25 February 2010

Waltz in the 4th Dimension

Kokeilin tänään viikonlopun löydöksiä päälleni (tosin uudet kengät jäivät kotiin itkemään pakkasta ja haaveilemaan keväästä). Miellyttävän kevyellä kankaalla varustettu röyhelöpitoinen mekko pääsi arkivaatteiden lempilistalleni, poimin sen H&M:n alekorista turvaan vaatekaapin kätköihin. Mekko tulee varmasti viihtymään ylläni monissa tulevissa muistoissa, rento ja kaunis samassa paketissa on hyvä moneen tilaisuuteen, ja mekko tuo mulle jostain syystä mieleen ballerinan :) Mustat peeptoe-korkkarit löysin erään tamperelaisen kirpparin kätköistä, sieltä mukaan lähti myös tyllimekko, joka piilottelee vielä vaatekaapissa.

 
  
  
 

Olo oli tänään kuplivan kevyt, vaikka päivä oli raskas. Palavereita oli riittävästi uuvuttamaan minut, jätin hakemuksen vaihto-opiskeluista, mutta uudet uutiset sen osalta saivat minut surulliseksi. Saattaa nyt olla, etten kilpailutilanteen vuoksi unelmapaikkaani pääsekään, eikä langat ole edes käsissäni joten en voi asiaan enää vaikuttaa. Toivon kuitenkin parhainta, tahdon seikkailemaan ja oppimaan juuri siihen kaupunkiin johon olen hakemassa..

Illalla kävin kokouksessa ja hankin samalla uuden vapaa-ajan velvollisuuden. Olen nyt taideyhdistyksen sihteeri, ja se tuntuu ihanalta! En olekaan vielä koskaan ollut sihteerinä, eikun vain kynsiä viilaamaan ^^

2 comments:

  1. onnee uuden pestin johdosta :) Ihana mekko.<3 Mä tääl tuskailen risteilyvaatteiden kanssa. En osaa yhtään miettiä, et mitä mukaan. Tyhmä.

    ReplyDelete
  2. Marianne: Kiitos :> Toivottavasti risteilyllä on hauskaa, ja kyllähän sä nyt asut keksit minne vain!

    ReplyDelete