11 June 2012

"Why is a raven like a writing desk?"



Saan aika usein päähäni selkeitä visioita (=pakkomielteitä), oli kyse sitten maalauksesta tai tietynlaisesta mekosta, enkä osaa luovuttaa ennenkuin saan ajatuksen jollain tavalla toteutumaan. Olen tarvinnut kirjoituspöytää jo pienen ikuisuuden ja muutaman viime kuukauden olen kuumeisesti metsästänyt täydellistä puupalikkaa työskentelyn alttariksi. Viimein löysin etsimäni paikallisen antiikkiliikkeen nurkasta, unohdettuna pölyttyneiden pullojen ja muun roinan alle. Tiesin heti että meidät oli tarkoitettu yhteen, jos materiasta nyt moista kehtaa sanoa.

Unelmieni kirjoituspöydällä on tassut, kuten tälläkin, mutta haaveilin myös että pöytä liikkuisi tassuillaan, joten tämä on paras realismin ulottuvilla oleva löydös. Karmeita 80-luvun lastulevyhirvityksiä olisi toki saanut kirpparilta vitosellakin, mutta mieli ja sydän oli kiinnittyneet juuri tietynlaiseen pöytään joka toimisi parhaana alustana mielikuvitukselle. Ja pöytähän on tavallaan kasaria, 1880-luku on vaan eri vuosisadalta. :)


Pöytä toimitettiin muuten kotiin 6.6. klo 6 illalla! Saatanallisia oppari-säkeitä ja piirroksia ehkä tiedossa. :D



Whenever I get a clear vision of something, whether it's a painting or a dress, it's pretty hard to shake the damn thing off my brain. I've needed a proper work desk for years and for a few months I've desperately struggled to find the perfect one. And now I finally found her, waiting in the corner of the local antique shop, under a pile of dust and medical bottles. And I instantly knew we were meant to be, if one can say that about material things.

The writing desk of my dreams has paws, like this one, but in my dreams the table would also be able to walk so this is probably the next best thing. Sure you could get horrible 80's chipboard desks from flea market for just a few coins, but I had set my mind and heart on something that would make my imagination go wild. In a way this beauty is from the 80's, 1880's is just from a different century. ;)

PS: The desk was delivered to my apartment exactly around 6.pm., and the date was 6.6.! If this a sign, there might be satanic (thesis) verses and drawings coming out of this thing, woohoo. :D

53 comments:

  1. Jumaliste että on hieno päytä!! Näppäimistä kastuu ku kuolaan...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla taas valuu kuola tähän pöydälle :D

      Delete
  2. Replies
    1. On! Paras ostos pitkään aikaan ^^

      Delete
  3. On kyllä hiivatin tyylikäs pöytä! :p Kelpais tännekin, luonnollisesti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tyylikäs tää kyllä on, oikein kutsuu työskentelemään! Nirsona olisin vaan angstannut jos olisin joutunu työskentelemään umpiruman pöydän ääressä, vaikeeta tämä elämä. :D

      Delete
  4. The first pic is so adorable. The seat, your foot/feet on it, your dress, how your fingers look like (haha!). Desk and seat are fine but I'm not sure about the colour, especially because I expected something black etc.!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, I don't know what's going on with my hands, but that's why I liked that pic the most. And somehow it looks like I have midget legs under that dress!

      I've planned to change the color, but right now I'm just too lazy to paint it. I'm planning to stain it a bit darker to match the chair. :)

      Delete
  5. Aivan iiihana pöytä, itsekin kuolailin tommosta itelleni pitkään, vaan ei rahat riittänyt niin piti hankkia tämmönen aika perus. :c Ehkä vielä joskus ja vähän isommassa asunnossa. ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa ehdottomasti joskus hommata tällainen jos mielit, ainakin mulla työmoraali nousi kohisten. :D Pöytä ei maksanut niin paljoa kuin antiikkikaupat yleensä riistohinnoillaan ottaa, oon nimittäin ihan järkyttävä tinkijä niin sain pudotettua hinnasta noin puolet pois. Mutta silti vähän opiskelijaa hirvitti tuo hinta, oon kuitenkin tähän niin tyytyväinen ettei hankinta harmita yhtään!

