillä kanniskella sitä ympäriinsä. :D

    ReplyDelete