17 April 2012

Åbo

Hej kaikille täältä blogihiljaisuuden keskeltä! Vietin viimeiset puolitoista viikkoa tiukassa symbioosissa matkalaukun kanssa ja paljon olisi postattavaa, mutta tällä kertaa päräytän vaan kuvasaldoa viime viikonlopulta. Rakkauteni vanhoihin rakennuksiin, epäolennaisiin yksityiskohtiin ja luurankopuihin huokuu kuvista vähän alleviivatusti, mutta koittakaa kestää.



Varmaan jokainen tunnisti kuvista tai otsikosta viikonloppuseikkailun näyttämön, kyseessä oli niinkin eksoottinen kaupunki kuin Turku! Eksoottinen ainakin mulle, Turku oli ennen vain sokea piste kartalla. En tuntenut entuudestaan yhtään katua enkä myöskään sitä ihmistä jonka luokse majoittauduin, mutta kumpikin osoittautui vallan ihanaksi tuttavuudeksi. Nuorempana kammosin uuden ympäristön ja ihmisten keskelle yksin tipahtamista, mutta nykyään se kuuluu lempipuuhiini!

Eksyin kadulla pariin otteeseen, vierailin DRRG:n rullatyttöjen treeneissä ja kadehdin turkulaisia asuinpaikan kauneuden vuoksi. Se että jokaisen nurkan takaa löytyi jotain uutta sai jokaisen solun elämään, mutta matkalla keskityin pitkälti myös niiden solujen kiduttamiseen. Majapaikan tarjonnut uusi kamuni hakkasi hieman lisäkuvituksia ihoon, tyytyväisyys näkyy aika hyvin viimeisen kuvan kivun ja euforian sekaisesta virneestä. Kesällä on suunnitelmissa jo uusi visiitti. ;)



Hej everyone! It's been a silent week and a half, I spent it living in my suitcase all over Finland. Here's a photo flood from last weekend in Turku (Åbo), you can see my everlasting love for old buildings, unessential details and skeletal trees a bit too much but hang in there.

Turku was a blind spot on the map for me, I didn't know the streets nor the person who kindly took me to stay with her, but both turned out incredibly nice! When I was younger I used to be afraid of falling alone in the middle of new places and people, but now it's one of my favorite things in life. I got lost a couple of times, visited the local roller derby practice and explored the city whenever time allowed it. New things make every cell flicker with live, but I also concentrated on torturing those cells. My hostess inked a couple of new illustrations on me and you can see my happiness through the mixture of PAIN and euphoria on my face. And I'm planning to go there again this summer.;)

77 comments:

  1. I just love the "retro-look" of the photos in this post :D Not just the effect, also the motives contribute a lot to it!
    Ohhh so you've been to Turku! That's so cool, I'm gonne be there from Sept. till February doing an internship :3 I'm soo looking forward to it ^^
    I totally agree with you, that getting to see new places is an absolutely great thing. I'm really looking forward to it.

    Nice tattoo! :D Will it stay like this or will you add more colors/shadows or anything? ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you! You really picked a beautiful city to stay in, I hope you have a great time there! :) We even might be there at the same time if I get inked again at that time.

      I'll have to see how Eddie heals up, but we'll probably add some more shadows and detail to it in the summertime, we'll see. I LOVE coloured tattoos but they're not my thing, so this one will stay black & white.

      Delete
  2. äääääää, mä en kestä!!! toi kuva on superhieno/ihana/loistava/täydellinen/sanoinko jo ihana!!!!
    nimim. so jealous Wicked Honey (working overhours in my office)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti muru! Näät tän vielä joskus treeneissä ihan lähietäisyydeltä kun on parantunut, se on paljon ihanampi läheltä tarkasteltuna. ^.^ Ja sullahan on Skellington jalassa, äläs yhtään kadehdi siellä!

