14 June 2012

With metal on our tongues, and silver in our lungs

dress ~ second hand (originally from Asos, I think) /  feather earrings ~ Seppälä
suspender tights ~ Back Street / shoes ~ Minna Parikka

Vähän vilausta eilisen asuun ja meikkiin! Luomilta löytyi hopean eri sävyjä ja mekosta pituutta niin vähän että tukka yltää miltei samalle tasolle, pidin kuitenkin itse asusta kovasti joten sen pituinen se. Mekko on siskolta pienellä kinumisella ja lahjonnalla anastettu, kyyläsin sitä haikeasti vuoden päivät kunnes sain vihdoin omaan kaappiin. Petite-malliston mekko ei ole päälläni ihan niin siro kuin siskollani, mutta lyhyessä helmassa on varsin potentiaalisen vilautteluvaaran lisäksi toinenkin hupaisa puoli. Tuntuu aina siltä että Edward-tatuointi kyttää ohikulkijoita pitsireunuksen takaa, söpöä ja vähän karmivaakin. :D

Loppukuusta matkustan taas neulan alle ottamaan Eetvarttiin hieman lisää varjostusta, samalla olisi aikomuksena vetää iholle muitakin linjoja jos aika vaan antaa periksi. Odotteluun on ladattu täyslaidallinen hyvää jännitystä ja vähän kauhuakin noin kipumäärää ajatellen, mutta kauniiden kuvien vuoksi kärsii ihan ilokseen! Lopputuloksesta syntyvä euforia on kuitenkin aina sen arvoinen.

Eddie says hi!


A quick peek on yesterday's outfit and make-up! I wore silvery eyelids and a dress so short that my hair is almost equally long, but I really liked the combo so who cares about the length. I pleaded and bribed my sister to give this dress to me, I lusted after it for about a year and finally got my hands on it. So happy! The dress is from a petite collection and I'm not nearly as petite as my darling sister, but the short hem creates one funny detail. It looks like my Edward tattoo is stalking people behind the lace. Cute and creepy, who could ask for more?

I'm intending to get some more inkwork done this month, including some more shading in Eddie's face. I'm so excited and have to admit it, also a little horrified regarding the amount of pain. But suffering for beautiful images is a good kind of suffering, so I'm very much looking forward to it! The result is always worth it.

98 comments:

  1. Uu, ihanat noi kehykset tossa tatskassa! Mä suunnittelin kans alunperin tohon olkapäässä olevaan kehyksiä, mutta se onkin sen verran iso kuva ettei oikein mahtunut. Jos siihen alle ottais jotain joka vähän kehystäis tai pohjustais sitä, kunhan palkka tulee niin juoksen jo! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! :) Kannattaa ehdottomasti ottaa lisää siihen alle jos siltä tuntuu! Kehykset ja käsivarsi on tosiaan aika kinkkinen juttu, mullakin on/oli aikeissa ottaa myös toinen kehyskuva käsivarteen mutta paikka on tosiaan liian pieni jos haluaa hirmu yksityiskohtaisen kuvan kehyksiin. Reidestä tuota pinta-alaa löytyi huooomattavasti enemmän. :D Mutta saa nähdä mitä tapahtuu!

      Delete
  2. Edgy, but unique. And you sure can handle a not so easy style.

    jessi-aleal.blogspot.pt

    ReplyDelete
  3. The dress is AMAZING!
    i wish i had the body to wear a dress like that.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you! I think perfect bodies are mostly a thing of the mind. Someone might say that my tummy and thighs aren't perfect for tight mini dresses (and some people have said that in the past, including myself), but I love those features so whattahell. Wear whatever makes you happy! ♥

      Delete
    2. This is so true! And dramatic eye makeup looks so good, too :)

      Delete
  4. Todella hyvännäköinen asukokonaisuus! Lyhyt mekko toimii päälläsi. Ja täytyy sanoa; yleensä häiriinnyn tatskoissa siitä, jos ne jäävät osittain vaatteiden alle peittoon, mutta tuo Edward näyttää kuuluvan tuohon juuri noin, vähän kuin se olisi osa sukkiksia. Meikkikin on todella tyylikäs. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon! :) Mua häiritsee eniten se jos ohi kulkee ihminen jolla on selkeästi upea tatuointi, eikä se näy kokonaan vaatteen alta. Eli kyyläyssyistä vaan harmittaa sellainen, oon niin utelias muiden kuvista. :D

      Delete
    2. Ahhaa, en ole ainoa joka kyyläilee muiden kuvia! Kesällä on loistavaa kun voi pitää aurinkolasit kaupungilla päässä ja tuijotella ohikulkevien ihmisten tatuointeja ilman että sitä tuijottelua (toivon mukaan) huomaa, talvella siihen ei juurikaan ole mahdollisuuksia.

