23 July 2012

"There's a storm coming, Mr.Wayne"




Mentiin perjantaina miesporukalla tiiraamaan Batman-sarjan uusinta tulokasta, ja huh miten hyvä lisäys sarjaan se olikaan. Parhaana Batman-elokuvana pidän edelleen Burtonin Batman Returns-klassikkoa, muun muassa kotoisan gootikkaan kuoren, nostalgian ja mahtavan hahmogalleriansa vuoksi, mutta tämä elokuva oli loistava! Kuten Nolanin lepakkotrilogian edellisetkin osat.

Ehdin jo narista kavereille siitä miten kukaan ei koskaan/ikinä/milloinkaan voi voittaa Michelle Pfeifferin kehräävän karismaattista tulkintaa Catwomanista, mutta yllätyin todella Anne Hathawayn esityksen viehkeydestä. Elokuvan ainoina miinuksina mainittakoon pari pientä juonenkäännettä sekä jatkuva toimintatykitys ja erikoistehosteiden vapauttaminen elokuvan jokaiseen solukkoon, mutta tämä on nykyajan leffoissa jo miltei sääntönä. Sielua kuitenkin löytyi tarpeeksi ja nautin elämyksestä täysin sydämin ja hikisin kämmenin viimeiseen minuuttiin asti. Viimeisestä minuutista nautinkin ihan eniten, mutta ei siitä mitään spoilereita. ;)


spiked jacket ~ second hand/DIY  /   dress, shoes & stockings ~ second hand   /   bag ~ Lindex   /   earrings ~ a gift from my sister

En pukeutunut ihan sentään kissanaisen vartaloanuolevaan pvc-asuun (hoo, vaikka olisin kieltämättä halunnut!) mutta asu nojasi edes pienesti elokuvan suuntaan. Mies nimittäin kutsuu mua kummallisella hellittelynimellä Gotham eli goottikinkku silloin kun jalasta löytyy verkkosukkikset. Ja voihan tuon keskisormen lepakkotatskan halutessaan nähdä pienenä kunnianosoituksena yön synkeälle ritarille. Oletteko käyneet jo katsomassa leffan, mitä piditte?




On Friday we went to the Batman premiere with a bunch of guys, and oh how good the newest addition to the series was. I still hold Batman Returns on a pedestal, for the sake of nostalgy, unforgettable characters and the overall gothic feel to name a few things, but the Dark Knight Rises was great. Like all the previous parts of Nolan's trilogy.

I was a bit prejudiced about Anne Hathaway playing the Catwoman, but I had to swallow my complaints when I saw her act. Michelle Pfeiffer will always be the one true Catwoman purring in my heart, but Anne was very feline and dangerous, just the way Catwoman should be. If there's any complaints about the movie, it would be about a couple of small plot twists and the massive use of special effects and exploding action scenes, the disease that has infected most of the cells of modern movies. But still, the film was gorgeous and held my palms sweaty to the last minute, and the last minute was best of all, I can tell you. No spoilers here though. ;)

I didn't dress up in a glossy catsuit (though I must admit that I would've liked that, heehee!) but there was some little tributes in the outfit. My love calls me by the nickname of Gotham (goth-ham) whenever I use fishnet stockings, and the little bat tattoo in my finger could be seen as a tribute to the Dark Knight. Have you seen the film, and did you enjoy it?

35 comments:

  1. Kävin katsomassa lauantaina, ja tykkäsin tosi paljon! :) Pelkäsin ensin vähän, että loppu olisi ollut tosi tylsä, mutta onneksi jatkui siitä vielä, ja hyvä etten hihkunut penkissä kun se olikin niin kiva :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha, sama täällä! Kämmenet oli oikeesti ihan hiessä kun leffa loppui, ja kiemurtelin muutamaan otteeseen niin pahasti penkissä että ihme kun puolison hiha ei revennyt kun kynsin sitä. Mutta oli kyllä viihdyttävä leffa! :>

      Delete
  2. se leffa oli kyl sikahyvä! (:

    oot kaunis<3

    ReplyDelete
  3. Se leffa oli ihan järkyttävän hyvä! Kävin perjantaina katsomassa, istuin mykistyneenä lopputekstien läpi ja nyt mietin, milloin menisin uudestaan näkemään sen.

    Ja voi itku noita sun kuteitas, oot upea.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! Kirpparilta oon tonkinut kaikki nuo kuteet, mikäs sen parempaa. :) Kiva kuulla että tykkäsit leffasta noin paljon! Mäkin menisin varmaan uudestaan mut pitää säästää tuleviin leffoihin, tänä vuonna tuo hyvien rainojen ilmestymisen määrä on ihan älytöntä.

