10 June 2010

Through this new frame of mind, a thousand flowers could bloom

Pari viimeistä päivää on kulunut lyijyn ja puhtaan paperin pyörteissä. Keväällä kiireiden vuoksi hiukan hiipunut piirustusinto roihahti uuteen liekkiin sarjakuvakurssin myötä. Syntyneet luonnokset ovat hengeltään viktoriaanisia tulevan sarjakuvan juonen mukaisesti, piirtäminen maistuu pitkästä aikaa ihanalta! Luonnostelu tuntuu vapaalta kun ei vielä tarvitse miettiä lopputulosta, tärkeintä on piirtämisen tunne. Kynä vaan sauhuaa ja kämmenselkä muuttuu lyijypölystä mustaksi. Tällainen ahkera olo syntyy harvoin ja vain parin päivän ajaksi, mutta nyt yritän pitää hiillosta yllä vähän kauemmin jotta taidot kehittyisivät edes vähän. Tahtoisin mennä joku päivä kaupungille istumaan ja luonnostelemaan ohikulkevia ihmisiä. Toivottavasti uskallan :)




Piirtämisen lomassa olen juonut lukemattomia kuppeja chiliteetä ja kuunnellut elektronista musiikkia laidasta laitaan. Varsinkin Portisheadin tuotanto on pyörinyt soittimessa. Portishead kuuluu ehdottomasti niiden bändien joukkoon, joita erilaiset ihmiset tyyliin ja ikään katsomatta kuuntelevat, aivan mahtavaa kun musiikki vyöryy yli genrerajojen! Yhdessä arvostelussa kuvailtiin laulaja Beth Gibbonsin äänen kuulostavan siltä kuin nainen olisi koko ajan jyrkänteen reunalla valmiina hyppäämään, ja minusta kuvaus osuu täydellisesti. Bethin ääni viiltää syvältä ja huokuu melankoliaa. Tarjoiluehdotuksena kuulokkeet ja kesäinen yö.



16 comments:

  1. Ihanan näköisiä nuo sun piirrokset! ^^ Lisää :D

    ReplyDelete
  2. Ihania noi sun piirrokset! :3

    ReplyDelete
  3. Voi kiitoksia kummallekin! ♥ Katsotaan mitä siitä sarjiksesta nyt tulee (jos edes kehtaan sitä täällä julkaista)

    ReplyDelete
  4. En harmikseni pysty ny kuuntelemaan noita biisejä tähän hätään, mut täytyypi myöhemmin tarkastaa noi nimeltään tutun, mut muuten mulle tuntemattoman bändin vedot. Laita toki useamminkin musavinkkejä blogiin etenkin tuolta elektroniselta puolelta, joka mua itteä kans kiinnostaa, vaikken tunnu oikein koskaan löytävän hyviä bändejä, Spotifysta ja loputtomasta netistä ku keskityn kaiken ettimään.:)

    ReplyDelete
  5. Bemary, lupaan laittaa vinkkejä blogiin tulevaisuudessakin, mukavaa jos siitä on apua. Orkestereita on kyllä maailmassa niin paljon että roskan seasta voi olla vaikeaa löytää aarteita, joutuu kahlaamaan aikamoista scheissea läpi hyvää musiikkia etsiessään, ainakin jos on yhtä nirso kuin minä :D

    ReplyDelete
  6. Luonnokset näyttävät kiintoisilta! Toivottavasti piirrustusintosi pysyy yllä, olisi kiva nähdä sarjakuvaa täällä blogissa. (:

    ReplyDelete
  7. Kiitos kovasti, ja toivotaan parasta :)

    ReplyDelete
  8. Moikka, kuvasta mieleeni, olisko antaa vinkkiä mistä saisi tilattua mustavalkoista raidallista puuvilla-kangasta verhoihin? Todella vaikeata löytää mistään!