      Delete
  3. Turku = koti. :) <3 Mieletön tatuointi ja kiva nähdä kaupunkia ns. ulkopuolisen silmin kuvattuna.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! Turku oli kaunis jopa tähän aikaan keväästä, varmaan paikkoihin tottuu nopeasti jos siellä asuu mutta turistina olin aika haltioissani. Paikalliset piti mua luultavasti hulluna kun hypin kamera kädessä pitkin katuja kamala virne naamalla, mutta ei haittaa yhtään. :D

      Delete
  4. Th pictures are stunning, darling. I adore the old fashioned look in almost everything and it is funny you made this post as long as I was planning a "portrait" entry about my own city :)

    Nice to see a little more about Finland!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks so much! I'd like to photograph my own city too, but there's not so much old beauty here, only some scattered pretty details. Finland is quite a nice place but the weather never ceases to amaze me, it's snowing right as we speak. :D

      Delete
  5. Uu, tatska näyttää olevan kyllä tosi hieno! Itse en uskaltaisi ottaa mitään pärstävärkkiä/tarkasti tunnistettavaa hahmoa, koska pelkäisin että tatuoija ryssii sen. :D Olet näemmä löytänyt hyvin taidokkaan yksilön.
    Nimim. liikaa netissä "tattoo faileja" katsellut

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! Mulla oli täysi luottamus kyseisen tatuoijan kykyihin, ei ollut ennen edes tehnyt ihmisen muotokuvaa ja silti tästä tuli aivan mahtava. :) Oon tosi kranttu artistien suhteen kun niitä tattoo faileja on tullut nähtyä liikaa, mutta ei ole onneksi tarvinnut pettyä!

      Delete
  6. Mieletön tatuointi! Aaaaah

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti! Ihmettelen miten te kaikki näätte noin hyvin vaikka kuva on tosi blurrattu ja pieni :D Laitan ehkä joskus parempaa kuvaa!

      Delete
    2. Niin eihän tuosta yksityiskohtia näe, mutta kyllä Edwardin tunnistaa. <3 Innolla ootan tarkempaa kuvaa, jos semmosen haluat julkaista. (:

      Delete
  7. Hieno tatuointi! Tosi erikoiseen paikan valitsit sille, mutta se istuu toisaalta tuohon kuin nakutettu! Kirjaimellisesti. :D <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :D Reisi on ihan hyvä paikka jos ei halua että kuva näkyy koko ajan, helppo peittää vähän pitemmällä hameella. Tykkään tuosta kohdasta (ja tietenkin kuvasta) tosi paljon, selluliittikuvitus <3

      Delete
  8. Voi mikä Edward :D Hienosti toteutettu, siinä on vähän kaikkea, muttei liikaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! Yksityiskohdat on todella ihania, noista kuvista ei nyt saa mitään selvää mutta ehkä vilautan kuvaa joskus tarkemmin. :)

      Delete
  9. ihana tatska !! (mua häiritsee ku tunnisteista puuttuu tim burton :D)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aijai, piti heti korjata asia ;) Kiitti kehuista!

      Delete
  10. Löysin vasta blogisi ja olen haltioissani siitä!Tunnelma on hieno.. uudet kuvat ovat hienoja.. erityisesti mieleen jäi anatomian kirja joka vilahti jossain kuvassa. Mistäs noin hieno kirja on tupsahtanut hyllyyn? Työskentelen luiden ja anatomian parissa joten se on musta tosi mielenkiintoinen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos, ihana kuulla! Kirja kuuluu tatuoijalleni jonka luona majailin, osti sen kuulemma Helsinki Inkistä. Uskoisin että noita löytää ebaysta, mahdollisesti myös jostain taidekaupoista. Ihania kuvituksia kyllä, tykkään vanhoista mustepiirroksista ihan mielettömästi. Saanko kysyä mitä työtä teet? Kuulostaa kiinnostavalta :)

      Delete
    2. Olen leikkaussairaanhoitaja ja töiden parissa korjaillaan paljon luita..reisiä,sääriä..kallojakin:) Anatomia tulee tutuksi sitä kautta hieman konkreettisemmin.. mut kaikki mikä liittyy menneeseen aikaan ja lääketieteeseen on todella kiehtovaa. Ja ovathan noi kirjat paljon kauniimpia kuin nykyiset! Täytyypä katsella josko jostain tuollaisen kirjan löytäisin myös itselle.

      Delete
    3. Olen leikkaussairaanhoitaja ja töissä korjailen paljon luita ja elimiä..:) siellä sen anatomian näkee hieman konkreettisemmin..aina se on yhtä hienoa. Musta noissa vanhoissa lääketieteenkirjoissa on ihana tunnelmaja oonkin yrittäny haalia sellaisia hyllyyni:) ne on paljon kauniimpia kuin nykyiset.. täytyypä katsella josko tuollaisen kirjan löytäisin jostakin :)

      Delete
    4. tää kirjottelu menee ilmeisesti vielä opettelun puolelle :O joten anteeksi tupla-vastaukset ;)

