6 April 2012

Polka bow


Kevään ensimmäinen maatuksaneito popsahti ylös luovasta maaperästä, pilkuilla ja rusetilla kuorrutettuna. Polka dotsit ei ole mikään suurin lempikuosini (mustavalkoraitoja kun ei voita mikään!), mutta onhan tuo keväisen raikas ja pirteä kuvio. Jopa mustalla pohjalla. ;) Meidän sisustukseen tämä neito ei istu oikein millään, joten jos jotakuta kiinnostaa niin pilkkupallero etsii uutta kotia!


Harvemmin pukeutumisinspiraatio kumpuaa omista teoksista, mutta tämän puunuken myötä tuli kyhättyä pilkullinen asu kuoren mukaiseksi, maalasin myös kasvonpiirteet mustalla meikillä ja nukkeripsillä. Pilkkukuumetta voisi kasvattaa enemmänkin pukeutumisen puolelle, ihmettelen vaan miten hanakasti ihmiset on silloin lyömässä rockabilly-leimaa otsaan. Kuosi kuin kuosi, sanon ma.

Huivi on vanha kirppislöytö mutta korsetti vieläkin vanhempi, ompelin sen joskus 15-vuotiaana ja unohdan sen tasaisin väliajoin korsettipinon alimmaiseksi, ehkä ihan syystäkin. :D Kyseessä on aika hämärä tekele, tämä oli ensimmäinen koekappaleeni ja istuu silti hyvin päälle vaikka vuosien varrella on karttunut varmaan toistakymmentä kiloa lisää. Kangas on äidin peruja kultaisen 80-luvun alusta ja muutkin kankaat kyhätty kierrätysmateriaaleista, ihmettelen miten tämä ei vieläkään osoita hajoamisen merkkejä, outoa.

scarf, skirt ~ 2nd hand  /   shirt ~ H&M  /  corset ~ self-made, ages ago   /  earrings ~ Kaubamaja



The first matryoshka doll of this spring popped out from the creative ground! She's filled with polka dots, not my favorite pattern (black and white stripes prevail!) but it's quite cute and perky. Even on a black base. ;) She doesn't fit in our decor so this baby is for sale, in case anyone is interested. 
 
It's very rare to get inspired by one's own work, but this doll made me want to dress up in dots and a bow, dark make-up and dolly lashes. The scarf is an old flea-market find and the corset is even more old, I sewed it when I was 15 and it's very obscure. :D The fabric is recycled from my mom's old 80's fabric, and the funny thing is that the corset still fits me, after all these years and extra pounds. And it hasn't shown any signs of decay, so weird!

59 comments:

  1. Voih, onpa ihana tuo maatuska <3 En kyllä ymmärrä miten saat noin tarkasti ja upeaa jälkeä tehtyä :) Asusi on myös upea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon! Noiden pilkkujen maalaaminen koettelee välillä hermoja ja taitoja kun pienellä siveltimellä yrittää saada symmetristä muotoa aikaan, mutta kyllä siinä sen tekniikan oppii kun tekee. :)

      Delete
  2. Aivan ihana! Kuinka paljon pyydät tuollaisesta hintaa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! :) Tämän kaliiberin maatuskasta laskuttaisin noin 95e + postarit. Hintaan on laskettu maatuskan koko, työtunnit, materiaalit ja uniikin teoksen taidearvo, joten maksaa enemmän kuin perusmaatuskat.

      Delete
  3. Oiiiih, sie ja maatuskas näytätte kyllä ihanilta ^^ Voisin antaa tolle kodin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anna vain, ei tätä kukaan ole vielä varannut. ;) Ja kiitos paljon ihanista kehuista!

      Delete
  4. Ihana maatuska ja täältä neito voisi saada uuden kodin? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mieluusti laittaisin neidon tulemaan uuteen kotiin, mutta ilmaisella en voi päästää lähtemään. :) Jos hinta on ok niin voin laittaa postiin vaikka heti!

      Delete
  5. Aijai mitä kuvia, aivan IHANA asu! Olen itse huono käyttämään huiveja kaulassa, mielestäni ne näyttävät aina jotenkin... "Dog-collar gone wrong" :D Mutta tuo polkkaihanuus näyttää todella ihanalta! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitoksia! Mullakin tulee harmillisen harvoin käytettyä huiveja vaikka niitä kaapista löytyy paljonkin, pitää nyt kunnostautua siinä asiassa. Tuntuu vaan että näyttää pikemminkin joltain söpöltä kissanpennulta kuin elegantilta naiselta kun kietoo tuommoisen hörsylän kaulaan. :--D

      Delete
  6. Aivan ihana maatuska! Millaista hintaa pyydät siitä, olisin kiinnostunut kotiuttamaan sen. Sopisi omaan sisustukseeni paremmin kuin hyvin :>

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla että tykkäät! Laitoin hintapyynnön jo tuonne ylempään kommenttiin, sillä summalla lähtee maatuska kohti uutta kotia. :) Hinnasta voi kyllä neuvotellakin vaikken hirveästi tuon alle kehtaisi uniikkia taidetta myydä, mutta nakkaas mailia jos maatuska kiinnostaa: mikazukino@gmail.com

      Voin tehdä samantyylisen myös pienemmässä koossa, kun tämä yksilö on vähän jättiläinen. :D Hintakin on pienemmissä maatuskoissa pienempi.