      Delete
    3. Et ole ainoa, tiedän monta muutakin uteliasta tatuointivakoilijaa! Enkä ihmettele, mielenkiintoisiahan ne on varsinkin kun on kauniit kuvat kyseessä. Hirveimpiä tribaalikammotuksia katson vaan kauhulla. :D

      Delete
  5. Wau mikä asu! Ja kivasti kurkkii Eetu sieltä tosiaan, olis varmaan vaikea olla kadulla tuijottamatta sua reiteen xD Kauhea tatskakuumehan tässä tulee.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, kiitoksia! :D Se kuume ei helposti laannu, yritän kyllä nyt vähän toppuutella ettei kaikki säästöt hupene musteeseen..

      Delete
  6. Herranjumalauta sä oot kaunis, harva pystyy kantamaan goottityylin kunnialla mut sä onnistut siinä täydellisesti :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi miten kauniisti sanottu, kiitos! Toit hymyn kasvoille <3 Goottityylien kirjo on niin suuri että kaikenlaista mahtuu mukaan, itse tykkään kyllä useimmista eri suuntauksista. :)

      Delete
  7. Miten sulla onkin noin ihanat hiukset! Kaunista on muutenkin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos! Välillä menee hermot tämän reuhkan kanssa kun se jää kiinni kaikkialle ja takkuuntuu aika helposti, mutta ei vaan raski leikata. :')

      Delete
    2. Sama juttu! Töissä jää hiukset usein kiinni henkareihin jos kuljen liian läheltä vaaterekkejä. :D
      Ps. Se mystinen, sekä tämän päiväinen valottavampi sähköposti on minulta. ;)

      Delete
  8. Pretty great make up and the hair are magnificent!
    Your body is so perfect and the dress suits you amazingly! :D Have a lovely day dear ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you so much sweetie! <3 Hope you have a great day too!

      Delete
  9. Missä käyt tatskattavana, onko se sun joku vakiopaikka? Ja ihana etenkin tuo viimenen kuva, oot todella nätti ja meikki on tosi hieno!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kamuseni luona Turussa käyn, Joker the Tattoo Shopissa Tuulan hoivissa. :) Ja kiitos tosi paljon kehuista!

      Delete
  10. Asusi on aivan huikean ihana! Muistelisin, että otit tuon Edward tatuointisi Turussa, mutta liikkeen nimi olisi kiva tietää? Ei ole tullut mieleenkään, että kotikaupungista löytyisi noin hyviä tatuoijia :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon! Joker the Tattoo Shop oli kyseessä kuten tuohon ylemmäs jo laitoin, artistina on Tuula. Suosittelen kyllä tosi lämpimästi, Tuula on tatuoinut vasta parisen vuotta ja on jo nyt hommassa aika guru! Luonnonlahjakkuus ainakin. :)

      Delete
  11. Oi herttinen, miten mykistävän kauniita kuvia nämä onkaan! Tuo tatska varsinkin pääsee oikein oikeuksiinsa. :) Itse olen jo muutamia vuosia miettinyt reisitatskaa, mutten ole vielä keksinyt tarpeeksi nokkelaa kuvaa. Oliko reisi hirveän kivulias paikka ottaa? :o

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos hirmusen paljon! Oon ihan hämmästynyt kun näin ihana kommenttitulva täällä :')

      Kipu on tosi henkilökohtaista ja riippuu pitkälti omasta kipukynnyksestä ja hermostosta. Sen verran voin kuitenkin omasta kokemuksesta sanoa, että mulla on aika hyvä kivunsietokyky ja silti pari kohtaa kirpaisi tosi kovasti, varsinkin parin tunnin tatskaamisen jälkeen. Reiden sivuilta sattui myös enemmän kuin keskeltä, ja varsinkin ylimmät kohdat mitkä on haaroja lähempänä oli luonnollisesti vähän kirpakammat. :D Mutta on se sen arvoista, kipu on aika lievää sen lopputuloksen rinnalla!