      Delete
    5. Hih, ei mitään! Mulla on tosiaan kommenttien vahvistus käytössä joten ne ei näy ennen hyväksyntää, usein tulee tuplakommentteja. Yleensä julkaisen vaan toisen jos on tullut tuplana, voit halutessasi poistaa ylimääräisen jos haluat. Mua ei haittaa :)

      Vanhat kirjat hakkaa uudet versiot mennen tullen, onneksi noista vanhoista otetaan kumminkin uusintapainoksia niin niitä voi haalia hyllyyn. Toivottavasti löydät omasi! Ja vau, leikkaussairaanhoitaja kuulostaa jännittävältä (ja hurjan vastuulliselta!) työltä. Olen itse työskennellyt hautausmaalla ja tutustunut luihin enemmänkin post mortem-muodossa, leikkaussaliin en uskaltaisi edes tulla kun mulla lähtee heti käsistä tunto jos nään leikkauksen edes telkkarissa. :D

      Delete
    6. Ei se niiiin jännittävää hommaa ole kuin luulisi, normaalisti päivät töissä ovat aikalailla samanlaisia..vaikkakin joskus niissä vauhtia riittää. Tuo hautausmaanhomma kuulostaa jännältä.. jos nyt niin voi sanoa :D varmaan näkee kanssa kaikenlaista!
      Jäänpäs nyt innolla odottelemaan sun uusia blogi-juttuja..:)

      Delete
  11. We SO deserve a better photo of your tattoo!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heehee, I might flash it more after it's healed!

      Delete
  12. Haha, kylläpä oli vähän erikoisempi näkökulma näihin iänikuisiin kotikulmiin :D Mutta tuo tatuointi, aiiivan ihana <3
    -Kaiku

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon, onhan se ihana <3 Olen kuullut tosi monen haukkuvan Turkua, mut on se ainakin todella kaunis kaupunki! Muutenkin tykkäsin kyllä, pitää tutustua vielä lähemmin kun seuraavan kerran sinne tulen.

      Delete
  13. Hakkasi hienon! Toi on mun lempitatuointipaikka sellaisille, joille se siihen sopii! Toi sopii musta hyvin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Laura! Mäkin tykkään kovasti reisikuvista, otan jossain vaiheessa varmaan toiseenkin koipeen kuvaa. :)

      Delete
  14. Åbo, en härlig stad ♥ IHANIA kuvia, varsinkin tatuointikuvat :) Itsehän olen täysin inkobsessed joten on aina kiva nähdä muiden mustemyrkytyksistä kuvaa...

    Yhdyn edelliseen kommentoijaan, kun on nähnyt tarpeeksi feilattuja naamatatskoja ei voi kuin ihastella kun joku oikeasti hallitsee tämän jalon taidon :) Ihana!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! Kuva on kyllä mieletön, oon tosi tyytyväinen vaikkei kaikki varjostukset olekaan vielä valmiita. Tulet varmasti näkemään enemmänkin mustekuvia tässä blogissa, täällä toinen inkobsessed. ;)

      Delete
  15. Your tattoo is so perfect! I love the retro polaroid-ish frames for the photos, where are they from?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks so much, I think so too! I put the pictures through this application called Poladroid, you can download it from internet for free.

      Delete
  16. Love the photos and the tattoo!

    ReplyDelete
  17. Jee "meikä" tatuoituna suhun! :D Noei itsekin oon miettiny et pitäskö se edward johki nakuttaa kun se nykyään alter egonakin toimii, mutta jää nähtäväksi. Tuo on ainaskin ihan älyhieno! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oooh, miten huomasitkin että otin sun potretin! ;) Ei vaan, kiitos paljon kehuista, tykkään itsekin tästä kuvasta ihan älyttömästi. Halusin Edwardille sen perinteisen ilmeen sijasta sen rakastuneen ilmeen kun näkee Kimin kuvan ensimmäistä kertaa, meinaa sydän särkyä aina kun vilkaisee reittä. :')

      Delete
  18. En kehdannut lauantain reeneissä tunnustautua lukijaksi, verkossa se on helpompaa. Hieno tatuointi! Ja kivat kuvat reeneistä. :)

    T. Fresari Turusta

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai, jännää! En osaa yhtään miettiä lukeeko joku vai ei, saa tulla kyllä moikkaamaan kun ensi kerran nähdään. :) Oli kiva vierailla teidän treeneissä, harmi kun en ehtinyt scrimmageen vaikka aikomus oli!