      Delete
  7. Wau mikä korsetti :o Erityisesti tuo edessä oleva nyöritys on todella upea! Ja maatuska on tosi suloinen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, jännä kuulla että tykkäät korsetista! Ei ole todellakaan mikään ompelutaidon suurin taidonnäyte mutta ihan hyvin tuolla silti kiristelee. :)

      Delete
  8. How much are you selling the doll for?

    ReplyDelete
    Replies
    1. For about 95€+postage costs. The materials, working hours and the unique art value are included in the price. You can send me email in case you're interested! mikazukino@gmail.com

      Delete
  9. Ihana tuo maatuska!<3 :) Todella kiva tuo asu, siulle kyllä soppii pilkutkin hyvin. :>>

    ReplyDelete
  10. Your doll is so beautiful! I wish I had the money to buy her.. You look absolutely amazing as well! Can I ask, what happened to your labret piercing? I haven't seen it in a while! ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you! I'm going to paint these dollies for a long time to come (possibly as long as I live) so there's plenty of chances to get a doll of your own. It doesn't take too long to save up some money, and art is always a good investment.

      And oh, I do still have my labret piercing! I just don't use it that often anymore, since sometimes it rubs my teeth painfully while kissing. And nothing can come between kisses! ;)

      Delete
  11. Beautifull corset! You are a very talented seamstress. That matrushka doll is gorgeous, your'e a talented painter as well! /Therese

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh thank you Therese, you made me very happy with your comment! I'm not a professional seamstress though sometimes I'd like to be, but practice makes all things better.

      Delete
  12. How beautiful, I'll post it on my blog and facebook to raise awareness!
    Nora x.

    the-black-wardrobe.blogspot.com
    theblackwardrobe.com
    Handmade Gothic and Vintage inspired clothing and accessories.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Wow Nora, thank you so much for the honour! It really means a lot to me, many thanks. <3

      Delete
  13. Kaunis on maatuska! Ja korsetti on tosi hieno :) todella upea kokonaisuus jälleen kerran :)

    ReplyDelete
  14. Kaunis kaunis kaunis <3 Molemmat! :D

    Mistä sä hommaat nuita maatuskapohjia, jos saa udella? (:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kiitos kiitos! ^^ Maatuskoja löytyy yleensä kirppareita penkoessa, pari kuorta olen saanut myös kavereilta. Harmillisen kalliita nuo vanhatkin kuoret tuntuu yleensä olevan vaikka kirppareilta ostaa, ainakin Joensuussa.

      Delete
  15. Beautiful!! I love black and white polka dots and along with black and white strioes, it's my all time favourite pattern. Your art is just stunning. Keep up the great work! Cheers! xx

    http://styleexcess.blogspot.com/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you so much! <3 I sure will, there's so many ideas bubbling in my head right now. And feedback like this keeps me going, so thank you. :)

      Delete
  16. Ihana maatuska :) <3

    ReplyDelete
  17. How could it not fit your decoration? You need to show us some more of your place. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hmm...There's no matching polka dots in our decor, and there's also not a lot of room here for extra stuff. And if I'd keep every matryoshka doll I make, this apartment would be quickly filled with these. :D

      Delete
  18. Aiih noi sun maatuskat ovat aina yhtä ihanaisia. Onko asiatonta kysyä, mistä hankit maatuskapohjat ja millä maaleilla niitä maalailet? (ja huomasin juuri jonkun udelleen jo edellä samaa^^)

    http://viannaverena.deviantart.com/gallery/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! En mieluusti kerro koko tekoprosessia ykistyiskohtaisesti, mutta sen verran voin valottaa että ostan maatuskat second handina ja maalaan akryylimaaleilla. :)

      Delete
  19. Okei. Oon tässä nyt jo pari viikkoa seurannut sun blogia, ja nyt on pakko tulla sanomaan tää. SÄ OLET UPEA ♥


    http://miss-emilii.blogspot.com/

    ReplyDelete
    Replies
    1. KIITOS! Piristit päivääni hirveän paljon <3

      Delete
  20. I am goint to tell my boyfriend to paint a similar matrioska and then sell it. 95 euros!!! It´s really expensive. I suppose you need the money to buy clothes.

    ReplyDelete
    Replies
    1. I doubt your boyfriend is able to paint exactly the same kind of matryoshka, it's pretty unique. and you know.. art costs :)

      -Martina

      Delete
    2. Anonymous: Ahem, straightforward copying is illegal my dear, just thought you should know. ;) I know the price may come as a shock for some people, but there's no air there. That's how much the work costs if I'm willing to get even 5€ per hour, and that's far under the usual minimum wage. We artists do not roll in gold.

