1 November 2010

With the slightest little effort of my ghostlike charms

Lauantainen Halloweenin juhlinta sujui varsin rauhallisissa merkeissä, ilta vaihtui myöhäiseen yöhön puolison, äidin, siskon sekä Batmanin hyvässä seurassa. Herkullisen punaviinin kimmellys lasissa ja tuhdin aterian sulattelu olivat illan hurjimmat aktiviteetit, eikä pukeutumisenikaan ollut normaalia kauhun säväyttämää kummempi. Naamiaisasuunhan voisi kyllä halutessaan pukeutua vaikka joka päivä mutta tyydyn odottamaan innolla ensi viikonlopun kekkereitä ja kuolleiden juhlan varsinaista alkamista :)


Eilinen Halloweenpäivä täyttyi kliseiltä tuoksuvista perinteistä, joita tosin rakastan sen verran että huvitun hyvällä omatunnolla omasta stereotyyppisyydestäni. Kynttilänvaloa tulvillaan hohkanut kotimme rakensi oivat puitteet Edgar Allan Poen rakkaiden riimien lukemiselle, uusien luonnosten paperille loihtimiseen sekä elokuvaperinteelle jota en tule koskaan rikkomaan. En edes sillä uhalla ettei kukaan tahdo katsoa sitä kanssani, osaan nimittäin jok'ikisen vuorosanan ulkoa ja tykkään hitusen liikaa laulaa mukana, vaikka kovasti yritänkin hillitä intoani muiden hermoja säästääkseni. Toivottavasti teidän viikonloppunne sujui karmivan mukavasti! 



My Halloween weekend was quite serene and cosy, I spent the whole Saturday evening with my sister, mother, spouse and Batman. My outfit was a plain horror tinted outfit I always wear and the most exhilarating thing was a gleaming glass of red wine and a heavy dinner. All the dressing up, baking and decorating the house is postponed till next weekend's party, I can't wait!

The actual Halloween Day was filled with lovely traditions, it's so funny how much of a cliché one can sometimes be. But I can't help but loving it all, filling the rooms with candles, sketching and reading Edgar Allan Poe in the candlelit room. And of course watching the all-time Halloween (and Christmas) movie, a tradition I dare not break. I hope you all had a dreadfully wonderful weekend! 

6 comments:

  1. Just täydellisiä Halloween-perinteitä, etenkin The Pumpkin King <3

    ReplyDelete
  2. jumalaisia piirustuksia!

    ReplyDelete
  3. *_* noi sun piirustukset! ihania!

    ReplyDelete
  4. bubble: Halloween Towniin ja Jackin seuraan on tosiaan pakko piipahtaa aina silloin tällöin, ainakin oman mielenterveyden säilyttämiseksi :)

    Anonyymi & DeadlyDame: Tuommoiset kehut ihan punastuttaa, kiitos kovasti! ♥

    ReplyDelete
  5. Sounds wonderful! Where I live, no-one cares about Halloween so it isn't celebrated. Too bad! Your sketches are incredibly beautiful by the way, I'd love to see more of your work :).

    ReplyDelete
  6. Dial V for Vintage: I'm very flattered to hear such compliments, thank you! ^^ I hope to get over my self-criticism and post more pictures about my sketches and art, but we'll see.

    And it's so sad when people don't celebrate Halloween, but you can always celebrate it by yourself! :) Here in Finland it hasn't been around for very long but it's growing each year.

    ReplyDelete