      Delete
  19. Whoaaaa!! Uusi tatuointi *______* Aiiivan ihana! Täydellinen kuva ja täydellinen spotti.
    Hassua. Katsoin vähän aikaa sitten mahtavan Face Off TV-sarjan Burton -aiheisen jakson ja koska olen yrittänyt suunnitella seuraavaa tatuointia, mietin miksei se voisi olla Burton -aiheinen. Ja sitten näen tämän. Wow! En kyllä vieläkään tiedä mihin suuntaan itse ideani kanssa lähtisin. Only time will tell.
    Mutta ihania kuvia all the way!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uuuuui, kiitos tosi ihanista kehuista! ^^ Otin itse asiassa parikin uutta kuvaa tällä reissulla, mutta toinen ei näy tuossa kuvassa. Mustenälkä sen kun kasvaa, pankkitili ei.

      Burtonin tuotokset on mun mielestä ihania aiheita tatuointeihin, mihin suuntaan sitten lähdetkään ideasi kanssa niin siitä tulee varmasti hieno! Itsekin saatan ottaa herralta vielä pari hahmoa ihoon, mutta saas nähdä. :)

      Delete
    2. No nyt jäi kiinnostamaan, minkä muun tatuoinnin otit!

      Delete
    3. Näät sen vielä varmasti jossain postauksessa ;)

      Delete
  20. Hieno kuva! Sattuuko reisi paljon vai vähemmän?-) Mun eka kuva tulee just tohon..hetkenä minä hyvänsä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Kipu on tosi henkilökohtaista ja ainahan se pikkaisen nipistää, oli paikka mikä tahansa. Kyllä tuo aika paljon kirpaisi kun yli viisi tuntia neulattiin ja parissa kohtaa osui hermoihin, mutta muuten ihan ok! On kehossa paljon kivuliaampiakin paikkoja kuin reidet. Mutta tosiaan, hyvin henkilökohtainen juttu, riippuu paljon omasta hermostosta ja kipukynnyksestä. :)

      Delete
  21. Edward Scissorhands *O* great tattoo!! LOVE IT :D

    ReplyDelete
  22. ooo, mahti tatuointi! Ja hyvä jälki, Tupu osaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti! Tuula osaa todellakin, oon hirmu tyytyväinen. :)

      Delete
  23. Narf, oot ollu Turussa? Oonko pervo jos sanon et voihan nenä etten törmännyt? :> Ghihihi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihihi, et oo! Oon kesällä tulossa uudestaan, saatetaan sillon törmätä. :>

      Delete
  24. Missä paikassa otit tatuoinnin? Näyttää ainanakin näin kauempaa katsoen tosi hyvältä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Otin kuvissa näkyvässä Joker the Tattoo Shopissa, Tuulan tekemänä. Kuva näyttää läheltä vielä paremmalta! ;)

      Delete
    2. Kappas, se luki kuvassakin! Luin vaan tekstin väärin ja ihmetelin miksi googlaamalla ei lyödy mitään tietoja Poker the tattoo shopista :D

      Delete
  25. Pakko udella ihan muuten vaan mielenkiinnosta, että miten/miksi päädyit juuri kyseiselle tatuoijalle? :) ja ehkä sitäkin enemmän kiinnostaa, miten ihmeessä päädyit hänen katon alleen jos ette tunteneet toisianne etukäteen? :D hieno kuva anyway, ja omakin odotus päättyy vihdoin toukokuussa kun pääsen tikattavaksi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyseinen tatuoija on itse asiassa mun puolison ja yhden toisen ystäväni vanha ystävä kouluajoilta, mutta itse en ollut ikinä häntä aiemmin tavannut. Ihmislinkin kautta siis kuitenkin tiesin entuudestaan. Näin FB:ssä kuvia töistä, vaikutuin tosi paljon ja otin yhteyttä että voisin hilpaista käymään Turussa. Sain sitten ystävällisesti majapaikankin ja uuden kaverin :) Meen aina vähän intuition mukaan ja siksi tääkin reissu onnistui niin hyvin!

      Onnea uudelle kuvallesi, se odottelu on aina ihan kamalaa!