      Delete
  6. Aivan ihana! Todella kauniin pöydän löysit, kävi oikein tuuri :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia! Kauan sai etsiä mutta onneksi löytyi :)

      Delete
  7. Ooo, mielettömän ihana pöytä! Näyttää juuri sellaiselta jossa voisi olla piilolaatikko tahi muu kätkö ovelasti piilotettuna....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heti yritin etsiä jotain piilolootaa kun luin sun kommentin :D Ainoa mitä täältä löytyi on joku ikivanha, haalistunut valokuva, mutta aarrekätkö sekin tavallaan on!

      Delete
  8. Ihanat tassut.<3 Tuollaiset huonekalut on parhaita, niiden kiemuroita on niin kivaa hivellä. ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tassut on parhaita <3 Vielä kun saisi tassullisen kylpyammeen ja kirjahyllyn niin olisin ylionnellinen. :D

      Delete
  9. Olenkin vähän odotellut, että milloin näkisin taas tuon kallokoristeen hiuksissasi, mistä olitkaan hankkinut sen?

    Pöytä tulee varmasti olemaan hintansa väärti kestävyydessään. Tuntuu ettei tuolle hennoisi mitään läppäriä laskeakaan, vaan kaikki kirjoitustyöt olisi tehtävä vaikkapa sulkakynällä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai, jännä että bongasit sen kun se on niin pienellä tuossa kuvassa. Mutta Etsystä siis ostin, muistaakseni MoonRavenDesignin puodista. :)

      Kauppias onnitteli ja sanoi että pöytä kestää sitten loppuelämän mun käytössä, täyspuinen laatupöytä on kuitenkin vähän eri juttu kuin uudet lastupöydät. Toivotaan että kestää, mun käsittelyssä mikään harvemmin pysyy kunnossa mutta toivotaan.. Ja kävin muuten kaupungilla etsimässä sulkakynää heti kun sain pöydän! :D Ei vaan löytynyt, nyyh. Läppäriin on siis tyytyminen tällä erää!

      Delete
  10. Your desk is wonderful!! I'm still waiting for that moment. In the meanwhile I put my laptop on a tiny game table.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks so much! I used to put my laptop on the carpet/sofa/tiny hideous creaking table, so this is a major improvement. I hope you find yours too!

      Delete
  11. What a great find, the desk is beautiful! I am sure you will get inspired loads when you're sitting on the desk doing your work :). I am also loving the framed painting , it's so delicately drawn, very feminine!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks! I'm already feeling more inspired. :) I painted the lady only a few days ago, it's a quick sketch but somehow I instantly liked her. Maybe I should include her in some post to give a closer look!

      Delete
  12. Hieno pöytä, mutta niin on myös tuoli!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Tuoli on vaan inasen liian matala että saisi hyvän työasennon, mutta paksu tyyny auttaa siihen probleemaan kummasti. :D

      Delete
  13. Oih! Tuo pöytä on todella upea! Kelpais ;) Sopii tyyliisi!

    -Sara
    Ladylike Delicacy

    ReplyDelete
  14. Replies
    1. Eikös! Materiaa ei oikeastaan kehtaa sanoa rakastavansa, mutta kyllä mä rakastan tätä pöytää. ^^

      Delete
  15. sometimes you look a picture and you seem to like EVERYTHING! the desk is a magnificent find, the portrait above with the frame omg it so beautiful and your lovely chair, just... And of course its love, love at first side!! Hope this new desk to give you a more great inspiration!!!!:)

    ReplyDelete
  16. Because Poe wrote on both ;) Ihania kuvia ja ihana huonekalu ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haa, ratkaisit vuosisadan arvoituksen! ;) Iso kiitos kuvakehuista!

      Delete
  17. Todella upea on, luulisi mielikuvituksen laukkaavan paremmin tuollaisen edessä työskennessä. Luetko muuten muita blogeja, itse olen rakastunut blogiisi mutta olisi aina loistava löytää lisää ihania blogeja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huomaa kyllä selkeän eron muihin työpisteisiin, visuaalisesti miellyttävässä ympäristössä on niin paljon helpompi luoda uutta. :)

      Ja ihana kuulla että tykkäät blogista! Luen kyllä tosi paljon muiden blogeja, oon vaan tosi huono kommentoimaan ja valitsemaan erityisiä suosikkeja.

