30 December 2011

Blueberry Nights


Eilisen asu oli kumman värikäs, ainakin mustiinpukeutuvan mittapuulla. Yönsininen vintageleninki löytyi paikalliselta kirpputorilta vain parilla kolikolla, aioin aluksi jättää sen jonkin suuremman sinisävyjen ystävän löydettäväksi mutta pukukoppi käänsi pään. Siinä vaiheessa kun leninki sujahti kopin ahtaudessa sulavasti ylle en voinut muuta kuin kantaa löydöksen kassalle. Epäilin hieman tuleeko mekkoa käytettyä niin paljon kuin se ansaitsee, mutta tummien mustikkahuulten (ja korkojen joita ei tällä ilmalla voi ulkona käyttää) kanssa mekko istui heti kotoisammin synkkään tyyliin. Ei ole mustan vaatteen voittanutta mutta kai sitä joskus voi heittäytyä hurjaksi ja kietoutua näinkin pirteään väriin. ;)


Mekon oikea ikä kiinnostaa kovasti ja itse siirtäisin sen aikajanalla 40-luvulle, epäilin aluksi kultaisen 80-luvun reproksi mutta mekko tuntuu näpeissä selkeästi vanhemmalta. Kangas on laadultaan todella hyvää ja jämäkkää, osa koristeompeleista ja reunoista on selkeästi kursittu kasaan käsivoimin, olkapäissä on kevyet toppaukset, niskassa pari metallinepparia ja sivussa kainalon alla pieni, vanha metallivetoketju. Osaisiko joku ihana vintage-asiantuntija auttaa untuvikkoa?



My yesterday's outfit felt unusually blue, at least for a person who's wardrobe is mostly pitch black. The dark blue vintage dress is a flea market find and cost me only a couple of coins, I'm yet again amazed by the local second hand supply. At first I suspected if I'd ever use it, but it fit like a glove and I instinctively carried it home. To my surprise I really like it, especially when paired with dark blueberry lips and high heels!
    I'm interested about the true age of this frock, so if there's some lovely vintage expert reading this then I'd gladly get an opinion! I'm guessing the 40's based on the numerous details pointing that way, the dress feels far to old to be an 80's repro.

24 comments:

  1. Todella kaunis mekko! Kirpparit ovat kyllä oikeita aarreaittoja. Itsekin aika-ajoin olen onnistunut tekemään erinomaisia löytöjä huokeaan hintaan.

    ReplyDelete
  2. You are simply gorgeous! I love your blog really!
    That dress looks fantastic on you! A real lady<3
    Hugs and kisses
    http://angeliquedama.blogspot.com/

    ReplyDelete
  3. You're probably the only person in the world that can make me appreciate the combination of dark blue and black! Blue is my favourit color but I almost never wear it for some reason...
    The belt with the little heart looks very cute <3 And I simply love your shoes!!
    Concerning the dress, I actually would have guessed it's from the 60s, because the pattern really reminds me of something of that era... though I can't put my finger on it what it is! But anyway, I'm not an expert so it's just a guess :D

    ReplyDelete
  4. For heaven's sake, you got to be the most beautiful woman I've ever laid my eyes upon ;--; And that dress suits you perfectly!

    - Marie

    ReplyDelete
  5. I just love the dress, And it suits you very well!

    ReplyDelete
  6. Voi l-u-o-j-a miten kaunis mekko! Aivan taivaallisen ihanan! Oih minäkin haluan tuollaisen, mulla kun sattuu olemaan juuri nyt laivastonsininen kausi meneillään :)

    ReplyDelete
  7. It's a stunner! I think it's 40ies too, looking at the cut. If you want to be sure, you can check the label, and see where it has been made (there was no 'made in China' in those days) or study the brand. Also, if it has a metal zipper instead of a plastic one, you can be sure it's an old dress! :) Either way, old or not, you look wonderful!

    ReplyDelete
  8. Muutuin ihan vihreäksi,kun näin tuon mekon, ihana! :)

    Arvioisin mekon olevan 40-luvun alkupuolta, ennen sotia. Sota-ajan vaatteissa vähemmän näkee vetoketjuja, kun metallia tarvittiin aseteollisuuteen. Muoviketjut tulivat vasta 60-luvulla.