      And no, I don't spend all the money on clothes, though occasionally I like to indulge myself in something special. I have rent to pay and a tummy to feed!


      Martina: I agree. :)

      Delete
  21. Oh I love the matryoshka doll! How long does it take to paint a doll that big?

    -Martina

    ReplyDelete
    Replies
    1. I'm happy you like it! Usually it takes about 10 hours or more to complete a work like this, but it all depends on the details. This one took great many hours since I painted and repainted and repainted the polka dots again until I was satisfied. :)

      Delete
  22. Here I am again. Well, I have just bought some matryoshkas on the internet. So, my boyfriend is goint to repaint them better than yours. And I don´t know where do you guess that he is going to copy your matrioshka. And, the act of repainting matrisoshkas for different art projects isn´t illegal, so relax.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Of course it isn't if the works are not copyed entirely, but you already said that he wan't going to do so no bad blood flowing here. Good luck with the project!

      Delete
  23. illegal?I doubt it is if the artwork is just kept for yourself.it's not like he's painting a mona lisa again and then selling it:D still your polkadot figure is very pretty, but i doubt there is any harm if somebody gets an inspiration and paints one alike for themselves.

    ReplyDelete
    Replies
    1. For what I've learned it's illegal if it's exactly similar and going for sale, and that's the detail I was talking about. But of course anyone can draw similar things for their own use, no harm done there. :) Inspiration is a good thing and everyone gets inspired by someone else!

      Delete
    2. Oh yeah I missed the fact that they were talking about selling them:O

      Delete
  24. Oi, minäkin niin rakastan maatuskoja! Minulla on semmoinen pahe, että jokaisella reissulla Viroon (ja käyn siellä vähintään kerran kuussa) aina tarttuu jostain joku ihana upea maatuska mukaan. Joku tietty vaan sieltä katsoo muiden joukosta suoraan kohti ja sen tietää heti että tuo pitää saada. Ja jotkut niistä on melko hurjan hintaisia, ja yhdestä erikoisemmasta yksilöstä maksoinkin aika lailla, hupsista. ;)
    Olen itsekin haaveillut maatuskojen maalaamisesta, tosin tuosta perinteisemmästä tyylistä, mutta tosiaan noita puukuoria ei ole löytynyt. Jossain askarteluliikkeessä tms. muistaakseni näin semmoisia pahvisia mutta eihän niistä nyt ole mihinkään. Pitäisi yrittää selvittää tarkemmin tuolta Viron tai Venäjän puolelta saisiko sieltä edukkaammin noita puisia kuoria. Jos saan tietoa asiasta niin kerron sitten sinullekkin. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Maatuskakeräily on ihan hyvä pahe! Kiitos muuten jo etukäteen vinkkauksesta jos satut jostain löytämään maalaamattomia puisia kuoria, olen yrittänyt etsiä sellaisia jotta työvaiheita karsiutuisi vähän pois. Niitä lakka-ja maalipölyjä on vähän inhaa putsata kämpästä ja keuhkoista pois. :D Ja hitsi, olisipa ihanaa matkustaa joka kuukausi Viroon, tykkään Tallinnasta todella paljon!

      Delete
  25. Aivan todella ihana tämä sun maatuska! Mäkin olena maalannut yhden mun maatuskoistani kerran sellaseks herra kuolemaksi. Oispa aikaa enemmän. Todella kaunis, sun kannattais alkaa myymään näitä ihan sarjoina.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! Herra kuolema kuulostaa hyvältä, mulla on yksi sen suuntainen idea hautunutkin mielessä. :) Olen myynyt yksityisille tilaajille muutaman maatuskan ihan sarjoissa, ja tykkään niiden tekemisestä älyttömän paljon! Muakin harmittaa vaan ettei aikaa ole enemmän näiden tekemiseen, muut jutut syö niin paljon päivistä pois.

      Delete
  26. I'm really impressed, that you made such a beautiful corset at the age of 15!
    The matroshka is also beautiful an very individual.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you so much! I guess the corset was mostly beginners luck. :)

      Delete
  27. Ostin keväällä maalaamattoman maatuskapohjan Pietarista, jostain perus turistikrääsäpuodista. Hintaa oli n 2-2,5 euroa, jos en ihan väärin muista. Että sieltä niitä ainaki saa! :D Netistäkin noita jotkut askartelupuodit myy, mutta hintaa tuntuu olevan aika paljon enemmän...

    ReplyDelete
  28. Jahas, taisin kämmätä jotain kommentin kanssa. Pahoitteluni jos tulee toistamiseen.

    Mutta siis, itse ostin maalaamattoman ja täysin käsittelemättömän maatuskapohjan keväällä Pietarista jostain perus turistikrääsäkaupasta, hintaan 2-2,5 euroa. Että jos on asiaa itärajan taa itsellä, tai jollakin tutulla, niin sieltä niitä ainakin saa! :D
    Suomessakin olen jossain nettiaskartelukaupassa törmännyt, mutta hinta oli aika suolainen.

    ReplyDelete