      Delete
  18. Olet tosi kaunis,sinulla on upea tyyli ja tämä blogi on mahtava!Sait uuden lukijan :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! Tervetuloa lukemaan ^^

      Delete
  19. Vau mikä löytö! Nyt tuli hinku päästä kiertämään antiikkiliikkeitä ja metsästää kaikkia ihania vanhoja huonekaluja. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Yleensä pahinta on se että niitä huonekaluja todellakin löytyy ihan liikaa, hinta vaan on aina se korkein kynnys. Mutta joskus onnistaa ja löytyy mahtavia juttuja järkevällä hintalapulla :)

      Delete
  20. Tuo pöytä, iso kehys kuvituksineen ja tuoli muodostavat kyllä käsittämättömän tyylikkään yhdistelmän! Pitäisi varmaan joskus itsekin katsoa sillä silmällä huonekaluja jostain antiikkiliikkeistä tai kirppareilta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos tosi paljon! Kehys on vaan ihan kamala Ikea-klisee (löytyy varmaan vähintään joka toisen gootin kämpästä), tekee mieli maalata se valkeaksi mutta kun se istuu nyt niin hyvin tähän työpisteeseen.. eli taidan jättää ihan vaan mustaksi. :D Mutta tosiaan, kannattaa ehdottomasti penkoa kirppareita ja antiikkiliikkeitä sillä silmällä, joskus tekee tajuttoman hyviä löytöjä!

      Delete
  21. Tiesitsie et kuviasi on kinkyangel.co.uk sivuilla? Samoja kuin backstreetin sivustolla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kah, en tiennyt! Kuuluu kumminkin asiaan, kun nuita Vixxsinin vaatteita myydään muuallakin kun Backstreetilla. :)

      Delete
  22. I don't know how; but yesterday, I landed on your blog, since then, I'm reading page after page, and I must say, I love what I see here.
    The atmosphere of your blog is really cool ! And you, well, you're gorgeous. <3

    Greatings from France ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ooh, it's so lovely to hear that! Thank you so much, and warm welcomes. :)

      Delete
  23. Nämä kynnet näyttää ihan sulle sopivilta!
    https://www.facebook.com/#!/photo.php?fbid=422659511108103&set=a.276933809014008.68995.102165513157506&type=1&theater

    ReplyDelete
  24. Sinulla näkyisi olevan aina korkokengät jalassa. Käytätkö korkokenkiä joka päivä? Minulla on vino pino ihania korkokenkiä, mutta en tykkää käyttää niitä usein, koska jalkani kipeytyvät todella nopeasti. Ei tarvitse kuin muutama tunti kävellä korkokengät jalassa ja päkiöihin sattuu...
    Onko sinulla tuollaista ongelmaa? Miten sen voisi korjata, onko siihen jotain apua? Pitääkö vain totutella olemaan korkokengät jalassa, helpottaako kipu?

    - Lucid

    ReplyDelete
    Replies
    1. Melkein päivittäin kyllä, mutta varsinkin kesäisin on helpompaa valita ballerinat kauppareissuille. Kiilakorkoja käytän todella paljon arkikenkinä, niissä voi olla hurjastikin korkoa ja silti jaksaa kävellä koko päivän. :)

      Kipua tulee varmasti jokaisella, mutta kaikki riippuu niin paljon oman jalan mallista ja sen suhteesta kengän malliin sekä koron korkeudesta. Huippukorkeilla koroilla päiköitä alkaa ihan varmasti särkeä muutaman tunnin sisään, sitä voi helpottaa ottamalla kengät hetkeksi pois ja hieromalla, ja geelityynyjä kannattaa ehdottomasti käyttää päkiöiden alla. Omalla kohdalla jalat on jo niin tottuneet korkkareihin että lättäpohjakengät alkaa sattua jalkapohjiin ja hankaavat myös välillä rakkoja jalkoihin, eli osittain kyse voi olla tottumisesta. Ehdottomasti tärkeintä on mun mielestä käyttää laadukkaita kenkiä, halpiskorkkareita ei ole tehty pitkiä kävelyretkiä varten vaan enemmänkin juhlakäyttöön.

      Delete
  25. Ihana tatuointi ! :0♥ Missä olet ottanut sen?

    ReplyDelete