    ReplyDelete
  9. What a gorgeous dress. It looks very exlusive.

    ReplyDelete
  10. Navyblue is such a beautiful color! I especially like the combination with black.

    ReplyDelete
  11. Hmm I'm guessing it's 70's with a bit of a 40's revival feel :-) It looks like it's knit and the deep V of the neckline was not a popular thing during the 40s - 60s even. People didn't show much cleavage back then! Especially in the 40's, dresses were often high necked with lots of tucks and gathers.

    Like others have said, check the zipper and the label. A metal zipper doesn't *exclusively* mean pre-1960 but it's a good sign. Labels will tell you a lot as well as the sizing (if it's in there). Also, overlocked/serged seams and finishes weren't popular til the late 60's I think. I do have a 50's dress that has serged shoulder pads but they're pretty rare.

    Hope that helps! And it's a really stunning and bargain dress regardless of the era!

    ReplyDelete
  12. TODELLA hyvännäköinen mekko ja istuu hienosti.
    Jotenkin korppikiharasi(<3) pääsevät paremmin esiin kun ne ovat sinistä pohjaa vasten eivätkä huku mustaan.

    Kaunista ja hauskaa uutta vuotta sinulle!

    ReplyDelete
  13. Sä oot tosi kaunis ja inspiroiva neitonen. :)

    ReplyDelete
  14. Heidi: Kiitos, minustakin! Nykyään tuntuu ettei kaikilla myyjillä oo enää järki päässä kun katsoo kirpparikamojen järkyttäviä hintoja, mutta onneksi välillä tekee näitä uskomattomia löytöjä. :)

    Torny: Wow, thank you so much for your kind words!

    AngeliqueDama: Oh thank you! I'm so happy to hear you enjoy this blog, hugs and kisses right back at you! ^^

    VarisVarjo: Thanks, that's quite an honour! I've always liked blue but haven't got quite used to wearing it, except for one nautical vintage dress that I've used a couple of times. You should try wearing it if it's your favorite color, I'm sure it would suit you!

    60's is a good guess but I wouldn't bet on it, since the details indicate to the older direction. But who knows! :)

    Marie: Oh my gosh, thank you so much for the compliment! :o I'm very honoured to hear that but I strongly disagree, there's so many more beautiful ladies out there. But you really put a wide smile and a blush on my face, thank you ♥

    Anonymous: Thanks a lot! :)

    Maarit: Kiitti! :>

    Maryihmemaassa: Kiitos paljon, oli kieltämättä ihan älyttömän hyvä löytö! En ole ikinä ollut hirveesti sinisen perään mutta tämä mekko käänsi kyllä pään. :>

    Dial V for Vintage: Thanks! Sadly the dress has no label and it looks like it's mostly hand-sewn, including most of the details. And it does have a very old metal zipper to the side so I thought about the 40's too, Cherise said it could probably be a pre-war dress.

    Cherise: Hei sulla on kuule niiin paljon kauniita vintagemekkoja ettei yhtään tarvitse viherrellä siellä! ;) En älynnyt yhtään miettiä tuota metallin ja aseteollisuuden suhdetta, iso kiitos vinkistä! Ajattelinkin että mekko on varmaankin luotu ennen 60-lukua, varsinkin metallivetskarista ja sen sijainnista päätellen.

    Linnea-maria: Thank you, it's really quite well-made. I'm so happy I found it!

    Claudia: I'm starting to think so too! It's still adequately dark to feel comfortable, especially when used with black.

    Mimi, kiitos paljon!

    KittyMeow: It could be from the 70's, who knows, but the material feels too old to be from that era. The dress seems to be mostly hand-sewn so unfortunately it doesn't have a label, and it's not serged either. It has a small, old metal zipper to the side and a couple of metal snap fasteners in the back, I've heard that these could point to the 40's? And thanks a lot for the serged seams hint, have to keep that one in mind for the future! :)

    Varjosudenhetki: Kiitos paljon! Ei ole aikaisemmin tullut ajateltua tuota hiusten näkyvyysseikkaa, mutta tottahan tuo kyllä on. Ihanaa ja kaunista uutta vuotta sullekin! :)

    Anonyymi, kiitos hirveän paljon!

