13 August 2011

ALICE ♥



Second handin hyvät haltijattaret olivat suosiollisia, joten voin ruksia jälleen yhden kohteen pois unelmien listalta. :) Etsin Minna Parikan Alice-paria kauan nettihuutokauppojen kaninkoloista löytämättä sopivaa kokoa, ja vihdoin pitkä kuurupiiloleikki palkittiin! Uudenveroinen pari omalla koolla ja yllättävän pienellä hinnalla varustettuna saapui eilen kotiin silkkipaperikääreiden keskeltä, ja piparkakkureunat ovat jo nyt lumonneet omistajansa.


Kengät ovat niin mielettömän ällösöpöt että hihityttää pitää niitä jalassa, mutta tällaiset vivahteet sulostuttavat välillä sopivasti mustan pitsin ja kalmankorujen kansoittamaa garderobiani. Näissä kengissä tekee mieli maalata kaikki kohtaamansa ruusut punaisiksi, juoda kielletyistä pikkupulloista, nauttia hulluista teekutsuista ja piknikeistä kavereiden kanssa ja silittää valkoisia kaniineja sielunsa kyllyydestä. Ihmemaa-hullulle neidolle kyseessä on siis aikamoinen aarre!


The Wonderland-obsessed lady claims yet another victim! I've stumbled down many second hand rabbit-holes of internet to find these beauties, Alice shoes by Minna Parikka. And now they're mine, perfect in size and low in price. I love how they cheer up my wardrobe that's usually filled with ghoulish things, black lace and gloom. These shoes make me want to paint all the roses that I see red, drink from forbidden bottles and attend mad teaparties with friends. I simply adore these!

35 comments:

  1. Onneva hyvän löydön puolesta. ^^ Nuo ovat todella sievät ja käyvät sinulle hyvin. :)

    ReplyDelete
  2. Tosi ihanat kengät! :) Rakastan itsekkin Minna Parikan luomuksia ja haluaisin joskus edes yhdet kengät siltä.

    ReplyDelete
  3. Upeat kengät! Aika loistavan löydön teit, jos kerran varta vasten noita metsästitkin. Todella viehättävän Ihmemaa-henkistä!

    ReplyDelete
  4. Voi kun ihanat kengät, noita minäkin kutsuisin rakkaus-kengiksi :) Ensimmäisessä kuvassa menet kyllä hyvin hiukan synkeämmästä liisasta/alicesta :)

    ReplyDelete
  5. Ah, tästä olen ehkä kateellisin ikinä! Olen myös toivonut törmääväni niihin, mutta ei. Yhyy, ne ovat niin kauniit!

    ReplyDelete
  6. upeat *_* itse oon halunnut jo pitkään siouxiet, löytyisi varmaan ihan tuosta vain kun marssisin kauppaan mutta rahat ei riitä.. unelmia pitää olla.

    ReplyDelete
  7. oooi ihana asu ja sun hiukset! ♥

    ReplyDelete
  8. Ebaystakö? Jos, niin minäkin juuri samaa paria siellä ihailin mutta koin sitten kuitenkin vähän liian söpöksi omaan tyyliin. Aika hyvään hintaan tosiaan sait!

    Tosi kauniit ovat silti ja sopivat sinulle! :)

    ReplyDelete
  9. Järjettömän ihanat kengät!!! Jos jonkun ihmisen kenkäkaapin sisällön saisin, ottaisin ehdottomasti sinun! <3____<3

    ReplyDelete
  10. Awww they look so lovely... Very sweet!

    ReplyDelete
  11. Olen nyt virallisesti kateellinen kengistäsi. Aivan sairaan suloiset!
    Olen tällainen hiljainen lukijasi ja vihdoin pääti jättää jotain kommenttia :) Tykkään todella paljon tyylistäsi ja blogiasi on inspiroivaa lukea.

    ReplyDelete
  12. Voi mahdoton miten söpöt kengät! Tuo ihanaa kontrastia sun muuhun tyyliin <3

    Itse maalailen haavekuvia pinkinvärisistä Siouxieista....

    ReplyDelete
  13. Upeat kengät! Hei en tiedä onko kysymys liian henkilökohtainen, mutta miten sulla on rahaa ostella näitä kalliita kenkiä ja kaikkea muuta ihanaa? Ootko vaan kova säästämään ja käyt yötkin töissä? Olisipa minullakin rahaa ostella Parikan kauniita kultia..

    ReplyDelete
  14. Oij, tuo eka kuva on aivan upea, kaunis kuin mikä! :O Hiukset näyttää ihanilta, ja muutenkin värit ynnä muut toimii :) ^^ Söpöset kengät ovat<3

    ReplyDelete
  15. olisin itsekkin huudellut nuita jos olisivat olleet kokoani...

    ReplyDelete
  16. Lady Grotesca: Kiitoksia :> Ehkä vähän liiankin söpöisät mun tyyliin mutta ei haittaa, niin hyvä mieli noista tulee!

    Embize: Varmasti saat vielä oman parin. :) Second handina noita popoja löytyy ajoittain paljonkin ja ainahan voi myös säästää jos uutena haluaa.