      Delete
  12. Aivan älyttömän upea toi Edward ! Herrajumala ku jätti sanattomaksi :D
    Aa, oot taas niin kauniina :))

    ReplyDelete
  13. Ohhh wow, these photos of you are extremely beautiful ♥ I love the dress, I would have lusted for it too, haha :D I think it suits you extremely well! Don't know how to say it, I hope you don't mind me asking, but... did you lose some weight? Not that you weighed too much before, not at all! It just seems to me like thath from the pictures, I don't know why, maybe it's the dress' doing ^^"
    On a side note.... while browsing Backstreet's online shop it hit me - you've been modeling for them, right? It's either you or your twin, haha :D But anyway, amazing job!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you so much for the compliments! It feels quite weird that people have been asking me about my weight (recently in both ways, gain/lose), since weight has never been an issue for me. It might just be that I haven't eaten so much salty things this week and have lost some swelling, who knows. But I honestly don't know how many kilos I weigh, and I don't even want to know. Women are way too obsessed with their weight! As long as I feel happy and healthy it's all ok. :)

      And yes, I've modelled for them, no twins involved there. :D

      Delete
    2. I think so too. I don't even have a balance, so I just occasionally check my weight when I visit my parents to kinda know if my "perception" of my own body is still correct, and most of the time it is (so I can usually guess if I have gained or lost weight quite accurately, because I also "feel" it of course) ^^
      This obsession is indeed problematic.... when you think you cannot be happy if you don't have a certain (under)weight. I prefer the feeling of being well and healthy over a number on a scale.

      Delete
  14. aivan ihana mekko ja tosi kivat korvikset!

    ReplyDelete
  15. Oi että miten kaunis olet, musta pitsi on kuin tehty sulle! Ja todella somat sukkahousut. Somasti paistaa kyllä se Eetvartti sieltä, sietääkin paistaa kun on niin upea tatuointi ! :D Miekin haluaisin tatuoinnin mutta pelottaa liikaa.. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon Sara! Onko sulla neulakammo vai kipupelko? Jos todella joskus haluat tatuoinnin niin uskon että ne hälvenee sen tieltä, lopputulos on sen arvoinen. :)

      Delete
  16. Oot aivan mielettömän kaunis ♥

    ReplyDelete
  17. Sun kasvot on yhdet kauneimmista, jotka oon nähnyt ja kannat sun tyylin niin hienosti :) Sun olemuksesta tulee aina niin hyvä mieli, kun oot aina niin kiltti muille (kommenteista päätellen ainakin). Hyvää kesää sulle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Apua, punastelen täällä! Kiitos aivan ihanasta kommentista, piristit päivää kummasti! Kiltteys muita kohtaan on mun mielestä tärkeää, pyrin toteuttamaan sitä ainakin parhaani mukaan. Hyvää kesää sullekin :)

      Delete
  18. Taivas miten kaunis olet!

    ReplyDelete
  19. The tattoo is so damn cool!

    Beautiful photos as always!

    ReplyDelete
  20. OHHHHHHHH MY GOAAAAAAAAAAAAT. THE SECOND PIC IS SO GORGEOUS!!!!! (Sorry for the capslock but I'm totally impressed!)
    The tights and how they reveal your tattoo. I'm dying because it's so beautiful. You definitely have a great figure!
    I'm speechless.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Awww, it's ME who's speechless here! Thanks you so much! ^^ Btw, I'm going to start using that OHMYGOAT-thingie, so much better than the original!

      Delete
    2. Yeah, you can say that I invented "oh my goat" (haha!),since I don't believe in god, so why not goat instead of god? After all goats are better, real and so heavy metal. :D

      Delete
    3. OHMYGOAT! That's awkward..there ARE actually people beside me who say "ohmygoat". D: http://www.urbandictionary.com/define.php?term=OH%20MY%20GOAT
      (2004!)

      Wow, people are weird.