    ReplyDelete
  15. Jaahas, ei tässä voi muuta sanoa kuin että mmmwow! Toimii. Ja tämmönen dark navy ei ole kyllä yhtään paha sävy Ms. Blackin päällä.

    ReplyDelete
  16. Hyviä vinkkejä vintagen tunnistamiseen on, että onko ompeluun käytetty saumuria (silloin yleensä uudehko), onko siinä metallinen vetoketju ja sitten tietysti ne laput. Niitä ei joko ole, tai ne ovat aika erilaisia kuin nykypäivän lippuset. Vaikeaa sanoa kun ei pääse itse katsomaan mekkoa, mutta nätti se silti on!

    ReplyDelete
  17. Selailin tänään Walter de Campin blogia ja törmäsin tähän saittiin:
    http://www.hepburnandleigh.co.uk/shop/category/27/suspender-belts

    Ja sinä tulit heti mieleen :D hah, en tarkoita tätä mitenkään kinkysti, vaan että nuo näyttää niin sinun tyylisiltä että päätinpä vinkata :)

    ReplyDelete
  18. Todella upea puku! Kyllä tuota voi jo kadehtia, harvoin tulee vastaan pukua jossa on noin näyttävät ja hyväkuntoiset koristelut. Ja sopii sulle älyttömän hyvin, myös värin puolesta :D

    Minä veikkailen myös 40-lukua, mutta mallin perusteella sanoisin ehkä ennemmin 40-luvun loppua kuin alkua. Neppareita käytettiin yleensä 40-lukua vanhemmissa vaatteissa. Vetoketju yleistyi vasta 40-luvun tietämissä. Vetoketjun materiaali kertoo iästä, ne muoviset tulivat 60-luvulla, mutta myöskin vetoketjun paikka. 60-luvulla vetoketju siirtyi sivusaumasta niskaan.
    Kannattaa myös tutkia saumanvaroja. Saumuriommel tuli yleisempään käyttöön Suomessa vasta 50-luvun lopulla. Sitä ennen saumanvarat huoliteltiin joko käsinompeleella tai taitteella ja suoralla ompeleella. Joskus saumanvarat ovat kokonaan huolittelematta ja joskus näkee myös siksak-ommelta.
    Ompelijan tekemissä puvuissa ei aina ole pesulappuja eikä valmistajan lappuja vaikka olisi uudempikin.
    Helmakäänteiden tutkiminen voi myös auttaa. 50-luvun ja sitä vanhempien helma on yleensä ommeltu käsin, uudemmissa on koneella ommeltu pikeeraus.
    Niskassa olevin nepparein on luultavasti kiinnitetty valkoinen irtokaulus jota oli helppo pestä ilman että koko pukua tarvitsi pestä.

    ReplyDelete
  19. Otso, kiitos paljon! :) Alan itsekin pitää tuosta sävystä koko ajan enemmän.

    Anniina: Tuo saumurivinkki on kyllä hyvä, en ollu kuullut siitä ennen tätä postausta. Ihanaa kun oppii koko ajan uutta, tuntuu joka kerta hieman helpommalta tunnustella vaatteiden ja muiden vintagelöydösten vuosikymmentä. :)

    Mirette: Uuu, ihania! Kelpais vaikka kaikki, kiitti vinkistä :D

    Rhia: Kiitos tosi paljon, niin kehuista kuin hyvistä vinkeistäkin! :) Olen vielä aika hukassa noiden mekon mallien kanssa joten niissä (ja kaikissa muissakin yksityiskohdissa) on hyvä saada opastusta asiantuntijoilta. Mekon saumanvarat näyttää mun mielestä selkeästi käsin ommelluilta, saumuria ei mekon teossa ole käytetty lainkaan. Mekosta ei löydy myöskään mitään lappuja ja tuntuu muutenkin mittoihin tehdyltä.

    ReplyDelete
  20. I just noticed this little skull on the glass behind you, probably the effect of the play of lights... And your dress is a dream! Dear, I simply adore your style and your blog: it is such an inspiration! xx

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh thank you so much Aleksandra! <3

      Delete