    Raphael: Nämä oli kyllä listan kärjessä, mutta tuntuu että metsästän melkein kaikkia vanhoja Parikoita. ;D

    Tanja Talvikettu: Oi kiitos paljon! Sellaista tunnelmaa tuohon asuun hainkin :)

    Laura Sofia Koski: Kiiitos! :>

    Anniina: Oi älä ole kateellinen, kyllä sulle vielä samanlaiset löytyy kun jaksat vaan odotella ja etsiä! Toivotaan että joku on halukas luopumaan samanlaisista, on nämä kyllä niin kauniit että odottaminen tuntui olevan sen arvoista. :)

    Andy: Oih, Siouxiet haluaisin minäkin ihan mielettömän paljon! Päätin jo pari vuotta sitten että jos joskus satun menemään naimisiin niin teen sen mieluiten niissä kengissä. Paitsi että niitä ei enää valmisteta (ainakin verkkokaupasta ovat kadonneet) joten unelmaksi taitaa jäädä jollei käytettynä löydy :/

    Suona: Eikös! :>

    Bettina: Voi kiitos paljon! ♥

    Mau: Juu, eBaysta löytyi! Olin ihan varma että tarjouskisa olisi heittänyt hinnan liian korkeaksi, joten yllätyin tosi paljon että sain noin edullisesti. Onhan nuo vähän liian söpöt mullekin, mutta hyvä että ostin koska tulee niin hassun iloinen olo kun nämä laittaa jalkaan. ^^

    Ame: Ihana kohteliaisuus, kiitos! Ja jos joku joskus ryöstää koko vaatekaapin sisällön niin tulen ekana etsimään sua ;)

    VarisVarjo: I guess my wardrobe's sweet tooth is satisfied for years because of these, they're so cute!

    Reta: Tuli tosi hyvä mieli sun kommentista, kiitos! Ihanaa jos blogi on onnistunut inspiroimaan, ja mukavaa kuulla välillä teistä hiljaisina pysytelleistä lukijoista. Kommentoi siis ihmeessä tulevaisuudessakin jos siltä tuntuu! :)

    Clau2411: Thank you!

    ReplyDelete
  17. Feline: Eikös vain, tuntuu että on välillä hyvä pitää hauskaa oman tyylin kanssa eikä verhoutua aina pelkkään mustaan. Ja huoh, Siouxiet kaihertaa munkin mieltä. Ne on järjettömän upeat luomukset!

    Leena: Ei nyt ihan liian henkilökohtainen, mutta hieman kummastuttaa jos rahankäyttöni kiinnostaa. Ei siinä ainakaan mun mielestä mitään outoa ole koska kaikki riippuu siitä miten vähäisetkin varansa käyttää. Olen siis opiskelija enkä tee muita sivutöitä kuin kuvataidetta, kesällä olin kuukauden ajan töissä ja ne rahat menee suurilta osin säästöön talven varalle.

    Ostan suurimman osan tavaroistani second handin kautta ja teen myös paljon itse, en siis käy jatkuvasti shoppaamassa trendirytkyjä ketjupuodeista vaan säästän ne roposet mieluummin laatuun ja designiin. Eli jos löydän käytetyt Parikat sillä hinnalla jolla kaupasta saisi huonot muovikengät niin kysehän on vain valinnasta. Saan tietysti myös valtiolta kuukausittain täyden opintorahan ja välillä lisätienestejä pikkutöistä, olen myös aika tarkka kulutuksestani joten pulaan en joudu. Rahastahan tulee ongelma vasta silloin kun siitä itse sellaisen kehittää, olen onnellinen vähävaraisenakin. Kunhan saan laskut maksettua, hyvää ruokaa pöytään ja pari löytöä silloin tällöin niin hyvin pärjää!

    Vivian: Oi kiitos hirmuisesti! Otin kuvan tosi kiireessä mutta ihana kuulla jos onnistui. :>

    Neiti H: Mulla oli aikaisemmin sama tilanne, Alicet oli eBayssa mutta täysin väärää kokoa. Nelliina ne sieltä sitten nappasi kokoelmiinsa, ja vihdoin löysin omani. Toivottavasti sullekin löytyy vielä! :)

    ReplyDelete
  18. Vitsit, tee joku meikkitutorial joskus! Itellä tuntuu jos teen tummaa meikkiä, näytän vaan pandakarhulta..:D Ja oon myös utelias tietämään, miten laitoit hiukset tossa edellisessa 20-lukutyyllisessä postauksessa? Ja mikään "vähän-nyt-nykersin-jotain-ja-en-katsonut-edes-peiliin-vastaus ei nyt kelpaa :D (paitsi usein se on totuudenmukaisin, ainakin itellä jos joku joskus kysyy miten oon tehnyt jonkin kampauksen:P)

    ReplyDelete
  19. Oh you're killing me with all your perfect shoes! They are beautiful, love the red heel and bow!