    ReplyDelete
  9. Moi Mon! Nuo mun verhot on puuterinväriset mustilla samettiraidoilla ja Hemtexistä muistaakseni ostetut, mutta ihan sitä mustavalkoraidallista puuvillaa olen nähnyt ainakin Eurokankaan palakankaiden seassa. Toivottavasti sitä löytyy vielä, tein sellaisesta vähän aikaa sitten hameen ja hyvää kangasta oli, eli ei kun vain Eurokankaaseen penkomaan! :)

    ReplyDelete
  10. Oh wow! Upeita piirroksia :) Oot sie kyllä erittäin taitava. Enemmän enemmän kuvia piirroksista, noita kahtelis oikeesti enemmän kun mielellään! Siulla on piirtäessä tuommonen omaperäinen tyyli, en oo vastaavanlaisiin kuviin ihan joka päivä törmännyt.

    Offtopic: Sie kun näytät tykkääävän ompelusta (ja punaisesta väristä?) niin kysäisen, oisko tarvetta semmoselle korsetin tms. reunaan ommeltavalle punaiselle röyhelölle? Miun oli pakko harsia se röyhelö omasta korsetista siististi irti, kun koin jotta ei oikein omaan tyyliin istu. Jos tarvihet, saat ihan ilmaisiksi :D Ois kiva jos jollakulla ois sillekin röyhelölle käyttöä. Ei millään raaskisi heittää roskiinkaan..

    ReplyDelete
  11. Voi kiitos ihanasta kommentista, punastelen täällä! ♥ Saattaa jokunen piirros vielä blogiin ilmestyä jollei oma sensuurini iske niihin :> Isommat työt kuten taulut ainakin julkaisen, koska ne on mulle henkilökohtaisesti niin tärkeitä.

    En oikein tiedä tarvitsenko lisää hörsylöitä, kun mulla on jo kokoelma odottamassa käyttöä :D Mutta jos se on oikein makea niin voisin tietysti ottaa!

    ReplyDelete
  12. Hihi :) Ole hyvä vaan. ^^ <3 Olen viihtynyt erittäin mainiosti täällä siun blogissa. :) Ja ihailen tuota ompelukykyäsi, itse kun olen enemmän keskittynyt tuohon neulomiseen vaan - ompelukone ja kankaita kyllä kuitenkin löytyy täältäkin. ;) Tykkäilen siis kovasti samanmoisista asioista kuin mitä sinä olet kertoillut/esitellyt täällä. ^^ Kiitos myös siitä siis! ^^

    ReplyDelete
  13. Suona, tosi kiva kuulla että viihdyt! Olen ihan kamalan huono neulomaan, joten ompeluun on kanavoitunut kaikki energia käsitöissä. Langoista kyllä tykkään, kiitos lankahullun äitini jolla on oma huonekin niille :D Ja kiitoksia kovasti ^^

    ReplyDelete
  14. Jooh, miullakin on vaatehuoneen ylähylly täynnä lankalaatikoita (lähes 25kg lankaa löytyy)! xD Ja olen myös täysin rakastunut puisiin puikkoihin - nikkeliallergiani takia myös kovin käytännöllisiä. Pitää vaan joskus isommassa asunnossa omistaa kokonainen huone langoille ja käsitöille. ;) Jokin mukava nojatuoli missä neuloa ja sen semmoista rekvisiittaa. :P

    ReplyDelete
  15. Kyllä se kynä näyttää pysyvän neidon kädessä erinomaisesti :) Roads on aivan ehdoton suosikkibiisini Portisheadilta! Ja tuo kuvaus jyrkänteen reunalla olosta sopii Bethin ääniin loistavasti.

    ReplyDelete
  16. Suona: Oi, kannattaa ihmeessä hankkia sellainen huone joskus, nojatuolineen kaikkineen!

    ravenwaves: Kiitoksia ^^ Roads on kyllä upea kappale, ensimmäinen minkä Portisheadilta kuulin mutta vieläkin järkyttää kauneudellaan.

    ReplyDelete