      Delete
  4. Mistä alkaen sulla on ollut tuo suloinen tatuointi? <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Otin sen päivä ennen juhannusta, eli aika vähän aikaa on vasta lepatellut tuossa. Se näyttää vähän siltä kuin tekisi haarahyppyjä ^.^

      Delete
  5. En olisi ihan äkkiä uskonut, että näkisin valkokankaalla oikeasti toimivan yhdistelmän Batmanin tarina-arkkeja Knightfall, No Man's Land ja The Dark Knight Returns. Hämmentävää kyllä, vaikka elokuva olikin miltei kolme tuntia pitkä, tuntui siinä paikoitellen siltikin siltä, että oltiin jouduttu typistämään tiettyjä kohtauksia ja tapahtumia ihan vain että elokuvasta saataisiin edes jotenkin inhimillisen pituinen.

    Itse en ymmärrä ihmisiä, jotka nipottavat siitä, kuinka Bane oli huonompi vastustaja kuin Jokeri. Ledgerin roolisuorituksesta on ihan turha käydä edes keskustelemaan, sillä siitä nyt on puitu ihan tarpeeksi kaikissa medioissa mutta olihan nyt hitto soikoon tuossa Hardyn suorituksessakin jotain todella veret jäädyttävää.

    ”Ah.. you think darkness is your ally; but you have merely adopted it - I was born in it".

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla tuli muuten ihan sama mieleen, osaa kohtauksista oli selkeästi leikattu jotta leffa saataisiin tiiviimpään pakettiin. Mua ei olisi haitannut vaikka tarinaan olisi tuotu vielä enemmän syvyyttä, ei ollut mikään kiire pois teatterista ja tuo 3 tuntiakin hurahti aika nopeasti ohi. :)

      Tuntuu vähän oudolta että ihmiset vertailee niin kriittisesti noita pahiksia, kumpikin toimi mun mielestä hienosti. Jokeri on vaan klassisempi vastustaja ja varmaan siksi monet puoltaa tyyppiä? Jokeri on vaan tuhovoimassaan enemmän kaaosta ja Bane taas pelottavan järkevä ja järjestelmällinen, kumpikin uhkaavia ja roolisuoritukset hienoja. Pakko myöntää että aluksi mua vähän nauratti Banen kimakahko ääni mutta tyyppi muuttui nopeasti karmivaksi ehkä juuri sen vuoksi. Hieno hahmo kyllä!

      Delete
  6. Uusi Batman oli ihan mieletön ♥ Olin asennoitunut jo valmiiksi sellaiseen yltiöpäiseen action-tehoste-räiskimiseen, niin se ei edes haitannut. Oi että, mr. Nolan vaan osaa asiansa, varsinkin kyseisen ohjaajan elokuvien lopetukset ovat aina ihan parhaita. Tuosta lopusta tuli vähän Inceptionin loppu mieleen, ainakin se oli yhtä intensiivisen hengästyttävä. ♥

    Mäkin pelkäsin, että Selina Kyle olisi ihan vitun ärsyttävä hahmo koko leffan ajan, mutta jossain vaiheessa vaan lämpenin sille. Olisi se voinut olla ärsyttävämpikin loppujenlopuksi. :'>

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin tiesin hyvin että räiskintää on, ja paljon, mutta mua alkaa helposti puuduttaa jos toimintaa tulee liikaa yhteen putkeen. Sitä pitää pilkkoa rytmillä aika tehokkaasti että jaksaa seurata kiinteästi, mutta Nolanilla on niin tyylikkäät toimintakohtaukset että kyllähän niitä mielellään katsoo suu pyöreänä. :)

      Lopusta jäi ihan vähän kaivelemaan se ettei se päättynyt siihen nyökkäykseen (tiedät varmaan mitä tarkoitan) vaan sitä jatkettiin vielä parin sekunnin ajan. Olisi ollut paljon tehokkaampi toisin, mut eipä ainakaan jäänyt auki häiritsemään! Ja onneksi Selina ei ollut ärsyttävä, tykkäsin siitä asusta todella paljon. Varsinkin siitä ettei se oikeasti pukeutunut kissanaiseksi, vaan gogglet loivat sen illuusion. :>

      Delete
  7. I'm going to watch it though I didn't like The Dark Knight. (I'm probably the only one with that opinion..) Gonna watch it in 3D. Expensive!

    ReplyDelete
    Replies
    1. I'm sure you're not the only one! I didn't enjoy it too much when I first saw it, though Ledger's acting was magnificent, but I guess it just grew on me. At first I was just sad about the film being so damn sad, haha.