      Delete
  21. You look stunning in that dress and I freakin' love your make-up! Simply perfect (:

    ReplyDelete
  22. Minullakin on vuosia ollut haave tatuoida eräs Tim Burtonin hahmoista koipeeni, ei reiteen tosin. Saa nähdä milloin saan sen verran rohkeutta että menen sen tekemään. Jos hyvin käy, otan ensimmäisen leimani tänä vuonna, se tulee yläselkään ja on hyvin perinteinen "goottitatuointi". Katsotaan pystynkö voittamaan pelkoni ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä sä sen neulapelon varmasti selätät, uskon siihen! :) Tatskakoneen surina ei tunnu yhtään neulanpistolta, enemmänkin siltä kuin joku karhean terävä pinta kutittaisi ihoa. Sattuu kyllä jonkin verran (riippuu tietysti mihin ottaa), mutta on se sen arvoista!

      Delete
  23. Oh what a lovely little black dress! I have seen it on Asos' webshop too, I have been lusting for a similar dress (but with a different neckline, more V-shaped). I simply adore black lace, I can never resist buying it!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Me too! It draws me like a moth to the flame, there's just something special about black lace. But I'd looove to get a similar (slightly longer) lace dress in white, but I haven't been able to locate it yet. :/

      Delete
  24. Replies
    1. Thank you so much! I'm in awe to see such many lovely comments here. :')

      Delete
  25. Näköjään en oo ainut Saksikäsi Edward -fani! Upea tatuointi!:) Itte en vaan kyseistä leffaa kykene usein katsomaan, se on niin sydäntäsärkevän surullinen :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! Murskaavan surullinen kyllä, mutta onneksi myös hurjan kaunis elokuva ja eritoten hahmo. :) Ennen itkin vaan surullisimmissa kohdissa mutta nykyään kyynelet tulvii silmiin jo alkuteksteissä, en voi sille mitään.

      Delete
  26. Best tattoo ever made in life. =O

    ReplyDelete
    Replies
    1. Wow, what a compliment, thank you! I'll definitely tell that to the artist. :)

      Delete
  27. Oooh, olet ollut super nättinä liikenteessä. Rakastan niin sun hiuksia ja kasvonpiirteitä (olen jo ehkä pariin kertaan ylistänyt, mutta nättejä ihmisiä ei vain kyllästy katsomaan :))

    ReplyDelete
  28. Your make-up is perfect and you're very pretty but honestly you look like you have lost a skirt. Such extremely short dress match to some hooker, not a stylish and elegant lady, who you always were :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. I was expecting a comment like this :) I don't think one outfit changes who I am, and I actually wore hotpants underneath to avoid flashing. Style and elegance are more than just the length of the skirt, but sure there are different opinions. Thanks for sharing yours, and thanks for the compliments!

      Delete
  29. Tuollainen minimekko kelpais miullekkin, tosi nätti! :)

    Kaunis tuo tatuointi, ihanat kehykset. ^^ Kehyksiä on vaan hankala saada mahtumaan muun tatuoinnin ympärille, ellei paikka sitten ole juurikin pohkeessa, reidessä tai selässä. Miulla ainakkii olkapäät on niin pienet, ettei tuohon olis kummosia kehyksiä mahuttanut itse kuvien lisäks. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia! Mullakin taitaa tosiaan jäädä nyt haaveeksi yksi käsivarren kehyskuva, ei vaan ole tilaa tarpeeksi niin yksityiskohtaiselle kuvalle mitä kaavailin. Mutta ainahan voi versioida niin että kehykset jättää pois, pitää aina mennä kehon koon ehdoilla. :)

      Delete
  30. Todella kaunis asukokonaisuus :) Ja tuo tatuointi sopii ääreistä hyvin tämän asun kanssa! Näytät todella kauniilta :)

    ReplyDelete
  31. you are so pretty - and I love your tattoo <3 great work!

    ReplyDelete
  32. Ihana tatuointi! Sä olet niin tajuttoman kaunis<3

    ReplyDelete
  33. Tummat silmät ja vaaleat huulet yhdistettynä miniin ja kekokampaukseen on ihanan kuuskytlukulainen combo, mieleen tuli Hammer horror & Barbara Steele. Onnistuneet valinnat yet again.<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kohteliaisuus, kiitos! Hammer horror on huippua <3

      Delete
  34. Your outfit a are always lovely and this one was perfect for showing your amazing tattoo.