    ReplyDelete
  20. En halunnu olla mitenkään loukkaava tai mitenkään. Ehkä en vain itse ole maailman paras talouden hoitaja xD

    ReplyDelete
  21. Anne: En ole varmaan ihan ensimmäinen ihminen jolta kannattaa meikkitutoa kysellä, teen vaan aina siltä miltä tuntuu eikä mene aina ihan nappiin. Ainakaan omasta mielestä :D Mutta jos siitä olisi muille apua niin mikä ettei, laitan ehdotuksen ainakin korvan taakse!

    Kampaukset on aika usein just tuota nykertämistä, mutta tuossa kampauksessa olin alunperin tekemässä finger waveseja. Tajusin kuitenkin ettei kaapissa olekaan yhtään hiusgeeliä, joka kuuluu aika kiinteästi tuohon kampaukseen. Tungin siis kosteisiin hiuksiin mojovasti muotovaahtoa ja kampasin hiukset sivulta isomman kaavan S-muotoon. Eli ensin kampasin hiukset eteen, puristin sormien avulla hiusosion nykeröksi ja kiinnitin sen kampausklipseillä kiinni, kampasin tukkaa tiukasti taakse ja kiinnitin sinne toisen, kampasin tukkaa taas eteen jne.. Loput hiuksista kiinnitin nutturalle ja suihkuttelin lakkaa kiharoihin. Lopputulos ei ole samanlainen kuin geelillä toteutetuissa kunnollisissa finger waveseissa, mutta tykkään kuitenkin hurjasti! Ja tuo oli myös helpompi tehdä. :>

    Dial V for Vintage: Heehee, thank you! I especially love the scalloped details in these shoes, and of course the bows!

    Leena: Ymmärsin kyllä enkä tietenkään ottanut loukkauksena, yllätyin vaan vähän. :)

    ReplyDelete
  22. Apua, en tajunnut kysyä lupaa etukäteen, mutta tein postauksen lemppariblogeistani ja kun sinun löytyy joukosta myös, on neljästä kuvastasi koottu kollaasi linkkikuvaksi. Toivottavasti tämä ei nyt haittaa? Linkki luonnollisesti löytyy kuitenkin. :)

    ♥ Joanna

    muuttolintujasyksylla.blogspot.com

    ReplyDelete
  23. Löysin sinut ja blogisi sattumalta. Sen verran vakuuttunut olen, että pakko tulla sanomaan, että tyylisi on IHANA.

    Olen rakastunut kaikkeen fiftarihenkisiin juttuihin ja burleski-meininkiin ja löydän tyylistäsi paljon etenkin jälkimmäistä!

    Tuli muuten ihmeellinen flashback kuviasi katsellessa, mietinkin juuri tuossa että olen tainnut nähdä sinut kerran. (Anteeksi, jos kuulostan pelottavalta stalkkerilta tai joltain.. Ei ole tarkoitus. :D) Kerran näin Joensuussa todella kauniin tytön jonka tyyli teki minuun suuren vaikutuksen, mietin että mahdoitkohan se olla sinä, kun kerran Joensuussakin joskus liikut..?

    No mutta kuitenkin, tarkoitus oli ilmoittaa että sait juuri uuden lukijan. :)

    ReplyDelete
  24. Oon, onnea löydöstä!! ^___^

    Senkin supersöpö noissa kuvissa taas ♥

    ReplyDelete
  25. Joanna, ei tietenkään haittaa! On ihan eri juttu lainata kuvia tuollaiseen postaukseen kuin käyttää niitä luvatta omiin tarkoituksiinsa. Ja kiitos ihan älyttömästi tuosta ihanasta kuvauksesta! ♥

    Annie: Voi kiitos paljon, ja tervetuloa lukemaan! Voi hyvin ollakin että olet bongannut mut Joensuussa, kun asun kuitenkin ihan tässä keskustan alueella. Et siis ole mikään stalkkeri, hyvämuistinen vaan ;)

    Bubble: Hihi, kiitos ihana! ^^

    ReplyDelete
  26. Oletko ajatellut tehdä jossain vaiheessa postauksen, mitä meikkejä käytät, miten hoidat hiuksiasi etc. :) ?

    ReplyDelete
  27. Ano: Hmm, meikkipussin sisältöä voisin ainakin joskus tarkemmin esitellä. :) Monet lempimeikeistä ja jotain juttuja hiustenhoidostakin löytyy kurkkaamalla noiden "hair" ja "cosmetic candy"-tagien taakse.

    ReplyDelete
  28. beautiful pictures, beautiful shoes, beautiful girl!
    best,
    Evil Lyn

    ReplyDelete
  29. Evil Lyn, thank you so much! :)

    ReplyDelete
  30. Hei
    kerroppa millä hakusanoilla bongasit popot?`
    väitän osaavani nettishoppailun salat mutta en ole onnistut kyseisiä popoja pongaamaan:)
    anna joku vinkki;)

    ja kaunis ja viihdyttävä blogi kiits.)

    ReplyDelete
  31. Anonyymi: Niinkin mielikuvitukselliset hakusanat kuin "minna parikka" oli kyseessä. :) Eri maissa on omat ebay-sivunsa ja löydökset riippuu pitkälti siitä mistä hakee, nämä popot löysin Englannin ebaysta.

    ReplyDelete