      Delete
  26. Moi!:)
    Voisitko tehdä postauksen kosmetiikasta, jota käytät? Haluaisin käyttää enemmän eläimillä testaamatonta kosmetiikkaa, mutta tuntuu vaikealle löytää hyviä tuotteita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi! Meikeistä löytyykin jo tällainen postaus, tosin tässäkin vain osa siitä mitä käytän: http://mothmouth-throughthelookingglass.blogspot.com/2012/01/pick-your-poison.html

      Hyvää eläintestaamatonta kosmetiikkaa löytyy monista paikoista kuten ekokaupoista ja ihan Sokokseltakin, tuntuu että valikoima kasvaa koko ajan. Hyviä löytyy siis varmasti! :) EU:hun on tietääkseni tullut nyt laki joka kieltää eläintestauksen, mutta suosin silti yrityksiä joilla eläintestaamattomuus on ollut pitemmän linjan juttu. Käytän mm.Paul Mitchellin, Freemanin, Dermosilin ja Urtekramin tuotteita ja olen todennut ne todella hyväksi, mun tuotteet vaan vaihtelee aika paljon kun tykkään kokeilla uusia. Mutta kannattaa katsoa mm.Animalian ja Petan listaukset, sieltä löytyy hyviä vinkkejä!

      Delete
  27. Voi mahtavuutta mitä kuvia, ja upee tatuointi!♥ :)

    ReplyDelete
  28. Siis apua miten ihanaa kuvitusta olet reiteesi saanut!! Voi että kun sydämet vilisee silmissä <3_<3


    featherandflock.blogspot.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi, mullakin vilisee sydämet silmissä kun katson tuota :') Eetu on ihana.

      Delete
  29. On heeno. Näköjään joku toinenkin on nakuttanut Eetvartin nahkaansa, kuin mä. Mut ei se haittaa, kaikki tatskamaailman aiheet on jo käytetty. Toki sitä aina haluaisi olla muka niin originelli, mut taitaa olla aika mahdotonta :D Mut oikeesti, tosi onnistunut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Onhan näitä vaikka kuinka monella ainakin Googlen kuvahaun mukaan, en kyllä ihmettele kun on niin ihana hahmo kyseessä. :) Originellia tatuointia on nykyään aika mahdoton keksiä, mutta eipä niiden tarvitsekaan täysin uniikkeja olla, tärkeintä että ovat itselle rakkaita. Mutta yhdellä tutullani on kädessä zombie-vesinokkaeläin, se on kieltämättä aika uniikki :D

      Delete
  30. Oi, näyttääpäs upealta! Lisää kuvia kaipailisin... ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! Eiköhän niitä lisäkuvia jossain vaiheessa tule ;)

      Delete
  31. Aivan ihana postaus ja jään innolla oottamaan tarkempaa postausta sun tatuoinneista. Jos sellasen siis jossain vaiheessa haluaisit tehdä ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos, kiva kuulla! Tatuoinnit vilahtaa ihan varmasti kuvissa mutta en tiedä haluanko laittaa hirmu tarkkaa lähikuvaa (kun en oikein välitä kopiokissoista), mutta jää nähtäväksi. :)

      Delete
  32. Kiitos vielä visiitistäsi Turussa ja loistavista tatuointi- ideoista, oli kiva tutustua :)

    (Mun on ihan pakko kertoa että toi kuvissa vilahtava työpiste ei kuulu minulle; itse suojaan kaiken muoviin ja käytän pelkkiä kertakäyttöisiä välineitä. Tämä ihan vaan siksi jos joku muu tatuoija sattuu lukemaan tätä ja kiinnittää asiaan huomiota. Terveisin bakteerikammoinen tatuoijasi! :D )

    Ai niin, tuo upea anatomian kirja on Thames & Hudsonin julkaisema Human Anatomy, hurjan kiinnostava ja kertoo nimenomaan lääketieteen ja taiteen kiinnostuksesta ihmisen anatomiaan kautta historian. (ISBN 978-0-500-28936-5) suosittelen!

    Tuula

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli kyllä, tuon sulle lisää ideoita sitten kesän mittaan! :)

      Hyvä että tarkensit, enpä älynnyt yhtään että joku katsoisi sitä sun työpisteenä kun räpsin vaan studiolla kuvia. Bakteerikammoinen pitääkin olla mun mielestä, terveisin tatuointien (ja vähän muunkin) suhteen hygieniafriikki ihminen. :D

      Delete
  33. Täytyy myöntää, että näin yleisesti ottaen en ihan hirveästi välitä gootti-meiningeistä, MUTTA sinä teet sen todella tyylillä! Upeat meikit, upean näköinen koti, ah <3 Sinussa on tyyliä ja rohkeutta!

    ReplyDelete