      I preferred this film to the previous ones from Nolan, at least I do at the moment. :) I hope you enjoy the film! 3D is painfully expensive, but sometimes it's worth it.

      Delete
  8. Leffa oli aivan loistava, vaikka odotinkin täyttä pannukakkua. Vaan ei, elokuva täytti juuri sen kolon, jollaisen olin sille toiveissani varannut.

    PS. upea asu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ui, kiva kuulla että yllätyit hyvin! Ja kiitos kehuista :)

      Delete
  9. That dress is to die for, darling. Very appropiate to fit the Batman spirit, indeed.

    I have to admit that I am not a big fan of the new trilogy. Mainly because I don´t have the feeling of being inside the real Gotham when I watch the movies. I suspect I am a nostalgic girl and I just miss the old dramatic (and sometimes excessive) versions. Someone said Burton´s fan? ;p

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh, thank you! I just found it from the flea market, I think it was a perfect choice for sitting in the cinema for hours. Sooo comfortable!

      I enjoy both versions, Burton's gloomy Gotham that looks like it's straight from the comics, and Nolan's more realistic and violent versions. I'm sure each style has it's own fans! And I'm a big fan of nostalgy so Batman Returns will always remain as my favorite. <3

      Delete
  10. Replies
    1. <3 Siis hui kauheeta mitä naisten esineellistämistä! ;D

      Delete
  11. Ihan mieletön leffa muuten muuta minun mielestä Anne ei istunut kissanaisen rooliin juuri millään lailla, enkä ymmärrä kyl tota roolivalintaa ollenkaan. Viimesista minuutista nautin kyllä minäkin 8)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kukapa ei nauttinut? ;) No itse asiassa yksi seuralaisistani ei hirveesti arvostanut viimosta minuuttia, haha. En muuten ihmettele yhtään että Anne jakaa vahvasti mielipiteitä kissanaisena, olin itsekin ihan varma etten tykkäisi mutta yllätyin! Kyllä se aina Halle Berryn floppileffan hakkaa, en pystynyt katsomaan sitä edes loppuun..

      Delete
  12. Goottikinkku :D ihan loistava!
    Itse en ole vielä käynyt katsomassa leffaa, mutta kovasti on aikomus mennä. Monet ovat kehuneet sitä hyväksi trilogian päätösosaksi.
    Todella kiva yksityiskohta tuo lepakkotatska tuossa sormessa ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kinkultahan se kieltämättä näyttää. :D
      Toivottavasti pidät leffasta, uskoisin ettet joudu pettymään. Ja pikkulepakko kiittää! :)

      Delete
  13. Kävin juuri tänään katsomassa leffan ja ah kuinka hyvä se olikaan! Päätösosa voitti mielestäni jopa aiemmat osat ja koko kolmituntinen oli kyllä huikeaa katseltavaa. :) Ja mun on kyllä pakko yhtyä erään anonyymin kommenttiin siinä että Bane oli loistava pahis, eikä millään tavalla huonompi kuin Jokeri.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukava että tykkäsit! Munkin mielestä tuo oli trilogian paras osa, ainakin siltä tuntuu tällä hetkellä. Pitää katsoa kaikki joskus putkeen! :)

      Delete
  14. Joo, nähty on ja oli kyllä ihan mieletön taas. Oon kyllä sarjisfanina tykännyt melkein kaikista Batman leffoista, ennen Nolanin leffoja eniten Burtoneista. Ja oon taas niin tyttömäisen rakastunut Batmaniin, että menen ensi lauantaina toisen kerran! :D

    T: Tosi-nörtti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä toinen tosinörtti ja Batmaniin tyttömäisen ihastunut tyyppi! <3 Mulle ei ne Batman Forever ja Batman&Robin iske edes nostalgialla (paitsi mr.Freeze oli kyllä ihan jäädyttävän huono eli hyvä). Burtonit ja Nolanit onkin aivan toinen juttu!

      Delete
  15. Wow, your outfit is gorgeous and perfect, and I'm in love with your makeup!
    Going to see the film tomorrow night...thanks for not posting spoilers ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aww, thanks so much! I hope you liked the film. :) I didn't want to post any spoilers, I hate it when you accidentally manage to read something before actually seeing the movie!

      Delete
  16. Beautiful feminine but edgy outfit! The sheer fluttery shoulders of the dress are like little bat wings and the earrings remind me of little jellyfish! So cute! x

    ReplyDelete
  17. Your style is amazing, and of course You are so sweet ;)

    ReplyDelete
  18. You have the prettiest face I have ever seen *_*. And I adore your style as well as your blog :3!

    ReplyDelete