    ReplyDelete
  35. Hih, tätä et varmasti kuule tarpeeksi, mutta olet niin hirmuisen kaunis! :) Ihanan naisellinen nainen! ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon! <3 Kyllä se aina hyvällä tavalla ihmetyttää että saa näin ihania kommentteja :)

      Delete
  36. Saako kysyä missä Edward-tatuointi on tehty? :) Olen ikuisuuden kaivannut ihooni Salvador Dalin kuvaa, mutten ole vielä löytänyt sellaista, joka haltsaisi photorealismin yhtä hyvin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joker the tattoo shopissa Turussa, Tuulan tekemänä! Ei me Edwardilla ihan photorealismiin kyllä pyritty (enemmänkin ehkä viivapiirrosten puolelle), mutta kiva kuulla. :D Salvador Dalí on muuten aivan ihana, tulee varmasti hieno tatska!

      Delete
  37. Oi että, ihana meikki! Voisitko tehdä tutoriaalin niin voisi itsekkin kokeilla taiteilla tuollaisen?
    Olet todella kaunis:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon! :) Voisin joskus kokeilla tehdä, pitää kattella jos muistaisin.

      Delete
  38. Wautsi, miten tyrmäävän upea meikki! :)

    Heidi

    ReplyDelete
  39. Ooh mitkä hiukset ♥ Melkein tulee ikävä omia pitkiä kutreja jotka napsaisin pois tiistaina. Melkein ^^ Mutte ne oli niin huonossa kunnossa että oli pakko hankkia kesätukka!
    Tuo tatuointi on muuten parantunut hienosti, todella tarkkaa työtä kuvien perusteella! Tahtoo nähdä lisää mustetta sitten kun ne hakataan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Laitan kyllä varmasti kuvaa joskus, ja vilahtaahan ne muutenkin jos ihoa on vaatteissa näkyvillä. :) Ymmärrän kyllä täysin miksi leikkasit kesätukan, tekisi mieli itsekin nappasta ihan kunnolla pois! Leikkaan yleensä ainakin ~10 cm tukasta pois vuosittain, mutta houkuttelisi hirveästi tehdä jotain radikaalimpaa..

      Delete
  40. Hei! I've been observing your blog for a while, actually I've read it in its entirety. As for your first posts, I was able just to look at the pics as "hei" is one of few Finnish I know, but anyway. I must say your blog is impressive :) Photos are beautiful, your outfits and make-up dark and feminine, paintings intriguing. And you're so consistent in all that! Even your flat suits the ambience. I think you must be brave, too. I admit I wouldn't dress in such a dark and goth way as you sometimes do (for several reasons), but despite that I love looking at your photos. Very inspiring.
    By the way, I wonder if anyone has ever told you that you resemble Angelina Jolie? :)
    Greets from Poland!
    N.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh wow, can't believe that someone has read all the old (and sometimes hideous) posts through. Wow :o But I'm really happy to hear that you've liked what you've seen. Your comment made my day!

      There will always be people who think ill of you so I've had my share of bad comments on my dark look, but I try not to care about it. I'm happy with the style, that's all that matters! I try to be brave about it.

      And yes, I've heard that a couple of times but I don't see the resemblance so much. Thank you anyway, Angelina looks like a goddess! ^^

      Delete
    2. Sure, I think one cannot avoid bad comments no matter how they look. But you are definitely more likely to hear them :/ Good you try not to care, these people are not worth you worrying. I'd like to be so brave when I'm in the dark mood. But then I could scare my patients, so it's still better for me to dress the way most people do :)

      I'm glad I made you smile :)

      Delete
  41. Todella hyvännäköinen asukokonaisuus ja kaunis nainen!

    ReplyDelete
  42. Upeita kuvia, oot tosi kaunis! ♥

    ReplyDelete
  43. AAAAAAAAAAAA mä en kestä, oot niiiiiiin kaaauuuniiiiss! Ei mulla muuta. :3

    - Tiia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Äää miten ihana kommentti, kiitos! <3 Hymistelen täällä punaisena. :')

      Delete
  44. Wau, mikä mekko! Ja upea asu kokonaisuudessaan, tatskasta nyt puhumattakaan! Rakastan hakea inspiraatiota blogistasi, jatka samaan malliin. Ihanaa kesää! :)

    ReplyDelete
  45. Wow, you're so pretty, amazing! I can't even tell how much I am in love with your hair and your whole style and I have to say, I've never really seen someone with a piercing-combination like yours that actually looked good, but it matches your face perfectly. I hope I don't sound too excited about you :D <3

    ReplyDelete
  46. you're really beautiful, I love your style and your blog universe. And your Edward scissorhand tattoo is simply magnificent !!!

    ReplyDelete